Sunday, January 23, 2011

Sunnuntaiaamut

Sunnuntaiaamut on ihania. Ei oo kiire ees kauppaan. Ei tarvii tehdä mitään. Viime sunnuntaina mä käytin aamuni surffailemalla Google Street View'ssa, tänään luin vanhoja Kameli-postauksia ja niissä oli suoranaisesti hulvattomia keskusteluja! Sydän läpätti lämpimästi kaikille postaajille. Erityisesti nauratti Katjnin ja Homiksen arkinen kaupassakäyntikeskustelu sekä Långstrumpin ässäkommentti vanhemmuuden iloista. Vitsi te ootte kaikki hauskoja!

Entistä elämäänsä on aika kätevää lukea blogista. Aiemmin mulla oli selkeesti enemmän sanottavaa, mutta toisaalta nyt mulla on paljon kivempaa (ainakin töissä). Mieluummin mä elän nyt kuin menneessä. Paitsi että menneessä vaikutti olevan aina kevät tai kesä. Menneessä mä olin myös vasta alle 30-vuotias, mutta ei sekään mua niin suuremmin sureta, koska kolmekymppisen elämä on mukavaa ja paljon vähemmän stressaavaa kuin kaksikymppisen elämä. Ei sillä, en mä oo kirjoittanut blogia ikinä kaksikymppisenä, nuorimmillani nähtävästi 28-vuotiaana.

Me ollaan lähdössä lomalle Berliiniin parin viikon päästä. Koskaan aiemmin mä en oo ollut näin cluelessina loman alkamisesta, vasta pari päivää sitten mä laskin, että eihän siihen oo kuin pari viikkoa enää. Yleensä mä odotan lomaa kovin innokkaasti viimeistään jo kuukautta aiemmin (viime kesänä muistelen laskeneeni työpäiviä jostain 45:stä lähtien alaspäin), mutta tällä kertaa mä oon varsin rauhallinen lomani suhteen. Hyvä niin - edellinen kunnon loma oli elokuussa ja jos ei vieläkään väsytä, niin aika kivasti on pakko mennä. Toki meillä töissä on aloitettu jo kiivas kesälomien suunnittelu, koska herrinjee onhan jo tammikuun loppu. Tästä on tietysti saatu aikaan aikamoinen käsien heiluttelu ja stressaaminen. Mulle soitettiin ihan sairauslomalle ja kysyttiin, että mitkä tarkat viikot mä haluisin pitää ja pitäiskö ne laittaa listalle jo kiireesti, jos mä en sit ehdikään kun ensi viikolla tuun töihin. Naisvaltaiset työpaikat, indeed.

Elämyskameli suosittelee
kaikkien lukijoiden hersyvänhauskat kommentit

4 comments:

Anonymous said...

hyvä kameli!! olen uusi lukija, ja oon tykänny. kuten juoppo elämästään sporassa.

Polaah said...

Aika vähän lukijahehkutusta siihen nähden, et fb:ssä se oli ainoa Kamelin tärppi tänään!

Mut saat anteeksi, koska me ollaan niin ihkuja.

Taaskaan mä en tunnista anonymousta, että onko tää nyt tällä kertaa kalliolaisäiti vai aurinkolahtelaisäiti--molemmat kun tuntevat tuon juopon ilmauksen ilmeisen hyvin!

Elämyskameli said...

Joku kerta täytyy kehua kaikki erikseen tai tehdä kehumissarja Kameli suosittelee -tyyliin!

Mullekin on välillä epäselvää näiden Anonymouksien henkilöllisyys, mutta mä lähtisin tässä arvailemaan kirjoittajaa itäisen kantakaupungin alueelta.

Anonymous said...

kyseessä oli kalliolaisäiti :). etenkin kasin sporassa kuulee niitä elämän viisauksia. kuten mm. häämatkallani kyseisessä sporassa juoppo(hullu) yritti ostaa keljää vovalta. ei myyty sitä, valitettavasti.