Sunday, April 24, 2011

Korjaus

Mä ehdin jo tohkeilla sillä, että Ukko avataan viikon päästä. Ei sitä avatakaan. Lintsi kyllä aukeaa, mutta Ukkoa pidetään vakan alla vielä toukokuun 27. päivään saakka. Kuinka tylsää! Ei siis kannata mennä tölväämään Lintsille vielä vappuna Ukon perässä. Ei siihen vielä pääse.

Meidän pääsiäistavoitteena oli mennä Cafe Pirittaan aamupalalle joku päivä. Tänään oli se päivä. Piritta on nimennyt aamupalansa kunnianhimoisesti luxusaamiaiseksi eikä se ollut liioittelua. 15 euron hintaan kuului kahvi/tee, mehulasi (appelsiini/omena/karpalo), kahta erilaista lämmintä leipää, voisarvi, salaattia, tomaattia, kurkkua, hedelmäsalaatti (tuoretta ananasta, rypäleitä sekä hunaja- ja cantaloupemelonia), juustoa, kinkkua, meetvurstia, keitetty muna, marmeladia, voita sekä makea kahvileipä. 5 lisäeurolla olisi saanut pikkolopullon kuohuviiniä. Ruokamäärä oli mulle liian suuri mutta silti kannatti. Makea kahvileipä tosin vaikutti aika aneemiselta muuhun tarjoiluun nähden ja se jäikin maistamatta meiltä molemmilta. Mieluummin saisivat laittaa siihen vaikka rehellisen pullan. Oli varsin viehättävää istua terassilla kuunnellen lokkien kirkunaa ja naapuripöytien lasten huutelua aina kun juna meni ohitse eli kahden minuutin välein.

Viimeinen kommentti Water for Elephantsista, mä lupaan: mä siis kävin katsomassa sen leffan tänään. Reese Witherspoon oli tapansa mukaan ihana, samoin norsu, mutta mä en ymmärrä, miksi yhden ilmeen Robert Pattinson oli pitänyt ottaa mukaan. Eikö Reeselle muka löydy ihkumpaa vastanäyttelijää? Robertille on ilmeisesti joku joskus sanonut, että se on aika komee, jos sillä on kohtalokas ilme ja niinpä sillä on koko ajan semmoinen kolho katse ja puusta veistetty suu. Se sopi ehkä Harry Potteriin, jossa sen piti lähinnä kuolla, mutta tässä leffassa mun ois pitänyt uskoa, että Reesen kaltainen upea nainen ois innostunut moisesta yrmyilijästä. Mä ymmärrän, että ne esitti noin 23-vuotiaita, mutta millainen pönttöpää yhdistää 35-vuotiaan naisen ja 24-vuotiaan miehen? Pattinsonilla ei ollut mitään tsänssiä! Joko ois pitänyt löytää hyvin säilynyt miesnäyttelijä Witherspoonin pariksi teeskentelemään 23-vuotiasta tai sitten alle kolmekymppinen nainen Robertin pariksi. Käsikirjoitus oli kuitenkin hyvä ja varsin uskollinen kirjalle, lähinnä muutama ei-täysin-välttämätön henkilöhahmo oli dellattu ja joitain juonen mutkia oiottu, muuten mentiin aika lailla Gruenin mukaan. Ja sirkustemputhan oli tietty hienoja ja norsu ekstrasuloinen.

Ehdotus jollekin suomalaiselle elokuvaohjaajalle: ois tosi siistii, jos joku teistä tekisi jonkin mielenkiintoisen 70-luvun Helsinki-kuvauksen ja laittaisi Ympyrätalon takana olevat kiskat kuntoon vähäksi aikaa! Ne on niin siistit, ois ilo katsella niitä edes leffassa. Ei mulla muuta.

Elämyskameli suosittelee
luxuspääsiäinen

3 comments:

hanna said...

mä haluisin nähä kun joku kamelin lukijakunnasta menee testaamaan Ukkoa, koska en ite ikinä uskaltais. Ensin olin liian lyhyt/pieni/nuori ja en päässy linnanmäellä laitteisiin. Nyt sitte olis pituutta/ikää, mutta rohkeus puuttuu.

Elämyskameli said...

Ainakin Handyman on uhonnut menevänsä Ukkoon. Hei sitku se menee, niin mä kutsun teidät katsomaan!

Långstrump said...

Joo, Kameli meet & greet Lintsillä!