Friday, June 7, 2013

Brain melt

Amerikkalaiset kutsuvat jäätelöpäänsärkyä nokkelasti brain freezeksi. Nämä ihastuttavan kesäiset hellepäivät ovat aiheuttaneet mulle sen vastakohdan eli brain meltin. Ulkona on koko ajan suunnitteilla, mitä kaikkea hauskaa mä voisin tänne kirjoittaa, mutta kun tulen sisään, eivät synapsit toimi lainkaan. Meillä on näet jonkinlaista sisäilmaongelmaa tällaisessa vanhassa talossa, jonka julkisivu antaa päivä- ja ilta-auringon suuntaan. Tällä hetkellä sisälämpötila on +30 astetta ja se vähän väsyttää. Handyman pakenee tukaluutta iltaisin joko Pikkusiskon remonttiin tai työpaikkansa iltarientoihin, mutta kun mulla ei ole Uimastadionin lisäksi kuin päivystys, oon mä lähinnä nukkunut iltaisin. Uimastadionilla mä oon käynyt melko ahkerasti, mutta ongelmaksi on muodostunut UV-indeksi. Aurinko on paistanut niin iloisesti, että otsonikerros ei ole pysynyt mukana ja tällainen valkoliini ei pysty kovinkaan kauan olemaan suorassa porotuksessa palamatta. Mä olen kyllä hyvinkin pedantisti käynyt rasvaamassa itseäni tiukalla suojakertoimella vartin välein, mutta se vie hiukan iloa vesijuoksusta. Olen kyllä ilokseni välttänyt palamisen toistaiseksi ja kivahan se vain on, että aurinko paistaa ja on kesä ja lämmintä.

Hullua Hattaraa ei ole vieläkään Stadikalla näkynyt ja mä oon varma, että sille on sattunut jotain. Sen sijaan Pellehyppäävä Ruskettunut Lyhyt Jätkä on bongattu ja se on ostanut uudet uimahousut! Yhtenä aamuna vesijuostiin Marylandin kanssa yhtä aikaa Maija Vilkkumaan kanssa ihan julkkisbongareina.

Mun kurja jalka on täysin parantunut, mistä mä oon uskomattoman iloinen! Nyt mä oon voinut kävellä töihin, mikä on suunnatonta luksusta. Olen jopa hurjimmissa ajatuksissani pohtinut uuden pyörän ostamista, mutta se jää vain suunnitelmaksi, koska mä en halua pyöräillä. Työmatkapyöräilyn välttämiseen mulla on neljä syytä:
1. Kypärä lytistää tukan.
2. Handyman vastustaa kaupunkipyöräilyä kiihkeästi enkä mäkään ole suuri fani, koska niin moni ajaa törkeästi jalkakäytävällä enkä mä halua tulla yhdistetyksi siihen jengiin.
3. Mun työmatkalla pyöräkaistoja on siellä täällä eikä mitenkään loogisesti. Koska niitä kuitenkin on, en saa ajaa ajoradalla. Pyöräily Meilahteen vaatii niin paljon pohtimista, etten viitsi ryhtyä.
4. Mun työmatka on liian lyhyt pyöräillä (n. 10 min). Kävellen menee puoli tuntia ja se on just passeli.

 Elämyskameli suosittelee
ihon palamisen välttäminen

3 comments:

Pyry said...

Pyöräilystä pitäytymiseen kamelilla lienee kaksi syytä:
1) ajokortti (ts ainakin alkeellinen liikennesääntöjen tuntemus ja kunnioitus)
2) säännölliset tulot

Pumpumkatti said...

Nyt on kyllä vähän aiheetonta pyöräilyn dissausta. Mielensäpahoittaja voi pahoittaa mielensä! Tukka ei ainakaan mene lyttyyn - muistatko tikkatukan viime kesänä?

Elämyskameli said...

Ehkä paksu tukka ei mee lyttyyn, mutta hurjan ohut lähinnä ilmalla rakennettu pöyheys, joka lytistyy jo ensimmäisestä tuulenvireestä, on kypärän jälkeen niin surullinen lituska, että työpäivä on pilalla jo aamusta. Ja enhän mä sano, ettei kukaan saisi ajaa pyörällä, mutta mä en siihen enää lähde.