Thursday, April 9, 2009

Berliinin kevät

Tultiin pääsiäiseksi Berliiniin, tai "mökille" kuten Handyman asian ilmaisee. Oikeassa mies on, ihan kuin mökille tulisi. Ei vain tarvitse istua Lusin suoralla jonottamassa vitostielle joka viikko, kun käy täällä 2-3 kertaa vuodessa. Täälläkin kuitenkin aivan kuten mökillä voi tehdä aina ne samat jutut - tilata KaDeWen yläkerrassa se sama kakkunen ja kevytkola, mennä U2-metron laiturille samasta sisäänkäynnistä kuin viime kerralla ja ylittää Tauenzienstrasse samaa suojatietä kuin jouluna. Päätettiin ensimmäisen illan kunniaksi mennä tuttuun Noodle Kitcheniin, jossa mukava kiinalaistarjoilija muistaa meidät (kävi ilmi edellisellä kerralla). Järkytys iski, kun tarjoilija kertoi jasmiinipyyhkeitä tuodessaan, että ravintola suljetaan tämän kuun lopussa. Täytyy etsiä uusi kantis! Onneksi kuitenkin onnenkekseistä tuli hyviä, lohduttavia "ennustuksia" (huomioita?) mieltä rauhoittamaan: mulle "Avoid misunderstandings by a calm and balanced mood" ja Handymanille "The time is good for negotiations".

Täällä on ihan kevät. Tai oikeastaan melkein kesä, koska lämpöä oli iltapäivällä reilut 20° ja kaikki on vihreänä. Hyvin pärjäsi T-paitahihasillaan ulkona vielä iltakahdeksan jälkeenkin! Jo lentokoneesta Tegelin pihalle tullessa huomasi, että kyllä se 18° on todellakin lämpimämpi kuin Helsinki-Vantaan 4°. Jopa vilukissana tunnettu Handyman joutui riisumaan takkinsa bussissa ja vähensi juhlan kunniaksi jopa Fila-svetarinkin vahvuudesta pois. Kuultiinpa miehen harmittelevan sitäkin, että sortsit jäivät Suomeen.

Handyman kauniin kukkivan kirsikkapuun (?) alla

En taidakaan olla raportoinut sitä, että sain Handymanilta syntymäpäivälahjaksi teleobjektiivin kameraan. Aiemmin tässä ei suurempaa juhlimista olekaan ollut, kun verkkokauppa.comilla on ollut adapteritoimitusvaikeuksia. No nyt se löytyi! Ei kumma kyllä kuitenkaan MediaMarktista, mistä ensin haettiin, vaan toisesta megamarketista. Nyt on mun pieni kamera sitten niin suuri, ettei se mahdu mihinkään. Jos aamulla päättää viritellä objektiivin paikoilleen, tulee koko päivän otettua hyvin yksityiskohtaisia otoksia, koska kaikkien adapterirenkaiden ja linssinsuojusten huolellinen käsittely vie useita minuutteja. Parasta kuvata vain taloja, ne eivät juokse karkuun.

Hieno hylätty itätalo, jonka seinässä oli jostain käsittämättömästä syystä iso kahvikupin kuva

Huomenna on ohjelmassa museot ja Partsin suosittelema jätskikiska. Näitä odotellessa täytyy valitettavasti käydä tuolla HB:n puolella vähän vuodattamassa. Mutta mainittakoon täälläkin, että en kadu!

10 comments:

Anonymous said...

Ihanaa itäblokin tunnelmaa!

Anonymous said...

Ja muistakaa käydä Unter den Lindenillä (tjsp) katsomassa kukkiiko tuomet jo! Vai mitä ne puut nyt on. Mut Ilpo aina suosittelee tätä aktiviteettia Berliinin-kävijöille!

Anonymous said...

Eiku lehmukset!

Elämyskameli said...

Aivan - Unter den Linden = Lehmusten alla. Eilen siitä mentiin muttei huomattu tätä tarkastaa, mennään pikimmiten. Luvassa lisää kuvia, vähän villoja!

homis said...

Onnenkeksien tekstit osuivat kyllä kertakaikkisen hyvin, ainakin kamelille sillä HM:n (ei HenggaMaugga) älämölön pystyy vain kestämään viilipyttymäisellä kameliudella...

Minkä makuista onnenkeksit on, vai voiko niitä lainkaan syödä?

homis said...

Onko HM saanut turpiinsa Günther Lederhosenilta kun kuvasta päätellen poski niin kovasti on turvoksissa...

Rami Lindström said...

Kyllä toi reilu 20 celsiusastetta kuulostaa enemmän kesälle kun keväälle. Ottaen huomioon että viime "kesänä" ei Suomessa kovin montaa päivää tainnut olla yli kahtakymmentä :P

Nimimerkillä: kelpais!

Elämyskameli said...

Onnenkeksit maistuu sokerille ja vehnälle. Meillä ei oo oikein tietoa, että onko ne tarkoitus syödä. Tämän vuoksi Handyman syö ne. Varmuuden vuoksi.

homis said...

Parempi syödä kuin jättää syömättä. Tämän takia kamelilla oli varmaan vatsataudinpoikasta ja HMllä ei...

Elämyskameli said...

Ei oo kuule mikään vatsataudinpoikanen vaan kaikkien vatsatautien isä, äiti ja isoäiti!