Sunday, November 30, 2008

Lotto

Eilen oli tarjolla lottohuumaa. Meilläkin niin kovin, että oikein kolmessa eri porukassa lotottiin - Yläkerran kanssa, minä itsekseni ja Handyman itsekseen. Yläkerran rivit jäivät ilman voittoa, mä voitin 11 e (hurraa!!) ja Handyman hukkasi kuponkinsa tyypilliseen tapaansa. Onneksi Homiksen sanoin "mitää miljoonia tarvita sillä on lottovoitto syntyä Suomeen".

Handymanin koulukaveri Partsi oli kyläilemässä meillä eilen illalla pitkästä aikaa. Ja mikä parasta - Partsilla on tyttöystävä ja se oli mukana! Handyman oli ihan pähkinöinä, kun kävi ilmi, että tyttö on suomenruotsalainen. Jammailtiin taas Guitar Heroa, se on erinomainen seurapeli. Ihan kuin meillä ei noita seurapelejä aiemmin olis tarpeeksi ollut.

Tänään on ohjelmassa sukuseurapiirejä, kun mun vanhemmilla käydään aamupalalla (soittivat eilen, että nyt on ihan meitä ajatellen ostettu karjalanpiirakoita ja sopisi tulla syömään) ja Handymanin molemmille vanhemmille pitää viedä scart-johdot. Kahden tunnin homma, mutta noin leviteltynä se kuulostaa ihan koko päivän työltä. Eläkeläisillä on sama tapa tehdä lyhyestä appointmentista koko päivän ohjelma, mutta niillä onkin tapana yleensä lähteä tuntia etukäteen ja jäädä kuhnimaan pois lähdettäessä. Mä oon usein miettinyt, että mitä eläkeläiset oikein tekevät kaikki päivät. Eihän nyt kaupassakaan voi olla tuntitolkulla tai tehdä puudelin kanssa aina 10 km:n lenkkejä. Ehkä se kuolema tuleekin sitten luonnollisesti, kun ei ole enää mitään tekemistä?

Handymanin nilkka on nykyään mustelmainen ja enää ihan vähän turvoksissa. Pikkuisen mies vielä joutuu nilkuttamaan etenkin pidempään jaloillaan ollessaan, mutta aika urheasti Handyman on koettelemuksensa kestänyt. Autolla ajaminen on vaan vielä normaaliakin hasardimpaa, kun nilkka ei jaksa säädellä nopeutta muuten kuin on-off. Eli Handymanin tapauksessa on.

2 comments:

Maryland said...

Voi harmi tuota Handymanin nilkkaa. Se ei taida nyt päästä likkojen lenkille mukaan. Voi rassukkaa.

Elämyskameli said...

Tosiaan ehkä huomenna on heikohko tilanne LiLen suhteen, mutta viikon päästä jo onnistunee. Mutta Handyman on mies - todennäköisesti se tulee joka tapauksessa niin kauan, kun jalka on kiinni sääressä.