Monday, January 26, 2009

Perussivistystä

Mä oon nyt monta päivää jo innokkaasti perussivistänyt itseäni Sarvikuonolla. Silläkin uhalla, että kuulostan joogaohjaajalta, aion nyt hehkuttaa, että siinä on mainio laite. Mä oon tosiaan toki suositellut sitä erinomaisena jo pidemmän aikaa viran puolesta, mutta nyt voin suositella sitä ihan oikeasti sydämestä. Pitää muistaa ostaa lisää merisuolaa. Ja oikeasti kannattaa laittaa ihan niin paljon suolaa kuin ne käskee, koska muuten se todella polttaa, samoin kuin liika kylmä vesi sattuu kipiään. Mutta toki se suolainen lämmin vesi maistuu ihan hirveältä. Kikka kolmonen: sitä ei tarvii maistella, jos huohottaa suun kautta huuhtoessaan.

Me käytiin eilen anoppiloissa, koska ne on parasta hoitaa aina samana päivänä molemmat tasapuolisuuden vuoksi. Handyman joutui antamaan Vantaalla "Vävypojan raportin" Hondan nykytilasta, koska ei oltu uskallettu kertoa puhelimitse. Mun parentsit oli yllättävän rauhallisia siitä. Isi oli ilmeisesti tulkinnut mun olevan jotenkin allapäin ja stressaantunut asiasta, koska se soitti mulle vielä tänään lohdutellakseen ja vakuutellakseen, että sitten kun "teille tulee ihan mahdoton autokuume tai jos toteatte tarvitsevanne autoa", apua järjestyy. Mä en ihan täysin ymmärtänyt, että minkälaista apua, mutten kehdannut kysyäkään. Eilen ne tekivät kyllä selväksi, että Äidin autoa saa lainaksi aina kun tarvitsee "paitsi maanantait on huonoja päiviä, kun silloin on Isin lätkätreenit(!)". Mutta eiköhän me nyt pärjätä ilmankin. Etenkin, kun mäkin taas pitkästä aikaa ostin matkakortille kautta.

No comments: