Saturday, May 9, 2009

Kotivaakutus (vaak!)

Mä kävin eilen vapaapäivän kunniaksi päivittämässä vakuutusturvaa, jotta olemme suojatut, vaikka kotipaikka muuttuukin. Vakuutusmyyjä oli keski-ikäinen Gunnevi, joka tuli töihin noin kolme minuuttia sen jälkeen, kun etukäteen sopimamme aika oli alkanut. Gunnevi oli selvästi sellainen ihminen, jota ahdistaa hiljaisuus, koska kun meillä sitten oli viitisen minuuttia "tyhjää" aikaa sillä aikaa kun hän yritti saada tietokonetta päälle, oli hänen koko ajan höpöteltävä sitä sun tätä. Kun sitten päästiin asiaan ja selitin ongelman ytimen ja oli kerätty kaikki oleelliset tiedot (lähinnä uuden kämpän pinta-ala ja postinumero), oli Gunnevi onnesta soikeana, kun vakuutusmaksu pienenee! Vanhan kämpän vuosimaksu oli 83,44 e ja uudessa samalla vakuutusturvalla vain 81,32 e! Mä olin varmaan vähän epäkohtelias tai en sitten vain ymmärtänyt omaa parastani, kun en osannut iloita tästä kahden euron säästöstä yhtä paljon kuin Gunnevi. Sen sijaan pyysin omavastuun korottamista, millä saikin 20 euron säästön. Gunnevi oli kyllä huolestunut siitä, että meillä on vain suppea kotivakuutus ja hän kovasti suosittelisi laajempaa turvaa. Kun mä kysyin, että mikä ero tässä sitten olisi, vastaus oli niinkin vakuuttava kuin että jos pakastin hajoaa, kattaa suppea turva vain pakastimen mutta laajassa turvassa maksetaan myös sisällöstä! Eikä oo kuin 15 euroa vuodessa lisää! Kieltäydyin melko kauniisti.

Vaakutuskauppojen jälkeen mentiin Långstrumpin ja siskonsa Ipanan kanssa uimaan! Tai siis vesijuoksemaan. Uimastadion on kyllä aivan mahtava paikka, siellä pääsee samoin tein upeaan 50-lukulaiseen fiilikseen ja on aivan eri asia uida pää ulkoilmassa kuin jossain Töölön uimahallin 25-metrisessä altaassa. Lisäksi mun mielestä on kivaa, kun isossa altaassa ei oo matalaa päätä, koska matala pää sekoittaa vesijuoksurytmin.


Illalla koettiin kauhunhetkiä, kun Maisa-kisu oksensi rajusti partsille muutaman kerran. Mä olin ihan paniikissa, koska mulla ei oo minkäänlaista tietoa siitä, onko kisun oksennus yhtä hyvänlaatuinen vaiva kuin ihmisen vai tarkoittaako se automaattisesti jotain munuaisten vajaatoimintaa tai kuolemaa. Huonovointisuutensa jälkeen kisuparka oli ihan vetämättömissä ja uupunut. Yöllä jo Maisa-kisu piti mulle ja mun kipeälle kurkulle seuraa ihan normaalisti kehräten ja tänään aamulla se on jaksanut jo paitsi hyökätä toistuvasti raapimapuun palloa vastaan, myös tapella Siirin kanssa kiukkuisesti. Tautipelko on toivottavasti ohitse.

Mun on pitänyt jo kuusi vuotta ommella Marimekon pyyhkeisiin ripustuslenkit. Puoli vuotta sitten aikomus nousi jo niin korkeisiin sfääreihin, että hommasin erivärisiä kanttinauhan pätkiä ja jopa niihin sopivaa lankaa, mutta tekemättä on jäänyt. Enääpä ei tarvitsekaan, koska Itiksen Prismasta löytyi aivan mahtava ja toimiva tuote, pyyhenipsukat. 50 senttiä kappale! Bargain!

Siiri on ottanut tavakseen iltaisin ja joskus muulloinkin maukua surullisesti kaikkien suljettujen ovien edessä kuin ne olisivat unohtuneet meiltä kiinni. Näitä ovia on kaksi: ulko-ovi ja kodinhoitohuoneen ovi. Usein mau'untakonsertti ajoittuu juuri siihen hetkeen, kun valot on sammutettu ja ihmisväki on suloisella unen twilight zonella. Ääni on todella surkea ja aika raivostuttava. Etenkin Handymanin se saa outoon epävakauden tilaan ja Handyman yrittää tehdä kaikkensa, että ääni loppuisi, esim. ruikkia kisuparkaa suihkepullolla. Mä antaisin mieluummin olla. Kyllä se jossain vaiheessa oppii.

7 comments:

Anonymous said...

Siiristä lähtee kyllä tosi surkea ja kimeä ääni!

Nyt muuten musta alkaa tuntua, että mä epähuomiossa otin just sen laajan turvan. Vaikka eri vaakutusyhtiö onkin. Tarttee varmaan tarkistaa ettei sekin meinaa jotain pakasteturvaa! Mulla ei oo ees priceless satakuntalaisia puolukoita pakkasessa kuten Ipanalla vaan ainoastaan parin egen arvosta kukkakaalia! Ei ehkä oo pidemmän päälle vakuuttamisen arvoinen juttu. Toisaalta elän toivossa, että uuden kämpän surkia jääkaappi-pakastin sippaa any day (se hyvä puoi on yhdistelmälaitteessa, että koko paskasta pääsee kerralla eroon!). Ehkä muutan turvan tasoa vasta sen jälkeen.

Polaah said...

Mulla on laaja turva mutta siinä oli kyllä muutakin tuiki tarpeellista ja oleellista hyötyä kuin pakastimen sisältö! Muun muassa seuraavat (huomioikaa, että kyse on tosiaan kerrostaloasunnosta..): -Räjähdys
-Kulkuneuvovahinko
-Ilma-aluksen putoaminen
-Villieläinten aiheuttamat vahingot
-Muut äkilliset ja odottamattomat vahingot

Toisaalta toi viimeinen kohta ehkä korvaa sen, jos joku pieni töttöröitsijä tunkee banaanin X-Boxin sisään?

Mä en oo koskaan käyny Uimastadikalla. Noloa.

Polaah said...

Ja on tosiaan surkea ääni mikä tuosta kisusta lähtee!

Elämyskameli said...

Joo toi "muut äkilliset ja odottamattomat vahingot" tarkoittaa siis Gunnevin mukaan nimenomaan tätä pakastimen sisällön korvaamista. Mut tosiaan myöskään mun pakastimessa ei oo mitään priceless perintöpuolukoita, joten olen varautunut itse pakasteeni korvaamaan.

Elämyskameli said...

Stop the press! Lisätietoja laajan vrt. suppean kotivakuutuksen eroista suoraan Pohjolan katalogista: "Mikko kompastuu pikkupoikansa olohuoneen lattialle jättämään leikkiautoon. Muuten ei käy kuinkaan, mutta Mikolla sattuu olemaan kädessä mehumuki. Mustaherukkamehu leviää uudelle valkoiselle matolle eikä tahra lähde pois pesulassakaan. Kotivakuutus ei vahinkoa korvaa. Sen sijaan Laaja kotivakuutus olisi vahingon korvannut." Onneksi meillä ei ole mattoja!

Polaah said...

Tai pikkupoikia! Tai Mikkoja ja mehumukeja!

Polaah said...

Ja hei yks juttu, mä sain kerran hyvät fyrkkenit (ainki 60e) putkiremppafirmalta, kun niiden aiheuttaman tahattoman sähkökatkon takia pakastin suli, mä kirjotin listan mitä kaikkea meni pilalle ja TOTTAKAI mulla oli siellä sisäfilettä ja vaikka mitä expensivee exclusivee! :D ;)