Thursday, November 24, 2011

Syyssää

Menin tänään päivällä Handymanin ja pomonsa kanssa syömään. Sitä ennen piti tietysti laittaa tukka nätiksi. Päätin kävellä kotiin ja urhoollisesti kävelinkin, vaikka raikas marraskuinen sade ja tuivertava tuuli hieman yrittivätkin vaikeuttaa tätä tavoitetta. Sateen vuoksi suunniteltu kävelylenkki oli kuitenkin peruutettava. Illalla mulla on lääkäri, joten laitoin tukkani uudelleen. Ikkunasta alkoi aurinko paistella ja ajattelin, että voishan sitä nytkin mennä. Olin vasta lähtenyt, kun alkoi sataa uudelleen ja sade muuttuikin hetkessä varsin rankaksi. Kun nyt oli lähdetty, niin painoin eteenpäin. Eihän siinä mennyt kuin pari minuuttia ja jo oli kaikki vaatteet sukkia myöten läpimärät ja viileähkö vesi oli liimannut housut kiinni sääriin eikä mun vauhdilla saada niin suurta lämpömäärää aikaiseksi, ettei se olisi haitannut. Piti siis luikkia nolosti takaisin kotiin ja liikuntasuorite jäi alle vartin mittaiseksi. Tietysti sade loppui juuri kotiovelle päästyäni, mutta en voinut enää takaisin lähteä, kun vaatteet oli jo ihan märät. Ja tietty pitää laittaa tukka kolmatta kertaa, että kehtaan mennä illalla lääkäriin. Mut silti mä oon riemuisa, tällaisia temperamenttisia sadekuuroja talveen tarvitaankin! Ei pakkasia eikä lumimyräköitä, ei liukkautta eikä kinoksia vaan rehellisiä rajuilmoja ja +8°:n lämpötiloja.

Elämyskameli suosittelee
helppo tukka

2 comments:

Pumpumkatti said...

Joku kommentoi mulle sitä mun sää-aiheista fb statusta töissä kahvipöydässä tyyliin, että tottakai Suvi on tuota mieltä, mutta Pyry vois olla eri mieltä, johon pääsin nerokkaasti kuittamaan, että Pyry on Suvin kanssa naimisissa eli kyllä sekin tykkää suvesta enemmän! Heh heh heh! :D ja tää työkaveri siis ei tunne teitä lainkaan.

Elämyskameli said...

Sulle tarjoutui kyllä siinä miljoonan dollarin tilaisuus! Mainio juttu.