Wednesday, May 27, 2009

Kotiutumista

Enpä olisi arvannut, että on näin helppoa kotiutua uuteen asuntoon. Kävin tänään töissä Vuosaaressa ja katselin koko päivän entistä kotitaloa. Se tuntui jo tosi vieraalta! Katsoin takapihaa ja hetkeksi unohdin siellä koskaan asuneenikaan eikä muutosta ole kuin 1,5 viikkoa. Hupsua. On kivaa tottua siihen, että kotiin pääsee yksinkertaisesti missä ikinä onkaan. Jopa parentsien Vantaan-lukaalista pääsee ihan kivuttomasti tänne junalla, Pasilasta on mukava kävelymatka. Ja Vantaalta on pitkä ja vaivalloinen matka joka paikkaan!

Kummallisiakin juttuja kantakaupungissa on. Äsken alkoi kovasti ukkostaa, vaikka mitään erityistummia pilviä ei näkynytkään. Hetken päästä huomasin, että Lintsin suunnalla säkenöi. Siellä oli ilotulitus! Iltayhdeksältä! Toukokuun lopulla! Aika valjuksi jäi. Paljon räiskintää hienompi oli mun mielestä Alppilan siluetti, joka oli ihan ruutisavussa eli hukkaan meni ilotulitus.

Drastinen uudistus: mä oon päättänyt vaihtaa kampaajaa. Entinen kampaaja Raija on kammannut mun tukkaa jo seitsenvuotiaana, joskin muutaman vuoden tauko oli opiskeluaikana. Raija leikkaa tukan ihan hyvin, mutta se ei ollenkaan osaa kammata sitä vaan mä näytän ihan opettajalta kampaajalta tullessani. Ei toivottavaa. Raija ei myöskään ole ihan kaikkein edullisin ottaen huomioon, että sijaitsee hankalasti Vaaralassa (sic!) eikä tosiaan osaa kammata. Tänään mä kävin varaamassa sitten jotain Porvoonkadun tatjaanalta ajan. Mua oikein ihmetytti kun menin random kampaamoputiikkiin (niitähän on siellä aimo rivi) ja se ilmeisesti olikin ihan oikeasti kampaamo eikä ihan pelkästään rahanpesukoneyritys. Sain ajankin vieläpä ylihuomiselle, mikä onkin hyvä koska viikonloppuna pääsee Handymanin sukulaisen ylppärijuhliin. Juhlat innostaa yhtä paljon kuin kovakourainen hammaslääkäri eli aika vähän.

4 comments:

homis said...

nonni, selkeesti pystyy lukemaan että meidät true-soldier-vuosaarelaiset on unohdettu...

Elämyskameli said...

Jos mä todella olisin unohtanut myös Vuosaaren asukkaat niin en mä kai sitten tarjoaisi korkealuokkaisia palvelujani niille kahdesti viikossa. Sitä paitsi sudeettikokkolalainen ei voi olla true soldier east sideläinen.

Anonymous said...

It's the end of an era! Hyvästi Vuosaari, hyvästi Raija! Tää Raija-asia on näistä huomattavasti odottamattomampi ja rankempi uudistus. Vetää mykäks!

Hetken ehdin miettiä, et sulla on kyllä liikaa aikaa, kun meet Vuosaareen koko päiväksi tuijottamaan vanhaa kotitaloa. Sitten tajusin.

Katjn said...

On se Raija aika kauan leikannut hiuksia jos aloitti jo seitsenvuotiaana.