Wednesday, January 9, 2013

Vain kahden käyttöjärjestelmän loukussa

Mä oon käyttänyt Lumiaa nyt 1,5 kk. Sen kaatuilu raastaa mun mieltä miltei päivittäin. Alkuun sentään kaatumisen ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen se osasi hakea automaattisesti oikean kellonajan muutaman minuutin kuluessa, mutta ei enää. Nyt se tulkitsee uudelleenkäynnistyksen jälkeen, että eletään syyskuun ensimmäistä päivää vuonna 2012 ja kello on 7:46. Jos mä en itse käy muuttamassa aikaa, niin kaikki ohjelmat elää tuota hetkeä - julkisten liikennevälineiden aikataulut annetaan lauantaiaamuksi, tekstarit merkitään saapuneiksi ja lähteneiksi syyskuussa (eli ne siirtyy keskustelun ensimmäisiksi) ja vasta tulleet puhelut eivät näy viimeisimpinä. Todella raivostuttavaa. Kun päivästä riippuen puhelin saattaa jumiutua viisikin kertaa, alkaa uutterinkin buuttailija kyllästyä. Parannusta ei ole näköpiirissä. Muuten puhelin on kyllä ihan hyvä nyt kun olen tottunut siihen. Silloin tällöin on kyllä iPhonea ikävä.

Kuten melkein kaikki muutkin, mä käytän useampaa eri käyttöjärjestelmää: kotitietokoneissa on OS X, puhelimessa Windows 8 ja töissä Windows XP. Mä oon jo pidempään haaveillut sellaisesta sormitietokoneesta, jolla mä voisin lukea internet-versiota mun erikoislääkäritenttikirjasta. Mulla oli iPad, mutta koska kirja ei toimi siinä (flash), toivoin löytäväni jonkin toisen mielellään Windows 8 -laitteen, jossa se toimisi. Tänään mä kävin Verkkokaupassa.com kokeilemassa kaikkia niillä esillä olevia laitteita, mutta ei se toiminut missään. Menin jopa Android-puolelle, vaikka olenkin kovasti toivonut, että mun ei tarvitsisi sekoittaa enää yhtään käyttöjärjestelmää elämääni, mutta ei se niissäkään auennut. Tämä on erityisen ärsyttävää siksi, että kaverin vuoden vanhassa Samsungissa kyllä toimii. Ilmeisesti jotkin Flash Playerin ominaisuudet ovat muuttuneet tai poistuneet uusissa versioissa. Täytyy ehkä ottaa analoginen kirja käyttöön, koska kohta pitää aloittaa tenttiin lukeminen. En millään viitsisi, kun nykyään on sähkökirjakin, jota voi lukea selällään maaten toisin kuin suurikokoista lörppäkantista kirjaa.

Elämyskameli suosittelee
stabiili Lumia tai muu puhelin

3 comments:

Pumpumkatti said...

Insinöörimäinen epä-insinööri näki tän postin otsikon olan yli ja piti lukea sille ääneen. Ennen kuin pääsin loppuun asti se jo alkoi hillumaan, että miten tänne voi kommentoida, kun kyllä flash toimii uudessakin androidissa - pitää vaan ladata storesta jotain jne. :D

Pyry said...

Hyvä! Mä kyllä konffaan, jos joku voi varmuudella sanoa, että lopputulos mitä todennäköisimmin toimii. Suvilla on se yksi sivu, jota toivottavasti voisi testata sillä teidän Androidilla?

Pumpumkatti said...

Tottakai voi! Linkkiä kehiin!