Sunday, March 27, 2011

Obliviooni

Mulla on ollut mielessä älyttömän monta aika hyvää kirjoitusaihetta tänä viikonloppuna, mutta oon ollut sen verran kiireinen etten oo kerennyt kirjoittaa. Nyt kun on aikaa, niin en muista niistä yhtäkään. Onpa ikävää ja melko kiusallista. Öh no emmämuista.

Mua on töissä viime aikoina erityisesti hyvinpidelty. Pomo julkisti, että mä oon syyskuussa (siis puolen vuoden päästä) lähdössä pois ja siitä on moni työkaveri sydämistynyt. Monelta suunnalta on tultu sanomaan, että mä oon kovin pidetty työkaveri, mikä on mua kovasti ilahduttanut. Oon yrittänyt selittää, että mä oon siellä vielä viisi kuukautta, mutta moni on silti kokenut tarpeelliseksi tällaisen kertoa. Herttaista.

Mä oon jo siirtänyt katseeni kesään ja julkisella sektorilla töissä ollessa on kesälomakin tietysti mielessä, koska kesälomat täytyy päättää viimeistään helmikuun alussa. Mä olin jo päättänyt loma-ajakseni 8.-28. elokuuta ja lähettänyt puollotkin pomoille sähköisesti ja ne oli hyväksyttykin. Sitten ilmoitettiin, että kuiva fysiikan ja säteilysuojelun kurssi, jonne mun pitää osallistua, järjestetään 17.-19. elokuuta, joten mun siis ilmeisesti täytyy keskeyttää kesälomani kurssin vuoksi. Aika vähäisenä boonuksena mä pidän sitä, että se kurssi järjestetään Kuopiossa eli pääsee matkustamaan. Kurssi on onneksi tiivis - joka päivä on opetusta klo 8:00-17:00 ja iltaisin vielä läksyjä, joten ei pääse kyllästymään. Pari tenttiäkin siitä järjestetään, joten motiveissöni on miltei kohdallaan. Ja myöhemmin Espoossa työskennellessäni on varmaan ihan kivaa, että on käytettävänä sit kolme ylimääräistä lomapäivää esim. alkukeväästä.

Mä oon nyt päättänyt äänestää vihreitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Musta on nyt siis tullut cityfemakko ainakin vihreiden äänekkäimpien poliittisten opponenttien mielestä. Mä nyt vaan oon sitä mieltä, että energiaveroja tulisi nostaa ja sukupuolineutraali avioliittolaki sekä adoptio-oikeus tulisi järjestää. Vihreitä vastustavien tahojen asenteet tuntuvat olevan aika raakoja, koska esim. perussuomalaisten varapuheenjohtajan kommentti "Perussuomalaisten täysimääräinen menestys on edellytys sille, että vihreät voidaan sysätä pois hallituksesta ja vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen sekä viherveroineen saadaan takaisin marginaaliin. Sinne, minne ne kuuluvatkin" pahoitti mun mielen. Hiukan hupsu naimalakkokampanja on saanut varsin hupsuja kommentteja, kuten esim. että hyvä vaan, jotta vihreitä syntyy jatkossa vähemmän. Näille ihmisille tekisi mieli sanoa, että a) ei lapsentekoon avioliittoa tarvita ja b) heterot tekevät suurimman osan homoista ja muut kuin vihreät suurimman osan vihreistä.

Mua on tässä vaalihumussa ottanut aika lailla päähän persujen jatkuva mollaaminen. Kyllähän nekin saa olla mitä mieltä tahtovat, mutta retoriikan ei tarvitsisi olla aina niin vastenmielistä. Eniten mua siinä puolueessa ihmetyttää sen vastakohtaisuus: puoluejohdon ja riviehdokkaan mielipiteet tuntuvat olevan monesta suuresta asiasta (esim. energia- tai puolustuspolitiikasta) miltei vastakkaiset. Lisäksi puolue yrittää profiloitua jonkun tavallisen kansalaisen, siis perussuomalaisen, puolueena, mutta sopivasti unohtaa mainita, että puheenjohtaja on valtiotieteiden maisteri ja suurin tähti Helsingin vaalipiiristä on Eirassa asuva filosofian tohtori, jonka väitöskirjan aihe oli muinaiskirkkoslaavi. Mua häiritsisi eniten kuitenkin persujen äänestämisessä se, että koska ääni menee puolueelle ja puolue lienee yhtä mieltä vain homoliitoista, niin olisi todella hankalaa arvioida, millaisia muita päätöksiä mun mandaatilla tehdään. Sama ongelma on toki monessa muussakin puolueessa.

Elämyskameli suosittelee
poliittiset pohdinnat

17 comments:

Anonymous said...

tässä oli esimerkillistä, syväluotaavaa poliittista analyysiä! kannatan! jos puhutaan marginaalisesta vihreästä väestönosasta, niin onko sitten suurin osa suomen väestöstä aborttia vastustavia katolisia?

Anonymous said...

minä olen ilmeisesti salapersu koska white trashiudesta on vaikea päästä eroon vaikka antaisi lapsilleen kutakuinkin säälliset nimet. voit ottaa juntin pois trailer parkista mutta et trailer parkia pois juntista! ja maaseutua ei voi tuoda, vaikka olen kovasti sitä ympäri helsinkiä yrittänyt. lisäksi olen elämäntapavihreä koska tykkään elellä muiden rahoilla ja jaella niitä eteenpäin. sorry vaan punaviherpipertäjät, näinhän se on aikuisten oikeesti.

Anonymous said...

niin no, jos kerran on lapsia siunaantunut, ja esim. on käynyt koulunsa suomessa niin kyllähän sitä itsekukin on elänyt muiden rahoilla. sellanen on kato pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Anonymous said...

paino olikin sanalla "tykkään", se näet erottaa vihreät monesta muusta ideologiasta - ei ainoastaan elellä muiden tienaamilla rahoilla vaan vielä nautitaan siitä! siksipä niin mä pidän vihreästä...

Elämyskameli said...

Ylläoleva keskustelu näyttää päällepäin aika skitsofreeniseltä, mutta sisällön perusteella arvioisin tässä kuitenkin olevan kaksi keskustelijaa, joista toinen on salapersuelämäntapavihreä ja toinen vain vihreä. Kuinni vihreät tykkää elää muiden rahoilla? Mä haluun tietää, koska mä haluun oppia olemaan vihreäverinen viherpipertäjä ilman punaposkia kuitenkaan.

Anonymous said...

No jos meinasi äänestää kantsis lukee esim puolueohjelma. Sieltä kaikki salajuonet paljastuu, kaikilla puolueilla paitsi keskustalla.

Anonymous said...

Ja jos haluut olla vihreä ilman punasävyä ( se ei kyllä ole kovin muodikasta, harmi vaan) niin äänestä camel toeta.

Anonymous said...

Ja jos haluut olla vihreä ilman punasävyä ( se ei kyllä ole kovin muodikasta, harmi vaan) niin äänestä camel toeta.

Anonymous said...

"niin no, jos kerran on lapsia siunaantunut, ja esim. on käynyt koulunsa suomessa niin kyllähän sitä itsekukin on elänyt muiden rahoilla. sellanen on kato pohjoismainen hyvinvointivaltio."

Tää on taas pahinta paskaa vähään aikaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on alkujaan sitä, että persaukisetkin pääsee kouluun ja saa koulussa lämpimän safkan. Sit jossain vaiheessa kokoomuslaisten byrokraattien johdolla tämä käännettiin full-blown-sosialismiksi, jossa kaikki tulot ja muu varallisuus verotetaan mammuttitautiselle keskushallinnolle, joka sitten suuressa viisaudessaan jakelee tukiaisia kenelle katsoo hyväksi. Tämä ei silti ole millään muotoa pohjoismaista hyvinvointia eikä kommunismia voi perustella hyvinvointivaltion luonnolliseksi osaksi.

Anonymous said...

ikävää, jos tunnet lukeneesi täältä pahinta paskaa vähään aikaan. on totta että keskushallinto on tehoton ja maksaa, mutta kaikki ei voi olla täydellistä. itse olen tykännyt ilmaisesta koulutuksesta ja esim. terveydenhuollosta. voisit ehkä harkita muuttoa jenkkeihin, niin ei tarttis kattella enempää kommareita?

Långstrump said...

politiikka mainittu --> BIG MISTAKE!

Anonymous said...

tuo anonymous joka on käyttänyt hienosti quotea ei suinkaan ole idän elämäntapavihreä vaan joku fiksumpi taho, arvaan ehkä kuka :) mut asiaa silti ja tanakka mielipide.

Elämyskameli said...

Itse asiassa mä oon lukenut ainakin puolet vihreiden puolueohjelmasta, mitä pidän varsin hyvänä suorituksena, koska minkään muun puolueen ohjelmaa mä en oo ees selannut, vaikka oon ollut innokas äänestäjä kaikissa muissa paitsi seurakunta- ja duodecim-vaaleissa jo kolmentoista vuoden ajan.

Alan kallistua Långstrumpin linjoille ja todennäköisesti välttelen politiikasta kirjoittamista taas ainakin 2015 eduskuntavaaleihin saakka.

Ja voisittekste oikeesti rastita tosta alta "Name/URL" ja laittaa siihen jonkun tunnisteen, ettei tää keskustelu mee ihan arvailuksi?! Ei tarvii laittaa nimeä, kirjoitatte vaikka "A" ja "K" asuinkaupunginosienne mukaan. Se nappi on just siinä anonymouksen yläpuolella eli helppo löytää. Ja Handyman käyttäköön hiivatti soikoon Google-identiteettiään!! Täällä ollaan nyt ihan kyttyrät jumissa.

hanna said...

tää on ollut antoisaa! tulee ihan opiskeluaika mieleen! aattelinkin että handyman saattaa olla joku anonymous, hehe. terv: pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta klaara, aka. hanna

Pyry said...

Nyt mää huomaan että mää oon mennyt liian pitkälle. Mää en enää kiusaa kommareita netissä enkä esitä karkeita uhkauksia porsulle (vaikka ne kyllä aina vetää sen hiljaseks).

Rampo said...

^Lesbian erotica in the air!

hanna said...

no mut peide, sä oot ainoo jota/joka voi vähän kiusata, koska mistä muualta sais villiä äksöniä elämäänsä nykyään?