Saturday, December 8, 2012

Budassa(kin)

Ratikkamatkailu ja köysirata Buda-vuorelle onnistuivat eilen yli odotusten, vaikka Geen mielestä vuori-nimitys olikin vähän harhaanjohtava (Buda-kukkula? Buda-mäki?). Köysiradan korkeusero 51 metriä ei niin kovin korkealta tuntunutkaan, mutta kyseessä on kuitenkin Euroopan toiseksi vanhin rata, kyllä sekin jotain merkitsee (no, okei, aika vähän). Kaltevuuskulma on 48°. Vertailuna kesällä koettuun Baden-Badenin rataan toi jäi kyllä vaatimattomaksi, koska siinä oli korkeuseroa kuitenkin 370 metriä ja kaltevuuttakin 54°. Mutta vuoren huipulta sai hienoja valokuvia kaupungista, kyllä kannatti. Mä muuten päätin, että alan harrastaa köysiratoja. Aina kun on mahdollisuus, käyn köysiradalla. En matkusta mihinkään köysiradan takia, mutta se on jatkossa mun harrastus, jos joku kysyy.

Alkupäivän ostosten ja matkailun jälkeen haluttiin mennä kolmen maissa syömään. Koska meidän hotelli sijaitsee juutalaiskorttelissa ja valikoima on suuri, haluttiin mennä juutalaiseen ravintolaan. Sääli vain, ettei ollut tullut mieleen, että perjantai-ilta ei välttämättä ole ihan otollisin aika syödä juutalaisessa ravintolassa, ei päästy. Vaikka sapatti alkaakin muutama minuutti ennen auringonlaskua, ei puoli neljältä (20 min ennen auringonlaskua) pääse juutalaiseen ravintolaan, ellei ole varannut ja maksanut etukäteen. Koska lauantairuoatkin olisi pitänyt maksaa etukäteen (sapattinahan ei kauppaa käydä), ei me nyt sit päästä juutalaisravintolaan. Tää ois pitänyt tajuta torstaina! Kyllä mä ruoskin itseäni. Sen sijaan syötiin toisessa uskonnollisessa ravintolassa eli hipsteripaikassa. Tila oli melko korkea. Baaritiskin seinään oli muurattu lautasia, baaritiskin oikeassa reunassa oli rivissä kymmenkunta lihamyllyä, sivupöydällä kasa kattiloita ja uuninpankolla lukematon määrä mutteripannuja. Keittiöstä tuli jatkuvasti väkeä, yhteensä töissä oli varmaan kymmenen ihmistä, mutta palvelu oli varsin hidasta, mikä saattaa olla tyypillinen piirre unkarilaisissa ravintoloissa, koska meille tutussa bisztróssakin ehti syödä monta noutoa buffet-ruokaa ja patistella tarjoilijoita ennen kuin juomat tulivat pöytään molemmilla kerroilla. Enää ei sinne mennä. Hipsteriruoka on kyllä hyvää. Talvi-caprese-salaatti oli suorastaan herkullista, samoin maapähkinävoikanapasta. Gee tilasi juutalaisen ruoan, hanhenjalan papupedillä, joka oli aika tuhdin oloinen annos. Keventämiseksi hän tilasi vielä kanasalaatin. Hintatason kuvaamiseksi kerron nyt, että meidän laskussa oli kaksi pääruokasalaattia, keitto, vegepääruoka, kanapääruoka, juutalainen pääruoka, 0,75 litran pullo vettä, kahvi ja tee ja hinta oli yhteensä 40-45 e. Siis viisi pääruokaa, keitto ja juomat. Meillä oli nälkä.

Syömisen jälkeen haluttiin mennä joulumarkkinoille, jonne pääsi kartan mukaan ihan kävellen. Käveltiin ja oli mahdottoman kylmä (internetin mukaan -3°, mutta internetiä ei uskota, varmaan ainakin -5°). Löydettiin muutama koju, josta saatiin lämmintä viiniä (myös valkoviiniä!) ja kuumaa vohvelia. Sitten tultiin mahd nopeasti hotellille ja saunaan. Vasta hotellilla mä huomasin, että kylmyys oli kangistanut meidät liian aikaisin eikä me oltu päästy vielä siihen oikeaan joulumarkkinapaikkaan. Mä pyrin pääsemään sinne vielä tänään illalla. Tänään on ohjelmassa myös Széchenyi-kylpylä, jossa pääsee kuumaan ulkoaltaaseen. Mä uskon, että se on tosi siistii!

Elämyskameli suosittelee
erilaiset köysiradat

No comments: