Saturday, October 15, 2011

Kohelluskomediaa

Me käytiin mun pyynnöstä katsomassa Johnny English II ja vielä ensi-illassa. Koska mulla on hienostunut maku, pidin ensimmäistä JE:ä hillittömän hauskana ja kakkonenkin oli hyvä. Ei ehkä ihan koko aikaa ihan tosi hauska, mutta varsin kelvollinen kohelluskomedia kuitenkin. Ääneen nauratti monta kertaa, mikä on kelpo saavutus miltä tahansa kulttuurikokemukselta. Edellisestä leffakäynnistä olikin jo aikaa ja sitä paitsi mä ostin Hulluilta päiviltä 10 leffalippua, joten nyt sopii katsellakin. Suunnitelmissa on tänä vuonna katsoa vielä ainakin Sherlock II, joka tullee ensi-iltaan jouluksi.

Elokuvaelämysten lisäksi kulttuuririntamalla tapahtuu: olisi tarkoituksena lukea The Oatmealin kirja 5 Very Good Reasons to Punch a Dolphin in the Mouth loppuun ja tämän jälkeen lukea Jari Tervon Layla sekä David Nichollsin One Day, jonka ostin pari kuukautta sitten Kindlelle. One Dayn lukemattomuuteen on omituinen syy: olen varma, että kirja on mielenkiintoinen ja epäilen sen olevan myös sellainen kirja, jonka loppuessa toivoisi sen vielä jatkuvan. Tämän vuoksi en ole sitä vielä alkanut lukea, koska en halua tuntea toivetta kirjan jatkumisesta (tässä ei oo mitään järkeä). Lisäksi mitä kauemmin mulla menee siihen, että mä luen sen, sitä enemmän mä pelkään, että se onkin ihan huono (kuten esim. Never Let Me Go) ja sitä suurempi pettymys siitä sitten tulee, jos se on ihan huono. Ehkä pitäisi aloittaa jo tänään.

Handyman on alkanut pelata iPadilla Monopolia. Eriskummallinen harrastus mun mielestä, koska Monopolihan on niin surkea peli. No pitääpä pojan poissa kaduilta. Sitä paitsi Handyman on melko herttainen ollessaan kovasti innoissaan saadessaan hotellin Boardwalkille tai huolestunut Top Hatin ohitettua Boardwalk taas piipahtamatta hotelliin. Yllättävästi Handyman ei kuitenkaan raivostu hävitessään vaan uutterasti yrittää uudelleen. Mä uskon, että Monopoli kehittää kärsivällisyyttä, joten tuen tätä harrastusta.

Elämyskameli suosittelee
Johnny English uudelleensyntynyt

2 comments:

hanna said...

joo toi, että ei raivostu kun häviää pelissä, on tosi hyvä! täällä välillä kuulee pelkkää suka blädii, kun joku on tuhonnu vovan tankin pelissä :(. en tykkää!

Pumpumkatti said...

Me käytiin eilen kattoon JE ja se oli kyl pettymys. Pari hassua kertaa nauratti, mut muuten oli liian ennalta-arvattavia / vanhoja vitsejä :(