Wednesday, November 30, 2011

Lauri Tähkä ei oo hyväksi

Nelosella on joku kanavamainos, jossa on pätkiä eri ohjelmista ja slogan ...on hyväksi (esim. nauru / itku / totuus). Kammottavinta on se, kun Lauri Tähkän vino naama lävähtää ruutuun ja sen kohdalla lukee Unelmointi on hyväksi. Mä unelmoin enemmän jopa Activia Unelma -jogurtista kuin Lauri Tähkästä. Voi kuinka kammottavaa.

Mä sain viime vuonna joululahjaksi suolamyllyn. Se oli oikeinkin hyvä siihen asti että ihan normaalissa käytössä se hajosi ja kaikki suolat romahtivat ruokaan. Käytin sen jälkeen Meiran myllysuolaa, mutta kertakäyttömylly ei ollut kauhean hyvä. Mä tarvitsen sitä aika harvoin, mutta oon nyt tottunut myllysuolaan, joten en mielelläni vaihtaisi pois. Sattuipa siis sopivasti, että Handyman sai töistä joululahjaksi Hackmanin Touch-suolamyllyn. Jospa sekin kestäisi melkein vuoden.

Mun sairausloma on saanut ikävän käänteen, kun eilisestä lähtien on kurkku ollut kipeänä. Tämä tästä vielä puuttui. Muutenkin voi olla kotona lähinnä vatsamakuulla ja kun kurkku on kipeä, ei voi edes nojata leuallaan tyynyyn, kun tulee paineen tuntua nieluun. Onneksi voi juoda kuumia juomia ja marista. Ne sentään lohduttaa. Vielä enemmän lohduttaisi, jos tulisi postia Töölöstä. Ehkä mä meen huomenna taas kyselemään paikan päältä.

Elämyskameli suosittelee
unelmointi

3 comments:

hanna said...

voi ei , tauti iskeny! parane pian! ja joo, lauri tähkällä on AINA se sama urpo ilme joka kuvassa, yök

Anonymous said...

Kameli, sano mun sanoneen, jos sä käyt joka päivä siellä Tölikässä henkkoht määkimässä, niin ne kirjoittaa sun papereihin jollain koodikielellä et hankala potilas.

L.Pi

Elämyskameli said...

Joka kerta kun mä oon käynyt siellä niin mulla on ollut jotain oikeatakin asiaa kuten tänään se, että halusin hakea kuvaromppuni takaisin. Mut oikeassa olet - ne oli laittaneet semmoisen koodin jo, koska vastaanottoajankin antoivat vasta tammikuun loppuun.