Monday, February 27, 2012

Pappi, lukkari ja mitä niitä olikaan

Mä oisin halunnut käydä viikonloppuna katsomassa The Artistin, jotta voisin sanoa nähneeni sen ennen Oscaria. Eihän se tietenkään onnistunut, koska leffa tulee ensi-iltaan vasta tänä perjantaina. Nyt on menossa niin paljon hyviä leffoja, että pitää ottaa asiakseen mennä niitä katsomaan. Sherlock häipyy teattereista varmaan ihan pian, joten pitää mennä pikaiseen sinne. Samoin Hysteria on varmaan jo loppunut, mutta ei sitä Apple Storessakaan vielä ollut. The Artistin lisäksi pitää nähdä The Descendants ja Carnage (se ehkä riittää omasta TV:stä). Jotenkin mä haluisin nähdä myös jenkkien Stieg Larsson -version. Tänään mä onneksi hoidin ehkä eniten kiinnostaneen pois päiväjärjestyksestä, käytiin nimittäin Handymanin kanssa Tinker Tailor Soldier Spyn maanantainäytöksessä. Mä todella tykkäsin, Handyman ei ihan pysynyt kärryillä, koska ihmisiä oli kuin Facebookissa. Mä haluun vielä lukea kirjankin, se oli mun mielestä upea ja kiinnostava tarina. Näyttelijät olivat tehtäviensä tasalla. Elokuva oli hienosti seitkytlukulainen. Tietysti leffassa käynti aiheutti vain lisää ongelmia, koska trailerit näyttivät uusia must see -leffoja, ainakin The Best Exotic Marigold Hotel (Maggie Smith, Judi Dench ja Bill Nighy!) ja Nobel testamente (ehkä sekin riittää nähdä kotona). Enpä muista, koska olisi näin moni elokuva kiinnostanut yhtä aikaa.

Elämyskameli suosittelee
Tinker Tailor Soldier Spy

5 comments:

Pumpumkatti said...

Iltalehden kriitikko oli antanut tolle pätkälle viisi tähteä, mutta se vaikutti silti ihan hyvältä leffalta. Kriitikothan on aina väärässä. Nyt sitä ainakin uskaltaa mennä katsomaan, kun säkin suosittelet, eikä vain kriitikko ;)

Pyry said...

En tajunnut leffasta mitään. Hegen faija esitti uimaria ja T. Kekäläinen oli kans saanu jonkun roolin.

Elämyskameli said...

Mä en muina ihmisinä luottaisi omiin elokuva-arvosteluihini, koska mä oon usein sitä mieltä, että muiden suosittelemat elokuvat on ihan huonoja. Tinker Tailorissa oli toki samanlainen viihde-elementti kuin Rautarouvassakin että puolet näyttelijöistä oli tuttuja mm. Harry Potterista. Pumpumkatti osannee arvostaa. Se mahtava tunne, kun tajuaa MI6:n johtajan olevan Ollivander!

Lettipitko said...

Kumpi T. Kekäläinen? Mun veli vai serkku?

Pyry said...

No veli tietty! Tosin se sai turpaansa homolta eli ei käyny hyvin edes mielikuvitusmaailmassa.