Wednesday, May 9, 2012

Ihanat hipsterit!

Kotuksen mukaan sana hipsteri omaksuttiin suomen kieleen joskus 1970-luvulla. En ollut tuolloin seuraamassa hipsteriyden maihinnousua. En ole myöskään koskaan itse ollut hipsteri eli "perillä systeemeistä". En ole kiinnostunut underground-kulttuurista enkä ole erityisen tiedostava (sitä ei laskettane tiedostavaksi, että käytän monikäyttöhedelmäpusseja). Voin ihailla hipstereitä kuitenkin kaukaa ja luonnollisesti ärsyyntyä hipstereiden tiedostavuudesta ja naiiviudesta (ihan niinku kyynisyys olisi jotenkin tavoiteltavaa).

Hipsterit on aiheuttaneet mulle tänään riemua ja pettymystä. Aikaisemmin mä raportoin Futon & Innovation -kaupan sukkamiehestä, joka piti meidän sängyn runkoa vakan alla. Viikonloppuna me sovittiin Handymanin kanssa, että tänä torstaina me perutaan kauppa. Eipä mitä - eilen sukkamies soitti Handymanille, että usko tai älä, sänkysi on saapunut. Mahtavaa. Tänään se nimenomainen sukkamies sitten toi sängyn meille melkein valmiina (jalat ilmeisesti vielä puuttuu, joten meillä on nyt varajalat käytössä) ja vei vielä vanhan sängyn pois. Upeeta! Mainittakoon nyt, että muistan toki toimituksen myöhästyneen 10-13 viikkoa, mutta ensi yönä mä pääsen testaamaan uutta sänkyäni. Eka yö täydellistä Tempur-kokemusta.

Petturihipsterit työskentelee Alppitorissa. Tila on pelkistetty ja trendikkään nuhjuinen. Musiikki on mitäänsanomatonta. Keittiöön ei ole näkösuojaa, joten kaikki elmukelmupakkaukset ja myslipaketit ovat suoraan asiakkaiden nähtävillä. Tiskillä on aika surullinen vitriini, jossa on muffineja silikonivuoissa. Siitä tuli mieleen Lemon Grassin vitriini, jossa on esillä saippuoita. Ravintolan eteen oli parkkeerattu trendikkään seitkytlukulaisia polkupyöriä (jopa yksi Pony) ja asiakkailla oli siistittyjä partoja, koomisia myssyjä ja harkitun resuisia vaatteita. Handyman oli pettynyt, kun ei saanut laittilimsaa, koska tarjolla on vain jotain Kunnon luomulimpparia (esim. mansikka-omena, karpalo ja mustikka). Mä otin burgerin (14 e) ja Handyman siikaa saaristolaispaistoksen kera (18 e). Burgeri oli aika tunkkainen - liikaa lihaa ja majoneesia, liian vähän tomaattia ja salaattia. Sipuli oli hyvää. Itse riivin burgeristani pekonit ja suolakurkut pois, niiden kera annos olisi edelleen kitalaessa. Sen lisäksi, että majoneesia oli burgerin välissä, oli sitä myös kasa lautasella. Handymanin ruoka oli pliisu. Hinta oli laatuun nähden kova, joten kyllähän siihen pettyi. Kattila on viihtyisämpi ja hinta-laatusuhteeltaan moninkertainen.

Handyman oli tilannut Amazonista Christiane F -kirjan englanninkielisen käännöksen ja nyt se on täällä. Hemmetin kallis pehmytkantinen 70-luvun teos, mutta sentään klassikko. Handyman lupasi lukea sen ensin ja miettiä sitten, kannattaako mun sitä lukeakaan. Mä en halua pahoittaa mieltäni vapaa-ajan lukemisella. Sitä varten on erikoislääkäritenttikirjat.

Elämyskameli suosittelee
täydellinen Tempur-kokemus (etukäteen on helppo suositella)

1 comment:

Pumpumkatti said...

Toivottavasti Tempur-kokemus on ylimaallisen täydellinen ja pitkän odotuksen arvoinen!