Syöpiä

Mä oon ollut aina kiinnostunut syövästä. Muistan jo alun toisella kymmenellä ollessani lukeneeni erilaisia syöpäaiheisia kirjoja ja etenkin leukemiat ja lymfoomat on mun mielestä kerrassaan mielenkiintoisia. Itse asiassa mun tavoitteena oli pitkään ryhtyä (lasten) syöpälääkäriksi, mutta jotenkin mä en sinne päätynyt. Viime aikoina mun syöpäkiinnostus on jälleen akutisoitunut ja olen nyt keskittynyt lukemaan sairastavien omia kokemuksia internetistä. Ne on terveydenhuollon henkilökunnalle tosi hyödyllisiä. Pitäisi muistaa, että se mun rutiinilausunto on jollekulle dramaattisesti sanoen elämän ja kuoleman kysymys. Lastenklinikalla sokeutuu etenkin näin heinäkuussa näkemään syöpää kaikkialla, kun kiireettömät jutut lomailee. Kyllä vaan tulee mietteliäs olo, kun on se eka tyyppi, joka saa tietää, että jollain lapsella on syöpä. Lapsi makaa ultraäänipöydällä katsellen Muumeja, vanhemmat istuu vieressä ja mä näen kasvaimen monitorilla. "Tämän ultraäänen perusteella löydös jää vielä epävarmaksi. Täytyy tehdä vielä lisätutkimuksia." Helkkari sentään.

Viime viikonloppuna oltiin siis Tukholmassa. Oli lämmintä ja aurinkoista. Kuten mä vähän ounastelinkin, kaikkea suunniteltua ei ehditty tehdä. Gröna Lundissa käytiin (käveltiin alue läpi ja ärhenneltiin rymyrokkilaisille), mutta Hallwylska museet jäi seuraavaan kertaan. Radisson Waterfront osoittautui oikein mukavaksi hotelliksi ja sen aamupala oli varmaankin paras mun ikinä kokema aamupala. Todella herkullinen ja monipuolinen. Oli kivaa nähdä Lettipitko ja sen alatikakkiva lapsi. Handyman sai mut shopping frenzyyn ja mä ostin itselleni vastamelukuulokkeet. Niissä on myös langaton optio, joten sitten kun ei ole enää hellettä, mä voin käyttää niitä työmatkallakin (nyt ne on liian kuumat). Aika siistii! Etukäteen mua varoiteltiin, että vastamelu muuttaa äänen väriä, mutta mä oon niin kuuro, etten mä kuule eroa. Ne on hyvät! Mä tykkään.

Mun epäpuhtaat asuntoajatukset on nousseet ihan mahdottomiin sfääreihin. Mun tekisi todella mieli muuttaa isompaan asuntoon, johon Handymanin legot ja rekat sekä mun pelit mahtuisivat ongelmitta ja jossa olisi ehkä jopa joku ulkotila tai terassi. Jotenkin mä oon viehtynyt mun vanhempien asuinalueeseen, vaikka ne asuu kaukana kaikista palveluista Ikeaa lukuunottamatta. Onneksi Unelmakämppää ei saa myytyä varmaan millään. Ehkä mä en kuitenkaan haluaisi asua tosi kaukana keskustasta enää. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että sellainen talo, jossa kaikki ei ole menossa rikki, olisi parempi kuin sellainen, jossa ei edes ulko-ovi mene kunnolla kiinni ja jonka kolmesta ikkunasta ulommaisen sisäpinta huurtuu pakkasella.

Elämyskameli suosittelee

oman elämän, läheisten ja erityisesti lasten arvostus jo ennen kuin syöpä ne perii