Sunday, February 26, 2012

Työmatkakävely

Työhommat Espoossa on tältä erää ohi. Tällä hetkellä ei oo suunnitelmissa mennä sinne enää uudelleen, mutta never say never. Itse työ ja työkaverit oli mukavia, mutta matkaa ei tuu yhtään ikävä. Pidän tässä muutaman päivän lomaa ja aloitan uudessa paikassa ensi kuun alussa. Kovasti jo odottelen uusiin hommiin pääsyä! Tiedän, että eka kuukausi tulee olemaan mulle hankala ja moni juttu on sellainen, jota mä en ihan huippuna siellä pidä, mutta on silti siistiä päästä uusiin töihin. Tällä hetkellä suhtaudun jopa päivystyksiin positiivisesti (tämä tullee muuttumaan viimeistään kesällä). Vaikka ainakin päivystykset alkaa pänniä pian, yritän pysyä koko ajan suhteellisen valoisana, sillä työhön pitää ehdottomasti suhtautua loistavana työmatkakävelymahdollisuutena! Kävelymatka on kolmisen kilometriä eli noin 40 min. Toki mä aion ylläpitää jotain järkeä työmatkoissani eli mahdottomilla sade- ja pakkassäillä valitaan julkinen, mutta pääkulkupeli on alaraaja. Hassua - mä en oo juuri kävelyillä käynyt sitten sairausloman, joten niitä on tullut oikein ikävä. Erityisen hassua siksi, että mä olin tukehtua tylsyyteen saikulla kun kävely oli ainoa sallittu liikuntamuoto.

Mä luulin että uimahallissa ja erityisesti vesijuoksuradalla tapaa mahdollisimman kummalliset ihmiset jokaisesta yhteiskuntaluokasta, mutta enhän mä oo nähnyt niistä kuin osan. Jotenkin sitä ennakkoluuloisesti ajattelisi, että häpeällisen kalliilla pelkästään naisille sallitulla jumppasalilla kaikki ihmiset olisivat jotakuinkin tavallisia mutta mitä vielä! Yksi nainen käy paita päällä suihkussa (Långstrump on nähnyt sen kerran ja mä toisen kerran). Siis oikeesti. Luulisi, että olisi mukavampaa mennä ihan nakuliinina suihkuun, mutta enpä oo kokeillut vaihtoehtoa. Toinen mykistävä tapaus oli rouva, joka oli saunonut omituisessa laimeassa infrapunasaunassa ainakin 7 min, kun mä kävin suihkussa (ja siinä ajassa siellä tulee oikeasti lämmin) ja sen jälkeen hän tuli ulos, kuivasi hikisen ihonsa pyyhkeellä ja meni pukeutumaan. Ei mennyt saunan jälkeen suihkuun! Mä rakastan julkisia pukeutumistiloja. Niissä pääsee luvan kanssa tutustumaan muiden tapoihin. Lupaan kuitenkin, etten kyttää creepysti.

Elämyskameli suosittelee
seeing how the other half lives

3 comments:

hanna said...

yritän tulla sinne salille joku päivä jollain konstilla, koska haluun nähä paita päällä suihkussa kävijän. onko sillä alapää paljaana?? oon utelias

Anonymous said...

Mun tarttee nyt täsmentää, et mun näkemä muikki ei ollut paita päällä vaan pyyhkeeseen kääriytyneenä. Ja se näytti ihan perusmuijalta, jopa hehkeeltä, ei mitenkään siltä että sillä vois olla erityistä syytä olla nakuilematta. Se siis tuli saunasta ja pesi hiukset pyyhkeeseen kääriytyneenä.

Eli noit kreisei on todennäköisesti kaks?!

Hanna, kannattaa ehdottomasti tulla kyttäyskeikalle! Eiköhän pian taas oo joku avoimien ovien päivä tms.

L.Långstr.

Elämyskameli said...

Mun näkemällä oli semmoinen hihaton urheilupaita, ei housuja. Saippuoi ja kaikkee. Ehkä se ihminen ajatteli, että voi pestä paidan samalla?