Yhdeksäs: Saving Private Ryan

Mä en oo suuri sotaelokuvien ystävä. Yleensä mä en jaksa katsoa niitä. Ymmärrän, että yleensä sotaelokuvat eivät kerro sodasta vaan sota on vain taustatarina tai tapahtumapaikka, mutta jotenkin ei kuitenkaan viitsi. En tiedä, miksi menin katsomaan Saving Private Ryanin. Ehkä Tom Hanksin takia. Joka tapauksessa sen katsominen palkitsi, koska se oli hyvä.

Elokuvan lähtötilanne oli aika epäuskottava. Tom Hanksille annettiin tehtäväksi hakea toisen maailmansodan keskeltä Ranskasta sotilas James Ryan, joka on nelipoikaisen perheen viimeinen hengissä oleva sotilas, koska on liikaa antaa kaikkien neljän pojan kuolla. Tehtiinkö tällaista todella? No, Tom lähtee pienen joukkion kanssa etsimään Ryania ja matkalla vaikeuttaa saksalaisten hommia ja valitettavasti pari Tominkin joukosta kuolee. Kun Ryan löytyy, ei tämä suostukaan tulemaan heti kiltisti kotiin vaan haluaa suojella strategisesti tärkeää siltaansa, mikä oli hänelle tehtäväksi annettu. Tom päättää jäädä kavereineen auttamaan sillansuojeluporukkaa ja kohta paikalle tuleekin saksalaisia, joita vastaan päähenkilöt yrittävät kovasti taistella. Koska jalkaväki oli jäämässä alakynteen, tuli jostain viime hetkellä amerikkalainen hävittäjä, joka tuhoaa saksalaisten tankit. Aika harva sankareista palaa kotiin, onneksi kuitekin Ryan on hengissä elokuvan lopussa, koska muuten olisi mennyt retki hukkaan.

Mä pidän Steven Spielbergiä onnettomana ohjaajana, koska moni sen elokuvista on sietämättömän pitkästyttäviä ja aivan liian pitkiä. Private Ryanissakin legendaarinen puolen tunnin Normandian maihinnousu -aloituskohtaus on sietokyvyn rajoilla, mutta WWII-entusiasti jaksaa sen katsoa. Action-genren faneille ei Saving Private Ryan ole varmaankaan kelpo elokuva, mutta historiallisena draamana se on mun mielestä ihan paikallaan. Tykkään.

Elämyskameli hyräilee
Du räcker till, så var den du är.