Tuesday, June 12, 2012

Kuuro

Mä pääsin vihdoin tänään puistojumppaan. Viime viikolla mä päivystin torstaina ja olin kauhean työpäivän uuvuttama torstaina, joten ei tullut mentyä. Tänään mä pääsin lähtemään töistä vasta 20 yli kolme, joten en ihan ehtinyt puoleksi Stadikalle, mutta puistojumpasta myöhästyminen ei ole suuri synti. Jumppa oli muuten kiva, mutta ohjaajan lihaskuntoliikkeet oli puoleksi selkävammaiselle sopimattomia ja toiseksi puoleksi aika tehottomia. Onneksi mulla on omat liikkeet takataskussa. Jos hengailee sopivan kaukana, ei näe ohjaajan mahdollista pahaa silmää, kun puuhailee omiaan. Motivaatiota koetteli rankka sadekuuro, jonka jälkeen tavarat ja jumppari oli aika lailla kastuneet. Toisaalta sade raikasti mukavasti ja onhan siinä nyt eri fiilis jumpata ulkona sateessa kuin sisällä keskellä talvea. Mun alkuperäinen suunnitelma oli mennä uimaan jumpan jälkeen, mutta Helsinki-päivän maksuton sisäänpääsy Uimastadionille esti mun suunnitelman. Rampo totesikin mun olevan antidemari, kun en suostu menemään jonnekin nimenomaan sen takia, että sinne pääsee maksutta.

Handyman on kärsinyt iltaisista päänsäryistä ilmeisesti osin stressiin ja osin nestevajaukseen liittyen. Tänään Handyman ei jaksanut mennä päänsäryn vuoksi lenkille, mutta pyysi sitten kävelylle. Käveltiin Töölönlahdelle ja siitä tänään avattua Baanaa Ruoholahteen. Handyman oli arvattaenkin sitä mieltä, että Baana on sitten viimeistä hipsterihyysäystä ja rahat olisi voinut mieluummin lähettää Espanjaan, mutta mun mielestä se oli ihan kiva. Pääsee näppärämmin Ruoholahteen ja Lauttasaareen keveällä liikenteellä ainakin täältä. Voi kävellä Anopille nopeammin!

Elämyskameli suosittelee
puistojumppa

4 comments:

Noora said...

Baana kuulostaa kivalta. Hipsterit sitäpaitsi polkee Punavuoressa autojen keskellä Jopoillaan, ei ne käyt mitään Baanaa :D Tervetuloa meillekin kylään vaikka taas ihan ex-tempore!

Lettipitko said...

Handymanin stressihedari sai minusta irti samanlaisen äännähdyksen kuin näkee isosilmäisen kissanpennun. Miten jätkällä voi olla kaikki samat stressioireet kin minulla, jolla on koko psykosomatiikan täyskäsi kasassa (IBS, tension neck, fibromyalgia)?

Pyry said...

Jes Lettis ähkii mun takia!

hanna said...

baana <3