Saturday, January 10, 2009

Plagiaatti

Älyttömän paljon kamalaa musiikkia tehdään koko ajan. Kampaamoreissulla kuulin uuden biisin, josta heti luulin sen olevan käännöscoveri Verven The Drugs Don't Workista. Vähän pidemmälle kuunnellessa huomasin, että kertosäe olikin ihan erilainen - se olikin siis ilmeisesti "tehty" erikseen! Selvisi, että kyseessä on Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen -jollotus. Radiossa naiset hehkuttivat sen "koskettavia ja itkettäviä ja tunteellisia" sanoja. Toden totta: "miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?", "Sinuun tarvii tekstityksen / salaisuuksien selittäjän / kertojan kaikkitietävän". Ovat vitsi vielä sanoittaneet sen kalevalamitassa!

Joulunaika loppuu Kameliassa huomenna. Toki Nuutinpäivä on vasta kolmen yön päästä, mutta nämä asiat on tehtävä viikonloppuna, koska viikolla ei vain ehdi. Joulunajan loppuminen tarkoittaa siis jouluvalojen viemistä kellariin. Glow-lyhty saa jäädä siiheksi asti, kunnes tulee valoisaa eli tod
ennäköisesti jonnekin helmikuun loppuun. Aletaan odottaa kesää, vaikka turhaa se on - kolmen viikon päästä tulee näet kaksi viikkoa lunta metritolkulla. Tuolloin on nimittäin aika jälleen Isin ja Äidin vuosittaisen Kaukoidänmatkan ja me (käytännössä Handyman) on vastuussa lumenluonnista pienellä palalla Vantaata.


Handyman on jossain teinibileissä ja mä oon kotona tisurissa siltä varalta, että se soittaa mut hakemaan. Mua ei millään kiinnostanut mennä viettämään yhdistettyjä tupareita ja 20-vuotissyntymäpäiviä, kun en tunne ketään ja tosiaan siellä melkein kaikki pitää tuota 20-vuotiasta jo aika vanhana. Lisäksi mulla on tehtävä: vahtia käynnissä olevaa pyykkikonetta. Se on lopettanut jo tunti sitten ja mulle on tällä hetkellä epäselvää, että miten mun sitä tällä hetkellä pitäisi vahtia, joten olen päättänyt ottaa käyttöön kunnioittavan mulkoilun. Käyn välillä sitä katsomassa. Toistaiseksi kaikki on hyvin sillä rintamalla.

3 comments:

Anonymous said...

Oot ultimate oikeessa tosta biisistä, kuulin sen just raadiosta. Kamala biisi kaiken kaikkiaan.

Elämyskameli said...

Kiitti, sun tuki lämmittää kovin! Yhdessä Happoradiota vastaan! Happoa niiden radioihin!

Anonymous said...

Happoradio on muutenkin paskaa. Joku kysyi hyvän kysymyksen CMX:n kysy-palstalla vähän aikaa sit: millä lomakkeella voi hakea korvausta, jos on kuullut Happoradion biisin?