Friday, January 9, 2009

Tutut uomat

Nopeasti sitä taas tottuu arkirutiineihin loman jälkeen, vaikka olin varma, että kärsisin vieroitusoireista erityisen pitkään tällä kertaa. Alkuun töihinmeno oli kamalaa, mutta to-pe tuntui taas ihan kivalta. Tähän oli varmaankin vielä erityisesti syynä tällä viikolla vietetyt lääkäripäivät, jotka paitsi tekivät työpäivistä kiireisempiä, niin myös keveämpiä, koska oli lähes pelkästään akuuttipotilaita - flunssaa, korvalapsia, flunssaa, poskionteloita, ja vatsatautia. Se mua edelleen kummastuttaa, että vaikka mä otan enemmän potilaita kuin melkein kukaan siellä, niin mä oon aina ekana valmis ja pääsen lähtemään tosi aikaisin joka päivä. Todennäköisesti se johtuu siitä, että ne muut tekee jotain paperitöitä joita mä en ilmeisesti sitten osaa tehdä. En aio tästä kuitenkaan stressata vaan lähden tyytyväisenä lähes joka päivä klo 15.

Eilen käytiin Homiksen pelissä. Tällä kertaa oli taas vieraspeli vieraassa paikassa. Lähdettiin aika lailla etukäteen, koska oli niin kovin huono ilma. Onneksi lähdettiin, koska mä johdatin kulkueen väärään paikkaan. Mä luulin nimittäin, että se peli olisi tä
ällä:
Mutta se olikin täällä:

Kamera oli pelissä niin keskeisessä asemassa, että Katjn jo melkein tuskastui. Otettiin videota ja still-kuvia niin paljon, että kamera oli ihan väsynyt! Pelissäkin kävi hyvin, ja Homiksen suurin fani (aka creepy man-fan) oli taas onnesta soikeena.


Yläkerrassa on jännät paikat, koska Porkkis on nyt täysiaikainen (kummilapsi on jo arviolta 3170 g!), mutta sikiö on ns. pää pilvissä eikä suostunut kääntymään päälleen, vaikka tänään sitä oli yritetty. Laskettuun aikaan on 18 vrk ja päivien sisällä tiedetään, tuleeko se maailmaan ns. tuherosta vai operatiivisesti. Arvioisin, että meet&greetin aikaan sikiö on jo vaihtanut statustaan vauvaksi. Vai onko muita veikkauksia?

11 comments:

Rami Lindström said...

Voitais porukalla veikata syntymäpäivää ja lähimmäksi arvanneelle joku täysin hyödytön palkinto! Mun veikkaus on 15.1!

Pyry said...

Asiaa! Oma veikkaus 21.1.2009

homis said...

Missäs niitä kuvia ja videoita on näkyvillä vai onks ne vaan henk.koht. käyttöön

Elämyskameli said...

Laskettu aika on siis 27. päivä. Mä veikkaan 29.1.09.

Kuvia ja videoita tulee ainakin varmaan fb:iin ja ehkä myöhemmin tännekin, riippuu Handymanista. (Siis ei samoja molempiin tietenkään)

Anonymous said...

Mä veikkaan, että meet&greetin aikaan valaan kokoinen Porkkana ähisee yläkerrassa eikä halua nähdä ketään. Syntymäpäivä 7.2. (vai onko tää ny hoitotieteellinen mahdottomuus käynnistetäänkö se sitä ennen, en tiedä. En oo mikään lääkäri.)

Elämyskameli said...

Kersa tulee ulos tavalla tai toisella viimeistään viikolla 42+2, joka on 12.2.09. En siis pidä 7.2. mitenkään mahdottomana. En osaa myöskään sanoa, miten perätila vaikuttaa asiaan, kun en oo mikään alapäälääkäri.

Rami Lindström said...

Josta tulikin mieleen. Korjasin päivänä eräänä Scrabblessa potin sanalla "perätila." Sivistymättömät pelikumppanit vaati vielä selityksen sanalle!

Anonymous said...

Ranpo, luulen et ne ei olleet niinkään sivistymättömiä kuin nuoria. Mun iässähän naiset ei juuri muusta puhukaan. Miten virkistävää ajatella, että maailmassa on ihmisiä, jotka ei tiedä perätilasta mitään!

Rami Lindström said...

Eli tästä voidaan päätellä että oon liian vanha ikäsekseni?

Word verification tarjoaa sanaa "insestin."

Anonymous said...

Ei kun sä hengaat vanhojen kanssa. Toisaalta vanhoil ihmisil on monesti tosi paljon elämänkokemusta! Ja kaikkiimahtavii tarinoita. Me esim muistetaan viel aika ennen internetiä. Mikä ei oo kyl kummonen tarina.

Polaah said...

Mä veikkaan 28.1!!