Saturday, June 16, 2012

Handymanin takinkääntö

Me käytiin tänään töölöläisen lapsen synttärijuhlissa. Handyman on edelleen illallakin aivan innoissaan, koska juhliin osallistui myös julkisuudesta tuttu poliitikko. Handyman oli tästä mukavasta miehestä niin otettu, että suunnitteli jo äänestävänsä häntä seuraavissa vaaleissa. Muuta en voi sanoa kuin että onneksi se on eri vaalipiirissä, koska muuten voisi Handymania eläkepäivinä kaduttaa hairahdus apilanlehtimereen. Mutta kerrassaan oli mukava mies ja juhlatkin oli mainion hauskat. Mä oon aina iloinen, kun meidät kutsutaan lasten synttäreille, koska ne on kivoja juhlia. Niissä aikuiset on yleensä hyvällä tuulella ja paikalla on herttaisia ja innokkaita lapsia. Lapset (yleensä kuitenkin yli kaksivuotiaat) ovat lisäksi niin ihanan rehellisen itsekkäitä ja kiinnostuneita lahjoistaan. Itse aikuisena lahjoihin pitää suhtautua jotenkin coolisti.

Mä kävin tänään Tennarin Jogo-baarissa ostamassa jogurttijäädykettä (vai mitä se on?) lisukkeilla. Se oli hyvää! Otin maustamatonta ja mansikkaa, maustamaton oli selvästi parempaa. Lisukkeet oli ihan mainioita! Mä otin mansikan-, kiivin- ja tuoreen ananaksen paloja, pähkinöitä, mysliä ja Tutti Frutti -karkkeja. Sieltä voisi ostaa hyvin mahtavan hedelmäsalaatin jogurttikastikkeella. Ja siis se pehmytjogurtti oli todella hyvää, lämpimällä ilmalla jopa parempaa kuin jäätelö. Ihan nappiin mun makuun.

Mä kävin eilen leffassa entisen työkaverin kanssa. Käytiin katsomassa Koti eläintarhassa (We Bought a Zoo), joka oli kiva. Herttaisia eläimiä ja ystävällisiä ihmisiäkin. Ideana se, että toimittajayksinhuoltajaisä muuttaa kahden lapsensa kanssa taloon, jonka kylkiäisenä tulee eläintarha, joka pitäisi saada toimimaan. Perustuu löyhästi tositarinaan. Aika tunteellisia juttuja käsiteltiin, esim. kuolemaa monella tasolla, mutta silti ei vaivuttu mahdottoman sentimentaalisiksi. Näyttelijät olivat hyviä ja tuli sellainen olo, että elokuva oli tehty rakkaudella. Ei ehkä paras vaihtoehto toimintaelokuvien ystäville, mutta kevyttä, hyväntuulista viihdettä toivoville eläinfaneille napakymppi. Siitä tuli hyvä mieli.

Elämyskameli suosittelee
ks. yllä

3 comments:

Pyry said...

julkut on mulle huumetta, esim raharössykkä ja muut luxusihmiset

hanna said...

luxuspuoliso <3

Pyry said...

Luxuspuoliso ja huumeet sopii samaan virkkeeseen, mutta se ei ole tuo edellämainittu.