Thursday, April 26, 2012

Handymanin opaspalvelu

Paras muutos, minkä saksalaiset ovat maassaan mun seuranta-aikana (noin kuusi vuotta) saaneet aikaan on se, että nykyään pystyy jo aika monessa paikassa maksamaan kortilla. Ekalla kerralla ei pystynyt käytännössä missään, pari vuotta sitten vain suurissa tavarataloissa ja nyt jo moderneissa kahviloissakin. Toki moni paikka toimii edelleen pelkällä käteisellä ja ehkä saksalaisten omalla pankkikorttisysteemillä, mutta tilanne on koko ajan parantumassa. Kiitos EMV-standardin pystyy maksamaan myös debitillä! Kyllä sydäntä lämmitti, kun tänään sai maksaa debitillä paikassa, jossa vielä vuosi sitten joutui nolosti laskemaan pennejä, kun kortti ei kelvannutkaan. Koska täällähän tosiaan niitä pennejä vielä harrastetaan.

Handyman on kunnostautunut tällä(kin) matkalla saksalaisten ja turistien avustamisessa. Heti lentokentällä intialainen mies kysyi, mistä pääsee vaihtolennolle ja Handyman neuvoi ystävällisesti, vaikkei tiennyt yhtään, mikä olisi ollut oikea vastaus. Moni muukin on sittemmin kysellyt oikeaa bussia, reittiä asemalle ja mitä milloinkin ja Handyman on vastannut. Multa ei ole kysytty muuta kuin sitä, mistä lihasta döner tehdään. Tänään ratikkapysäkillä vanha setä kysyi Handymanilta, onko tämä ratikka numero 12. Handyman kuuli kysymyksen väärin (meneekö tästä ratikka 12) ja ohjasi sedän vahingossa linjalle M1. Meidän piti mennä samaan muttei kehdattu enää sitten kun se setä oli siellä ja menossa väärään paikkaan. No mitäs kysyy turisteilta! Ollaan muuten alettu pohtia, että voisko Handymanin takilla olla jotain osuutta niihin kyselyihin, mies kun näyttää olevan töissä lomallakin.
Handyman tietsikoi death stripillä

Elämyskameli suosittelee
debitmaksu

No comments: