Saturday, January 17, 2009

Umpu meni ikki!

Kiirusta pitänyt. Toissapäivänä kävi harvinaisia vieraita, kun Missing Link tuli vaimoineen kylään. (Jälleen hankala keksiä lempinimeä, kun ei voi vain katsoa fb:n Nicknamesista) (ja Nicknames on muuten rikki, ollut jo 2 viikkoa! Ei pysty antaan uusia!). Missing Link on mun lukiokaveri ja Handymanin harrastekaveri varmaan jo jostain 1980-luvulta alkaen ja hänen johdostaan mä alunperin Handymanin löysinkään. Kiitokset sinne! No siis nyt ei oltu pitkään aikaan nähty - viimeksi joskus viime keväänä muistaakseni. Nyt ilmeisesti kuuden mutkan kautta Missing Linkin korviin kaikuneet maistraattiuutiset saivat yhteyden jälleen palaamaan. Uutista oli pöydän molemmin puolin - sinnepäin on tulossa vauva loppukeväästä. Mun oli tämä uutinen kohtuullisen helppo todeta pelkällä inspektiolla, koska mulla on lääketieteellinen koulutus ja sen myötä oon oppinut, että millaisia fyysisiä muutoksia lähestyvä jälkeläisen saaminen aiheuttaa kantavassa yksilössä. Handymanille tilanne oli sen sijaan hankalampi, hän kun ei ole lääkärikoulutusta saanut ja hänelle uutinen jouduttiinkin kertomaan ihan suusanallisesti.

Eilen otettiin sitten Porkkiksen kanssa härkää sarvista ja tehtiin Kummilapselle (joka ei siis oo vielä syntynyt, Rampolla mahdollisuus veikkausvoittoon huomiseen klo 12:een saakka!) patja ja vasun pehmusteet. Tilanne oli kuten normaalisti - ärisin ja murisin, kun ei suju. Taisin kyllä erityisesti suutahtaa ns. vatukkeille ja Hepuliblogiin päädyttiin. Pojat pelasivat pleikkaria ja suru tuli kun GH:n punainen rumpu meni rikki (tai kuten kolmivuotias ylöjärveläisserkkuni asian ilmaisisi: umpu meni ikki). Ei toimi. Vaihtoehdot sen korjaamiseksi: Handyman avaa vehkeen, jolloin ei takuusta tarvitse enää huolehtia tai myyneeseen liikkeeseen vieminen. Ei oo kuittia enää. Vaikeita päätöksiä, vaikeita päätöksiä. Mutta nyt ei siis voi rummuttaa (ummuttaa).

Handyman tunnusti saaneensa "melkein hepulin" jälleen Ruotsissa keskiyöllä tyynyistä. Olivat kuulemma samanlaisia litulötereitä kuin Amsterdamissa. Sääli ettei Handyman mennyt naapurihuoneen Börskälle asiasta pauhaamaan - ois taas Hepuliblogi laulanut! Toki siis itsekin saa hepulin todeta, mutta Handyman kiisti tapahtuneen olleen täysiverinen hepuli. No ei sit mitään, nou kän duu.

1 comment:

Rami Lindström said...

Mun pitäis varmaan kaapata jostain turvakamerakuvaa ja liittää joku asiakashepuli tonne hepuliblogiin. Mulle nimittäin tapahtuu nykyään lähes päivittäin asiakashepuleita. Taitas olla aika päästä jo "lomalle"...