Kuudestoista: The Dark Knight

80-luvun lopulla telkkarista tuli piirretty Batman joko tiistai- tai torstai-iltaisin. Sinä päivänä meillä oli aina kotona ruokana Isin suurta herkkua hernekeittoa, josta me ei Pikkusiskon kanssa tykätty yhtään. Sitä piti kuitenkin syödä, koska muuten ei saanut katsoa Batmania. Ja vaikka sai katsoa Batmania, piti silmät peittää aina väkivaltakohtauksien sattuessa, vaikka ne oli siinä versiossa sensuroitukin SMASH- tai BOOM-kuvalla. Mä oon elänyt aika suojaisan lapsuuden Itä-Vantaalla.

Kokemusteni perusteella mä pidin Batmania lasten juttuna ja vasta tän uuden elokuvasarjan myötä tajusin, että sehän ei suinkaan ole mitään lapsille sopivaa viihdettä. Isoja leffoja kuitenkin, johonkinhan ne joululahjaliput on käytettävä. Mä oon nähnyt kaikki tai melkein kaikki uudet leffat, uusimman kesällä. The Dark Knight oli paras. Heath Ledger oli niin uskomattoman hyvä, että mä ällistelin sitä pitkään leffan jälkeenkin. Se hulluus oli niin kauheaa ja todellista. Alun pankkiryöstökohtaus oli jo melkein yksinään hyvä syy katsoa koko elokuva. Christian Balen Batmanin ääni on koomisen matala, mutta senkin kestää, kun Ledger on niin hyvä. Ledger olisi varmaan mun lempinäyttelijä, jos ei olisi kuollut.

Batman: ei lapsille.

Elämyskameli hyräilee
Tydy-dydy-dydy-dydy bätmään