Sunday, September 28, 2008

Tänään olen pääasiassa tehnyt...

...villahousuja. Kahdet on jo valmiina. Ja jälleen sellaista kokoa, ettei mahdu kellekään tuntemalleni tällä hetkellä olemassa olevalle ihmiselle.

Handyman jotain röhkii makkarin puolella. Sillä on kyllä outo unirytmi viikonloppuisin: herää joskus ennen seitsemää, sitten puuhailee tekemättä juuri mitään muutaman tunnin, käy suihkussa yhdeltätoista ja onkin puoleltapäivin jo niin väsynyt, että käy nukkumaan pariksi tunniksi. Suihkua lukuunottamatta kuulostaa parivuotiaan rytmiltä.

Eilen käytiin Katjn:n (vai Katjnin) ja Homiksen kanssa ex tempore -reissulla Lohjalla. Handyman ja Homis kurnuttivat takapenkillä melkein koko matkan älyttömyyksiä (etenkin Handyman, obviously, koska Homis on hillitty "nuori"mies). Vietiin Millan vaipat tulevalle käyttäjälleen. Mä en ollutkaan koskaan Millaa tavannut aiemmin, mainio vekara! Handyman oli luonnollisesti ihan pähkinöinä vauvasta, koska sillähän on suuria vaikeuksia käyttäytyä normaalisti ylipäänsä kenenkään ihmisen seurassa, puhumattakaan sellaisen, joka toimii monin tavoin eri lailla kuin keskimääräinen aikuinen ihminen. Handyman on aina ihan innoissaan erityisesti vauvoista - jo kaupassa se käy vakoilemassa kaikissa kärryissä matkustavia lapsia ja nyt oli jopa mahdollisuus ottaa vauva syliin! Uskalsi, ja tästähän on Handymanin fb-profiilikuvassa todistekin. Handymanin veli on toistaiseksi kieltäytynyt tunnustamassa fb:ssä olevansa Handymanin veli niin kauan kuin profiilikuvassa aivastetaan. No nyt ei aivasteta enää ja kyllä jännittää, riittääkö vaihto Tom Selleck -henkiseen kuvaan (vain viikset puuttuu) palauttamaan pikkuveljen kunnioituksen.

Lohjalta paluumatkalla Espoon jälkeen takapenkki olikin jo hiljempaa, koska oli saanut maarun täyteen elämyskeitaalla (Nihtisillan ABC) ja pojat saivat sieltä myös hieman alkojuomia kestääkseen itsensä ja toisensa.

1 comment:

Anonymous said...

Jes, kaivattua lisätietoa fb-profiilikuvasta!