Friday, April 2, 2010

Terminen kevät

Mä lähden siitä, että terminen kevät on alkanut. Eilen alkoi jo huhtikuukin, joten vaihdoin kevättakkiin. Nyt pitää toivoa, että talvi ei tule uudestaan, koska paluu talvitakkiin ei kyllä enää onnistu, se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen. Vielä pitäisi muistaa, mihin haikeuksissani piilotin non-talvikenkäni.

Mä toivuin ihan normaalissa aikataulussa siitä norosta, mutta AB-veriryhmästään huolimatta Handyman sai sen mun jälkeen. Olikin taas päässyt unohtumaan, kuinka rasittava voi sairas mies olla. Handyman oli loukkaantunut mulle, kun mä olin ilkeillen tartuttanut siihen taudin, pettynyt Actimeliin, joka ei toiminut mainoksessa luvatulla tavalla ja vihainen omalle elimistölleen, joka salli vieraan genomin aiheuttaa itsessään niin hankalia muutoksia reagoimatta asiaan ajallaan. Lisäksi sen piti tietysti valittaa ja ujeltaa surkeaa oloaan jatkuvasti kaikille kuulijoille. Kertoi jatkuvasti olevansa kuoleman kielissä ja antoi jo ohjeita muistotilaisuuttaan varten ("voisko sen perinteisen kuvan hymyilevästä vainajasta korvata kuvalla Långstrumpista ilman paitaa?"). Järkyttävintä Handymanille taisi kuitenkin olla se kun joutui pitämään ensimmäiset sairauslomapäivät koko neljän vuoden työuran aikana, koska Virpi Salmikin on sitä mieltä, että saikulla saa olla elämänsä aikana vain kaksi päivää.

Meille on lyhyen ajan sisään tullut paljon uusia väriseviä laitteita. Ensin Handyman vaihtoi vanhan parranajokoneensa uuteen, jossa erona vanhaan on paitsi itsepuhdistavat ohjelmat, myös se, että uusi irrottaa partakarvoja Handymanin naamasta. Seuraavaksi piti päivittää analogisesta hammasharjasta digitaaliseen, koska Handyman on todettu odontologisesti haastavaksi. Ja koska mä olin sairaana, Handyman sai ihan itse ostaa just semmoisen hammasharjan kuin koki välttämättömäksi ja tietty siinä on sit kaiken maailman deep clean -ohjelmat ja kiillotus-hierontakärjet. Lisäksi se hammasharja tietää, koska pitää vaihtaa suun puolelta toiselle ja koska sillä painetaan liian lujaa. Ja koska siinä on pienen ydinvoimalan tehot, se heiluttaa päätä niin voimalisesti, että mä oon varmaan saanut tärinäneuropatian. Kolmanneksi mä pyysin Handymanilta synttärilahjaksi Crazy Feet -jalanhierontakoneen, joka lähinnä tärisee ja aiheuttaa alakertaan kovasti häiritsevää melua, mutta ei juuri hiero jalkoja, mutta on pinkki.

Elämyskameli suosittelee
tärinä ja värinä

2 comments:

Polaah said...

Mies kun sairastaa, se on helvetti irti.

Elämyskameli said...

Joo se on niin totta. Ja sit kuitenkin ne kokee, että naiset valittaa. Ehkä ne sit seitsenkymppisinä oppii.