Toinen työpäivä takana. Edelleen varauksellisen positiivisella mielellä, joskin privaatti alkaa näyttää ikäviä puoliaan. Tänään tuli kaksi rauhoittavien / unilääkkeiden uusijaa. Toiselle sanoin suorilta käsin, että ei onnistu, saa jatkaa hoitosuhdettaan toiseen työpisteeseen vaihtaneen kollegan luona. Ei tajunnut. Kysyi, että "ootko sä nyt täällä vakituisena? Voinko mä sit jatkossakin tulla sulle?" No en kai mä voi estääkään. Toisella oli ihan käsittämätön tarina jostain eilen Korson toimipisteessä kirjoitetuista resepteistä, joita se ei ollut saanut, vaan Korsosta oli sanottu, että pitää tulla hakemaan meiltä. Soitettiin Korsoon ja sieltä sanottiin, että toden totta sieltä on eilen kirjoitettu jotain unilääkkeitä, mutta sitten tämä keski-ikäinen mieslääkäri olikin päättänyt mitätöidä ne reseptit ja kehottanut hakeutumaan meille. Tosi ritarillista. Siinä muuttui se tilanne aika painostavaksi, kun mä yritin selittää, että mä en nyt näe syytä kirjoittaa unilääkkeitä suuria määriä (halusi 100 tbl) ja mun mielestä muutenkin 28-vuotiaan miehen pitäisi yrittää nukkua ilman unilääkkeitä ja jos se masennus häiritsee, niin vaihdetaan sitten masennuslääkettä! Potilas ei ollut hetkeäkään uhkaava, mutta se tilanne oli niin jotenkin raskas henkisesti mulle, että mä päätin sitten kirjoittaa sille 10 tablettia ja sanoin, ettei mun luo kannata enää tulla, en aio enempää laittaa. Todella inhottava tilanne. Muuten kuitenkin business as usual, kivasti vielä pari pientä lastakin, joiden kanssa mä tulin oikeinkin mukavasti juttuun.
Mielen täyttää nyt jotenkin nää työasiat, ei oo aikaa elämyksille (nyyh!). Ehkä taas loppuviikosta, huomennahan on mun työviikon viimeinen päivä. Oon jo alkanut kaipaamaan sitä aikaa, kun iloisesti tein viiden päivän työviikkoa ja suunnitella, että keväällä varmaan pyrkisin siihen. Todennäköisesti vielä alkukeväästä työviikko on repaleinen ja varmaan hajotettu 2-3 eri paikkaan, mutta jos loppukeväästä? Mun täytyisi kuitenkin saada itseni vakuutettua siitä, että mä en oo täysi head case ja tätä menoa se ei onnistu. Onneksi kuitenkin mulla on tahto tehdä töitä, vaikka tällä hetkellä jaksua ei olekaan.
Mahtava juoru muuten - Pikkusisko on löytänyt miehen! Huono juoru tosin siinä mielessä, että fb tiedotti tästä jo viikonloppuna. Äiti on ihan pähkinöinä, kuten aina. Mies on tamperelainen tai oululainen vai mikä se oli, tällä hetkellä tekee dippatyötä rakennustekniikasta TTY:lla. Tässähän voisi moni tarkkasilmäinen huomata, että Pikkusisko on monessa mielessä jo aiemminkin ollut äitinsä kaksoisolento ja nyt sitten on mennyt löytämään miehen, joka on samalla alalla kuin äitinsä aviomies (=Pikkusiskon isä, jos hitaammat ei pysy kärryillä). Mutta minä en onneksi huomaa. Jotenkin koomista tässä on vielä se, että Pikkusiskon mies on ollut samassa firmassa töissä kuin meidän isä aikanaan ja Handyman edelleen. Meidän perheen naiset pitää talonrakentajista.
Nyt Handyman vaatii nakkikeittoa. Kameli pakkaa kyttyränsä ja lähtee kuuliaisena sitä lämmittämään.
No comments:
Post a Comment