Saturday, April 30, 2011

Munksonit

Handyman järjesti eilen munkki-illan. Me ei olla koskaan ennen tehty munkkeja, mä oon kerran nähnyt Homiksen niitä tekevän ja saanut lisäohjeita netistä, mutta muuten aihe oli varsin tuntematon. Handyman innostui munkkiajatuksesta niin paljon, että se teki litran munkkitaikinan ja niitä munkkeja tulikin kymmeniä. Vaikka syöjiä oli yhdeksän ja melkein kaikki vei niitä laatikoittain kotiinsakin, niin niitä jäi silti niin kauheasti, että niitä olisi ollut jäljellä vielä helatorstainakin. Ilta oli hauska, mutta pari asiaa opittiin:

  1. Jos munkkeja haluaa vielä joskus tehdä itse, riittää puolen litran taikina hyvin suurellekin joukolle.
  2. Lämpömittari oli hyvä.
  3. Paistamista ei kannata antaa tehtäväksi sille, joka on juuri ollut kahden tunnin shopping frenzyssä, siitä ei tuu kuin paniikkitunnelma kaikille.
  4. Munkkien täyttämiseen ei kannata käyttää hienoa saksalaista automaattitäytintä, koska siinä on liian iso täyttönokka. Kannattaa mieluummin ostaa pursotinpussiin metallinen ohut pitkä täyttöterä.
  5. Kanelisokeroidut munkit omenatäytteellä ei oo huono yhdistelmä.
  6. Jos täyttää munkin kuningatar-Piltillä, se maistuu kuningatar-Piltillä täytetyltä munkilta.
  7. Sokeri kannattaa imuroida heti kun sen huomaa lattialla, vaikka kello olisikin jo yksitoista.
  8. Menee varmaan ainakin 20 vuotta, että me tehdään munkkeja uudelleen. Munkinpaistoa varten maailmaan on laitettu Homis.
  9. Mä tykkään enemmän pullista kuin munkeista. Pieni pyöreä pulla hillityllä voisilmällä on paras leivonnainen, mitä on keksitty. Siitä tulee hyvä mieli.
  10. Kavereita on kiva saada kylään.

Koska pääsiäisestä päästiin ihan vasta, mä en oo ehtinyt juurikaan vielä vapputunnelmaan. Eiliset vieraat toi tänne kolme ilmapalloa, jotka yrittää vähän virittää jotain tunnelmaa. Mä aattelin pääseväni fiilikseen huomenna vapputorilla, mutta nyt googlailtuani pelkään, ettei mitään vapputoreja olekaan. Handymanilla oli toiveena löytää jostain vappuhurmokseen kuminen lisko tai käärme ja mistäs muusta niitä saisi kuin torilta?

Elämyskameli suosittelee
hyvän mielen pulla

3 comments:

hanna said...

munkki=hyvä!

Lettipitko said...

Paniikkitunnelmaan lähinnä johti huonosti projektijohdettu munkkituotantolinja! Lämpömittarin valvoja lähti naurattamaan naisia, kukaan ei syöttänyt munkkeja öljyyn, eikä sokeroija ollut hoitanut sokereita paikalle!!

Shopping frenzy oli kyllä maailman kehnoin frenxy: sain hätäseen hankittua Pyrylle Hello Kitty pallon ja Akselille pehmusteen, ettei se raukka hakkaa päätään sängyn pinnaan. Ei sellainen frenzy riitä selittämään munkkihepulia.

Saksalainen penis enlarger - munkintäyttöverme oli aivan mahtava! Sillä sai räjäytettyä munkin kiertoradalle varustettuna Kuningatar - piltti halolla.

Långstrump said...

Oisinpa ollut mukana, kun penis enlarger / munkintäyttövälinettä testattiin tositoimissa! Itsehän olen koristellut sillä kasan ristiäiskakkuja, siinä se toimi hyvin. Kokonaisuudessaan kuulostaa kyllä sen luokan hulabaloolta, että konsulttia ois tarvittu.