Sunday, April 26, 2009

Leninin mestoilla

Mä oon monta kertaa kuullut puhuttavan Lenininpuistosta mutta sen tarkka sijainti on ollut mulle aika epäselvä. Tänään otin härkää sarvista ja tutustuin ihan kartan ja Wikipedian avulla sen sijaintiin. Paikka vaikutti Wiki-kuvien perusteella ihastuttavalta ja lähdettiin sinne iltakävelylle. Toki vielä ei ole lehtiä puissa, mutta silti se oli tosi viehättävä paikka ja on kyllä tällä näkemisellä Helsingin ihanin puisto. Ja mikä parasta - se on ihan tulevan kämpän vieressä!


Tänään päivälläkin käytiin pienellä kantakaupunkikävelyllä tarkastamassa, onko tulevassa kotitalossa summeria tai ovikoodia. No ei ole kumpaakaan, mikä on ehkä vähän nihkeetä, mutta eiköhän tästä järkytyksestä selvitä. Vieraiden pitää sitten vain soitella että tullaan avaamaan. Tällä matkalla Kameli löysi keitaan! Melkein elämyskeidas. Pitää varmaan mennä, sekin on ihan tulevan kodin vieressä!


Aika lailla nää päivitykset liittyy nyt muuttoasioihin, mutta kun muuttoon ei ole enää kuin kolme viikkoa! Ihan himputin jännää. Perheen logistikko on suunnitellut muuton aikataulun ja muuttoapu on värvätty. Pakkaaminen aloitetaan vasta pari päivää ennen muuttoa, kun laatikot tulevat. Ei tuu varmaan ees kiire, koska meillä ei oo kovin paljon tavaraa, joka ei jo olisi Orthexin laatikoissa kiitos Handymanin järjestelyvimman. Tällä hetkellä jännittää ehkä eniten, että minkälaisen vessan kaapin sitä ostaisi ja että minkälaiset hyllyt vaatehuoneessa on. Ja että onko siellä todellakin mikro. Ja tietty se, että viikon päästä alkaa paitsi vauvauinti, myös uusi työ! Mutta se ei oo muuton vika.

10 comments:

Polaah said...

Onks Lenininpuisto se, jolla on jotain tekemistä Långstrumpin isän puistoaktiivisuuden ja 60-70-luvun kanssa? Vai mikä se puisto oli?

Ovikoodittomuus/summerittomuus on aikamoinen yllätys! Mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Kolme viikkoa enää, aikamoista! Tervetuloa kulmille, emme malta odottaa kamelin ja handyn rantautumista kävelymatkan päähän!

Elämyskameli said...

Långstrumpin isi on ilmeisesti suunnannut aktiivisuuttaan Josafatin kallioiden (aka ehkä Suruttomain kallioiden?) kuin Lenininpuiston säilymisen puoleen. Mut mä aion ryhtyä Lenininpuisto-aktiiviksi, koska kaupunki ja Linnanmäki on ilmeisesti suunnitelleet rakentavansa puistoon uuden sisäänkäynnin Lintsille ja tää ei sovi mulle.

Anonymous said...

Aivan, kuten just viime viikolla Kamelille kerroin niin Polaah'n tarkoittama puisto on Josafatin puisto. Tosin täyttä selvyyttä ei oo siitäkään, että mikä se Josafatin puisto sit on. Mut Lenininpuisto on mahtava ja sitä esiteltiin viime kesänä myös toveri Vovalle.

Mä oon mukana barrikadeilla! Ja eilisen Kansanradion mukaan kahdeksankymppiset on valmiina tarttumaan kirveeseen jos eivät saa vapautusta mediamaksusta. Et ehkä voidaan yhdistää voimamme sit.

Polaah said...

Aaaa, aivan, Josafatin puistohan se oli! Lenin, Josafat, ketä näitä nyt on.

Kirveet tanaan vaan!

Elämyskameli said...

Mä tarkistin Josafatin kalliotkin! Ne sijaitsee Helsinginkadun ja Josafatinkadun välissä eli juuri siinä, missä epäiltiinkin. Netissä on paljon tietoa Josafatin kallioiden säilymiseen vaikuttaneesta kansanliikkeestä, olivat kuulemma tilanneet M.A. Nummiselta biisinkin! Ks. esim. http://www.alppila.net/index.php?option=com_content&task=view&id=85&Itemid=235

On muuten hienoa, että Handymanilla on paljon lomautuspussikaljapuistovaihtoehtoja Harjun, Kallion ja Alppilan seuduilla.

Elämyskameli said...

Niin ja mä suosittelen kaikille Lenininpuisto-aktiiveille Facebook-ryhmää Lenin-puisto säästettävä! eli http://www.facebook.com/home.php?#/group.php?gid=23057702389

Anonymous said...

Pussikalja/lomautuspuistona varmaan erinomainen on myös Työläisäidin puisto, joka melko varmasti on varjossa koko ajan, jolloin saa hyvän kurjuuden maksimoinnin päälle!

Niin ja Kirsin Keidas oli juurikin se, josta me Klaaran kanssa innostuttiin suhteettoman paljon kunnes tajuttiin että se on RUOKAravintola. Sit tuohduttiin aika lailla. Kunnes tajuttiin olleemme tahattomasti ihan Kumman kaa.

Anonymous said...

Tarttee vielä siteerata Helsingin veden lehteä, johon törmäsin täs samalla: "Vesipohjainen juoma virkistää helteellä". Totta, esim öljypohjainen ei virkistä ollenkaan samalla tavalla.

Katjn said...

Handymanhan tietysti ensi töikseen rakentaa taloon summerijärjestelmän, eikö? Asentaakin sen varmaan itse jos lomautettuna ehtii pussikaljan äärestä.

Rami Lindström said...

:D Vesipohjainen juoma on kieltämättä aika originaali ratkaisu kesän janopulmiin!