Wednesday, March 3, 2010

Saapas

Mä oon sitä mieltä, ettei kumisaapas ole mikään aikuisen ihmisen kaupunkijalkine. Voin kärsivällisyyttä venyttäen hyväksyä sen, että kotieläintä metsäisellä alueella kostealla säällä ulkoilutettaessa käytetään kumisaappaita, mutta valitettavasti enempään julkiseen käyttöön ei kärsivällisyys veny. Lapset saavat kuraleikeissä käyttää kumisaappaita, aikuiset eivät saa osallistua kuraleikkeihin. Ei ole millään sopivaa, että ekohenkiset partiolais- tai 4H-tyttöset käyttävät sitruuna- tai Marimekko-kuvioituja kumisaappaita tai Hai-saappaita esim. kävelylenkillä tai ostoksilla. En mäkään mee metsään nahkaisilla kävelykengillä. Vaatetus ja asusteet tilanteen mukaan.

Mä ostin kevättakin, vaikka epäilenkin, että ilmastonmuutos on sammuttamassa Golfvirran eikä meille tuu enää ikinä kevättä. Edellinen välikausitakki on rikki, siinä on reikä enkä mä oo vielä niin pihi, että rupeaisin korjaamaan neljä vuotta vanhaa nuhjuista kolmenkympin takkia. Uusi takki on mun mielestä tosi kiva paitsi että siinä on kaameat kullanväriset napit. Periaatteena on, että kevättakkia aletaan käyttää, kun on terminen kevät eli vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi suojan puolelle. Lapsuudesta ja nuoruudesta mulle on jäänyt semmoinen tunne, että kevät alkoi aina mun syntymäpäivästä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämä on totta: keskimäärin vuosien 1971-2000 aikana kevät on alkanut 23. maaliskuuta eli tismalleen mun syntymäpäivänä. Joskus mutukin on oikeassa, sanoivat lakkoilevat tutkijat mitä tahansa. Mä uskon kyllä, että ehdin vaihtaa ne kaameet napit ennen termisen kevään alkua.

Elämyskameli suosittelee
järkevät nahkaiset kävelykengät

2 comments:

Polaah said...

Tämä 4H-tyttönen on NIIN ostamassa kumisaappaita heti kun kauppaan pääsee!!!

Nimimerkillä: Hevonperseeseen nahkaiset kävelykengät kun vaunuja työntäessä on PAKKO mennä siitä syvimmästä lätäköstä koska vierellä on puolen metrin kinokset joiden yli vielä hyppelisikin yksin mutta vaunut jäisi sitten toiselle puolelle joten se siitä.

Anonymous said...

Mäkin vastustan kyllä kumisaappaita. Mutta jos se kevät vielä tulee ja on kauhee vedenpaisumus, niin saattaa olla pakko hankkia työmatkakengiks kumisaappaat, koska syvissä lätäköissä kengät menee pilalle ja eihän se käy.

Muuten en oo kyllä kengät tilanteen mukaan -aatteen kannattaja, vaan käytän korkkareita useesti metsässäkin, jos sinne nyt joskus on pakko mennä.