Friday, August 13, 2010

Proomupulikointia

Eilen mentiin nukkumaan jo yhdentoista maissa ja tänään mä heräsin sivistyneesti jo puoli kahdeksalta. Aamupäivällä mentiin tutustumaan Badeschiffiin, joka on proomulle tehty Spreessä kelluva uimala. Mä vesijuoksin kylmässä vedessä puolisen tuntia ja Handyman tsillaili. Matkaa tehtiin pitkälti jalan ja nähtiinkin myös mm. entinen rajavartiotorni ja ensimmäistä kertaa tallusteltiin myös Kreutzbergin kaupunginosassa. Kuljettiin myös East Side Galleryn viertä ja käytiin katsomassa upeita hiekkaveistoksia o2-areenan pihalla. Lounaalla istuttiin samalla terassilla mölisevän kahdeksanpäisen kännisen naamiaisasuihin pukeutuneen brittipolttariseurueen kanssa. Maistettiin ekaa kertaa Häagen-Dazs-jäätelöä, joka oli herkullista. Iltasella Handyman kidutti itseään käymällä uudelleen Legoshopissa, jossa kaikki hienot Legot ovat kolmanneksen halvempia kuin Suomessa (tai Tanskassa), mutta kun kämppään ei mahdu.
Uimaproomu
Handyman rentoutui Badeschiffillä
Kyttäily- ja ampumismesta Death stripillä
Hiekkawiikset
Kyllä mun on ehkä pakko muuttaa tänne. Jos (toivottavasti!) radiologia olisi mun ala, olisin todennäköisesti neljän vuoden päästä erikoislääkäri. Sitten olisi Unelmakämppäkin maksettu ja voisi hyvillä mielin laittaa sen vuokralle ja muuttaa itse töihin Berliiniin. Tää on mun sydämen kaupunki.

Elämyskameli suosittelee
sydänten kaupungit

2 comments:

Polaah said...

Häagen-Dazs on huijausta. Bronxilaista huijausta. No okei onhan niillä perustajilla jotain eurooppaa veressään mut silti, jenkkikamaa all the same! Mut kyllä se parempaa on ku B&J.

Hiekkawiikset on mahtavat!

Ja ei käy, et muuta sinne. Jos mä käytän sua yhtenä perusteluna kotipaikan valinnalle niin perusteet ei voi muuttaa pois. Edes neljän vuoden päästä!!

Elämyskameli said...

Ei se jäätelö siitä huijaukseksi muutu, että nimi brändätään kuulostamaan ulkomaalaiselta. Jäätelö voi silti olla herkullista.