Thursday, October 16, 2008

Nolona

Nyt jo melkein nolottaa raportoida näitä mun työkäänteitä, mutta otin siis loparit nyt jo privaatistakin. Paikka oli periaatteessa oikeinkin hyvä, palkka oli erinomainen ja työkin oli helppoa. Alkoi vain pänniä se, että 10 km:n työmatkaani teen 45 min suuntaansa ja se jatkuva rahojen kanssa pelaaminen - jos mä oisin halunnut keskittyä laskutusasioihin, olisin varmaan hankkinut jonkin muun ammatin. En mä ollut täysin innostunut siitäkään, että potilaita pitää kohdella kuin valintamyymälän asiakkaita. Niinpä lopetan. Sain uuden työn kodin viereisestä talosta, ihan perus-tk-hommaa. Aloitan jo marraskuun alussa, loppuvuoden teen vuosiloman sijaisuuksia lähes täyspäiväisesti. Itse virka alkaa tammikuun alussa, olen periaatteessa 50-prosenttinen, mutta todennäköisesti tulen tekemään myös vuosiloman sijaistuksia eli useita viikkoja kokonaankin. "Vapaapäivinäni" aion sitten päivystellä ja harrastaa. Olen vallan innoissani!

Kävin sopimassa työn viikko sitten ja tänään juteltiin tulevan pomon kanssa käytännön asioista. Sinne mennessä ennen aamukahdeksaa Albatrossissa hissiä odottaessani viereen tuli jotenkin tärähtäneen näköinen nuori nainen, jolla oli valtavat teipillä korjatut aurinkolasit. Ensin hän keskusteli jotain oman väen kanssa ja sitten yhtäkkiä kysyi multa: "Etkö säkin vihaa manneja?" En mä jotenkin ällistykseltäni osannut vastata mitään. Ilmeisesti kuitenkin hän tulkitsi meidän olevan samalla puolella, koska seuraavaksi hän nyökkäili tietäväisenä "Niitä on joka puolella joka paikassa. Me molemmat vihataan niitä." Tuli sellainen olo, että pitää lähteä vaivihkaa takavasemmalle, ettei joudu poteroon.

2 comments:

Pyry said...

Ja sit kun eka mannenvihaaja tulee sun terkkula-vastaanotolle niin otat loparit sieltäkin ja kerrot mulle että se duuni on ihan ripsa koskinen-papusen tasolla?

homis said...

Jokamiehen oikeuksiin kuuluu muistaakseni mannen vihaaminen.