Musiikkikriitikko

Mä kävin eilen Pumpumkatin kanssa Vain elämää -konsertissa. Kokemus oli kerrassaan erikoinen. Itse pääelämys eli musiikki oli mainiota. Muusikot olivat selvästi innoissaan, koska konsertti kesti yli kolme tuntia. Helppohan siinä on toki artistinkin venyttää konserttia, kun joutuu laulamaan vain joka seitsemännen kappaleen ja muun ajan saa syödä pähkinöitä. Lavalla ja katsomossa meno oli hyvää. Jari Sillanpään mahtava huumorintaju pelasti jokaisen hiljaisen hetken. Cheekin fanijoukko oli äänekkäin, mutta en ole varma, oliko se suurin. Meidän lähellä istui kaksi skrodea yrmyn näköistä kolmevitosta bodariäijää, jotka hurrasivat hurmoksessa aina Katri Helenan tullessa lavalle. Sääli vain, että kaikki muu oli ihan kamalaa. Miksaaja oli varmaan valittu sukulaissuhteidensa tai kauniiden kasvonpiirteidensä takia, koska miksaajana hän oli kelvoton. Useamman biisin alussa mikrofoni oli alkuun mykkä ja kesti muutaman hetkosen, että kuultiin, mitä lauletaan. Kerran voi antaa anteeksi, puolenkymmentä kertaa on vain kelvotonta työtä.

Konsertti järjestettiin Barona-areenalla. Espoolaiseen tapaan areena on rakennettu puolen kilometrin päähän tiestä ja julkisista kulkuneuvoista. Mä menin paikalle bussilla, jossa oli mun lisäksi pelkästään teini-ikäisiä menossa kanssani samaan paikkaan. Teinit oli joutuneet valitsemaan bussin, koska niillä ei ollut ikää ajokorttiin. Moni oli printannut Reittioppaan pysäkkiluettelon ja jäi silti väärällä pysäkillä pois. Tien ja areenan välissä oli valtava parkkipaikka, kävelymatka bussipysäkiltä areenan ovelle oli 531 metriä. Sinänsä ymmärrettävää, että eihän Espoossa kukaan kulje bussilla. Toki parkkipaikka oli koostaan huolimatta radikaalisti liian pieni, kun jokainen 8000 katsojasta tulee erikseen yksityisautolla ja niinpä puolet autoista ohjattiin Orionin pääkonttorin parkkipaikoille. Areenalle jonotettiin ulkona, koska liput tarkastettiin ovella. Pumpumkatilla oli meidän liput. Koska hän asuu Espoossa ja Espoon sisällä 7 km:n matka bussilla kestää Reittioppaankin mukaan 45 min, auto on teoriassa näppärämpi. Toki, kun kaikki muutkin tulevat yksityisautoilla, kesti samainen 7 km:n matka autolla 70 min. Mä pääsin onneksi livahtamaan tuulikaappiin lämmittelemään. Myös poispääsy vaati kärsivällisyyttä: koska areenan ohitse kulkeva pikkuinen tie ei ole mitoitettu 8000 yksityisautolle, kesti matka parkkipaikalta tielle yli puoli tuntia.

Areenan penkit oli niin ahtaat, että polvet osuivat edessä istuvan miehen niskaan, joten todellakaan ei voinut nousta seisomaan ja hillumaan. Kuitenkin moni piti takkiaan sylissään narikkamaksun välttääkseen. Osa oli jättänyt takkinsa suosiolla autoon samasta syystä ja tämä joukko muuttui ulkona odotellessaan sinertäväksi. Mutta se ei ollut Jari Sillanpään vika.

Joulu oli ja mä olin taas ollut enkelimäisen kiltti. Joulupukki tuli tällä kertaa meille vasta paluumatkalla joulupäivän iltana. Mä sain Handymanilta kauniin Lapponian Winter Pearl -rannekorun samaa sarjaa kuin viime joulun kaulakoru. Joulupukki toi myös valurautapadan, jollaisen hankkimista mä oon pohtinut mielestäni lähinnä itsekseni jo pitkään. Nyt mä voin opetella tekemään pataruokia! Ainakin Jari Tervon luumulammasta, karjalanpaistia ja juures-soijarouhepataa. Aika talvisia ruokia. Ainoa talven hyvä puoli.

Joulun jälkeen sain Handymanilta todella huomaavaisen lahjan. Sään lauhtuminen teki tienpinnat niin liukkaiksi, että mua pelotti mennä ulos. Selkä on ollut hiukan kipeä ja sen takia liukkaus pelottaa oikein erityisen paljon, koska jos mä kaadun, en selkäkivun vuoksi ehkä pääse omin voimin ylös. Niinpä Handyman huolehtivaisena puolisona osti mulle romanttisesti mummojen suosimat liukuesteet kenkiin. Ne on kiusalliset ja hiukan hankalat, mutta todella toimivat. Koko ajanhan niitä pitää laittaa päälle ja ottaa pois, että lattiat ei naarmuunnu tai nastat tylsy, mutta jäällä ne toimii juuri kuten paketissa luvataan. Nyt uskaltaa kävellä ulkona paremmin, kiitos Handymanille!

Elämyskameli suosittelee

levyn kuunteleminen kotona