Monday, November 21, 2011

Kävelyä

Lähdin tänään jo aamulla pois töistä, koska en ollut ihan työkykyinen. Istumatyössä sitä toivoisi pystyvänsä istumaan. Järjestin itselleni sekä fyysistä että henkistä kuntoutusta keräämällä lähiseudun äitiyslomalaiset (Katjn ja Gee) muksuineen kävelylle Töölönlahdelle. Niin mukavaa! Kipu väheni pitkällä kävelylenkillä, mutta nyt sitä toki tuntuu taas olevan vaikka istunkin sohvalla kuin Tapio Kiminkinen. Onneksi tunnin päähän on sovittu vesijuoksu jälleen hyvässä seurassa (Gee ja Lettis). Kyllä mua nyt hemmotellaan.

Eilen Geen jälkikasvu täytti vuoden. Toki oli juhlat, joihin leivottiin samaa lakritsakakkua kuin mitä oli ristiäisissäkin tarjolla ja lisäksi Handyman teki maankuulua papinkin kehumaa pullaa. Päivänsankari oli sopivasti unohtanut vierastamistaipumuksensa ja herrasmiehenä kuolasi kaikkien lahjojensa päälle tasapuolisesti. Juhlavieraana oli hurmaava kolmevuotias kiharatukkainen tyttönen, joka oli kaikkien määritelmien mukainen puhdasoppinen tättähäärä. Tyttö kielsi päivänsankaria syömästä palapeliä varsin napakasti ja kävi hakemassa hyllyltä pari pehmolelua samalla vieressä istuville aikuisille selittäen "minä vien lapsille leluja". Handymanin ja Ipanan väsähdettyä rajuihin leikkeihin pikkutyttö meni makuuhuoneeseen ja selitti, että "ei tänne mahdu, täällä nukkuu jo kaksi lasta!" Siinä oli kyllä kerrassaan mainio muksu.

Elämyskameli suosittelee
aktiivikuntoutus Töölönlahdella

1 comment:

Anonymous said...

Se on TAPANI Kiminkinen!!