Friday, July 30, 2010

Helsinki-Kööpenhamina

Kameli-Handyman-perheyksikkö on siirtynyt moottorimarssilla Suomen pääkaupungista Tanskan pääkaupunkiin. Matka on sujunut kohtuullisen yllätyksettömästi. Lentomatkan aikana suurin ongelma oli Handymanin kielen kuivuus, joka johtui siitä, että Handyman nukkui suu auki. Handymania vähän väsytti, koska se valvoi koko viime yön Narinkkatorilla nörttijoukossa jonottaen iPhone nelosen julkistusta. Kastrupin lentokenttä oli tyypillinen 1980-90-luvun lentokenttä eli ei nyt suorastaan ihastuttava. Sen sijaan matkanteko lentokentältä kaupunkiin oli ihastuttavan helppoa. Tultiin metrolla, jossa ei ollut kuskia, ja silti ei kuoltu. Yhdensuuntainen matka maksoi 35 leikkirahaa.

Nyt juuri ollaan hotellissa. Mä oon itselleni hemmetin vihainen, että emmin hotellin varauksen kanssa ylimääräiset neljä päivää, koska sen takia ei päästy siihen hotelliin, johon oltaisiin haluttu. Tääkin on ihan ookoo ja etenkin on ookoo, että huone on 23. kerroksessa, mutta sisustus on karmean kiinalaisravintolamainen. Onneksi meidän huoneeseen ei kuulu aamupalaa, joten täällä ei tarvii sentään sen tarkemmin hengata. Meinasi käydä kalpaten check inissä, kun tyttösellä oli kaikki parisängylliset huoneet loppu ja se tarjosi sellaista huonetta, jossa sängyt on erillään. Tää ei ois muuten ollut mikään mahdoton tilanne, mutta se oli tupakointikerroksessa ja mä en keuhkoineni semmoiseen suostu menemään. Olin jo huonetta varatessani toivonut non-smoking huonetta. Se oli jo aika lailla onneton, koska kaikki muut vapaana olleet huoneet oli yhden hengen huoneita, mut sit se meni takahuoneeseen ja löysi yhden tupakoimattoman parisänkyhuoneen 23. kerroksesta. Sopii hyvin.

Toistaiseksi mistään ei oo löytynyt ottomaattia, joten rahaa ei ole saatu. Ehkä sitäkin tarvitsisi tässä vielä. Kamalan hankalia tällaiset maat, jotka eivät käytä euroja. Pitää etukäteen tietää, paljonko joku 500 leikkirahaa on - Top Gearin sanoin "saako sillä auton vai saako sillä lyijykynän?"

Elämyskameli suosittelee
Mila's Daydreams, internetin söötein blogi (ei kyynisille lastenvastustajille (paitsi Handymanille, koska se tykkää siitä))

1 comment:

Anonymous said...

Joo, Tanskassa on aina vaikeeta rahan kanssa! Se kurssi on jotain vitullisen hankalaa, tyyliin 7 DKK/EUR, laske siitä sitten. Pari vuotta sitten siellä ei käyny debit-kortti justiinsakaan missään, niillä oli joku tuhannen Dankort mikä oli about ainoo mikä käy.

Hyvää reissuu tyypit!