Tuesday, May 18, 2010

Meidän lapset kuolee!

Me oltiin äsken Polaah'n ja jälkikasvun kanssa puistossa testaamassa mun uutta puistoiluvilttiä ja katsomassa, kuinka Polaah'n jälkikasvu syö ruohoa. Kuin varkain me jouduttiin varsin mielenkiintoisen tapahtuman todistajiksi. Parinkymmenen metrin päässä oli neljän aikuisen joukko, jotka vietti aurinkoista päivää asukaspuistossa kaljaa juoden aivan rauhallisesti. Toisaalla oli kolmen naisen ja kahden imeväisen seurue. Näistä naisista yksi sai jonkinlaisen primitiivireaktion ja meni kirkumaan näille kaljanjuojille, että puiston säännöissä kielletään alkoholin nauttiminen ja tumpatkaa ne saakelin tupakkanne jonnekin muualle kuin maahan, koska "täällä on lapsia ja sitten meidän lapset löytää ne tumpit ja syö ne ja myrkyttyy ja kuolee!" Kaljaporukkakin alkoi käydä vähän kuumana kun tämä rimpsupaita siinä huusi kuin hyeena ja kehotti tätä hakemaan lääkkeensä tai hakeutumaan päivystyksellisesti Auroran sairaalaan. Rimpsupaita poltti kääminsä, kun kaljoja ei kaadettukaan maahan ja uhkaili soittavansa poliisit. Tämä ei nyt ihan hurjan kovasti ketään järkyttänyt. Uskomattominta oli, että se oikeasti soitti poliisille. Siis hätänumeroon. Mä en tietenkään (valitettavasti) kuullut, mitä poliisi vastasi kun tämä puistopollari selitti, että "eihän se muuten haittaisi että täällä juodaan alkoholia, mutta täällä on lapsia". Mä todella toivon, että poliisia ei kiinnosta tulla katsomaan, kuinka joku juo olutta helsinkiläispuistossa hellepäivänä. Jos on todella niin raskasta elää muiden ihmisten kanssa, olisi ehkä parasta muuttaa jonnekin hyvin kauas kaupungista. Esim. Sallassa on tilaa.

Mä oon sellaisessa työssä, että aika harvoin pääsee kunnolla palaveeraamaan. Tänään oli kuitenkin koko työpaikan yhteinen ns. yhteistyökokous, jossa keskusteltiin mm. kesän poikkeusjärjestelyistä. Helsingissä pidetään ensimmäistä kertaa kesällä viikkokausia terveysasemia kiinni ja toimintoja yhdistetään. Meillä on putiikki auki, mutta kaksi läheistä terveysasemaa lähettää meille työvoimaa ja potilaansa. Tänään yritettiin suunnitella sitä, miten potilaat voivat tuoda uusittavia reseptejä terveysasemalle. Saatiin 20 minuutin keskustelu aiheesta "kuinka monta postilaatikkoa pitää hankkia ja minne ne sijoitetaan". Mä oon tosi tyytyväinen, ettei mun tarvii yleensä palaveerata.

Elämyskameli suosittelee
alkoholin nauttiminen asukaspuistossa

2 comments:

Polaah said...

Mahtava raportointi hullun huutajaämmän toimista! Harmi, etten mäkään nähnyt miten tilanne päättyi kun piti lähteä kotiin. Mutta sitäpä en kertonutkaan, että kun olin lähdössä kotiin, olin myös samalla puhelimessa ja portin avaaminen näytti hankalalta (ulkopuolisten silmin ainakin) joten kaksi näistä "huligaaneista" jotka olivat varmaan menossa viereiseltä huoltikselta ostamaan lisää bisseä, tulivat samaan aikaan ja tarjoutuivat kohteliaasti avaamaan portin. Hymyilin ja kiitin ja he hymyilivät ja nyökkäsivät.

Todellisia häiriköitä, jotka tappaa meidän lapset!!

Anonymous said...

Tää raportti riemastutti mua suuresti, vois jopa sanoa että se erittäin viehätti minua. Ei juma, on siinä ollu häkessä ihmettelemistä ton mamman puhelun kanssa.