Monday, July 19, 2010

Lomatunnelmia

Ekaa kertaa eilen tuli sellainen fiilis, että olisi kivempaa jäädä lomalle kuin mennä töihin tänään. Onneksi se meni pian ohitse ja aamulla olikin ihan kiva olla töissä. Joskin lomalle siitä joutui 1,5 tunnin jälkeen, kun sairastuin äkillisesti. Päivän vietin kotona sairastaen ja nyt oireet ja kuume ovat väistyneet. Enää vaivana on päänsärky, mutta se johtunee siitä, ettei jääkaapissa ole koko päivänä ollut muuta kuin Handymanin juomareppu. Täytyy varmaan mennä kauppaan, että saa jotain syödäkseen.

Kesälomasuunnitelmat ovat muotoutuneet jo melko valmiiksi. On niin messeviä kohteita, että jos näillä ei voiteta lomakuvakisaa, niin ei millään! Joskin pidän vauvoja aika suurina etuina tietyille joukkueille - pystyykö kuva Lego-hurmos-Handymanistä voittamaan kuvaa hymyilevästä vauvasta?

Viikonloppuna oli mukavaa. Lauantaina käytiin Handymanin, Katjnin ja Homiksen kanssa Savonlinnassa syömässä muikkuja ja lörtsyä. Sitten ajettiin takaisin. Käytiin myös kahdella ABC-asemalla ja koko ajan ne on mun mielestä vastenmielisempiä. Ruoka on yleensä aika kliinistä ja mautonta, tunnelma on muovinen ja oranssi ja asiakaskunnasta tulee mieleen karavaanarit. Onhan ABC:t käteviä, siellä on siistit ja maksuttomat vessat, janoon löytyy sammuketta, mahan saa täyteen ja S-etukorttikin käy, mutta kokonaisuudessaan ne symboloi liiaksi autoelämäntapaa, jota mä vierastan päivä päivältä enemmän. Toki ABC-asemillakin on yhtymäkohtia ituhippien matkustustapoihin: myös junissa on siistit vessat ja muoviin pakattuja sämpylöitä.

Elämyskameli suosittelee
kävely

4 comments:

Polaah said...

Miksi te sinne savoon edes menitte? Huvin vuoksi?

ABC:t on saatanasta, mutta niin kovin usein niin kovin kätevissä paikoissa ja fasiliteeteiltaan kovin käyttökelpoisia.

Elämyskameli said...

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Handymanin mummoa katsomaan. Sitten laajennettiin seuruetta ja päätettiin olla menemättä mummolaan. Mentiin sitten ihan vaan road tripille. Eli huvin vuoksi, jos sitä nyt huviksi kutsuisi.

Ja tosiaan mä oon sun kaa ihan samaa mieltä ABC-asemista. Todella käteviä ja näppäriä, mutta kuitenkin aika kamalia. Kaikkein kauheinta on kuitenkin se, että Linnanmäellä on yksi ravintola sisustettu ihan ABC:ksi, vaikka se yrittää olla muka ravintola. Värityskin on viheroranssi. Lista näytti miltei identtiseltä Apsi-apinan listaan verrattuna. Onneksi me vain käytiin tsekkaamassa, millaiset ulkotuolit niillä oli eikä asioitu sen enempää.

Anonymous said...

Mun mielestä kuva Lego-hurmos-Handymanista voittaa hymyilevän vauvan 6-0. Oikeestaan kuva mököttävästäkin Handymanista voittaa hymyilevän vauvan. Ei millään pahalla vauvoja kohtaan, mut kyllä aikuiset on söpömpiä.

Ja hei, ABC: siel on ensinnäkin hyvät salaatit, esim. vuohenjuustosalaatti on ihan huippuu. Mut sitä Kameli ei tietty syö. Sit isoimmilla ABC:illä on RFID-paikannettavat numerokyltit, nörtin taivas siis. Eli mä kannatan kyllä ABC:tä, silleen ankeusmielessä tietty.

Elämyskameli said...

Mä oon joskus syönyt ABC:lla jonkun kanasalaatin mut se oli hyvä korkeintaan ankeusmielessä. Kaikki oli ihan nahistunutta ja nahkeaa. Vuohenjuustosalaattiarvioon tyydyn, mutten silti ala semmoisia syömään.