Friday, December 23, 2011

Kahdeskymmeneskolmas luukku: Samurai

Yleensä pelien teemat liittyvät joko Euroopan tai Yhdysvaltojen historiaan tai nykypäivään. Poikkeuksiakin on - esim. Aavikon karavaanit, Afrikan tähti tai Taluva. Pekingin mysteerit, vanha kunnon salapoliisipeli, tapahtuu tietty Kiinassa ja Cargo Noir Macaossa. Päivän peli Samurai sijoittuu vakaasti Japaniin.

Ensimmäinen asia, mikä Samuraita katsellessa tulee mieleen on se, että kaikki pelit voisivat olla yhtä kauniita. Pelilauta on Japanin kartta, josta valitaan joko kaikki saaret tai vain osa niistä riippuen pelaajien määrästä. Kaupunkeihin sijoitellaan kolmenlaisia vaurausmerkkejä, joita on tarkoitus kerätä. Pelaajat sijoittelevat vaikutusvaltaansa osoittavia laattoja kaupungin ympärille toiveenaan saada vaurausmerkkejä itselleen. Peli päättyy, kun vaikutusvaltalaattojen tila loppuu. Se voittaa, jolla on eniten keskenään samanlaisia vaurausmerkkejä. Kuulostaa hankalalta.

Samuraita pelaa kerrallaan 2-4 ihmistä ja peliaika on noin 30-45 min riippuen pelaajien määrästä. Peli on kerrassaan kaunis ja komponentit ovat hyvänlaatuiset. Peli pysyy mielenkiintoisena kerrasta toiseen ja koko kestonsa ajan, sillä siinä on koko ajan tapahtumia eri puolilla lautaa. Mekaniikka on yksinkertainen ja säännöt ovat helposti opetettavissa. Mutta ennen kaikkea Samurai on häikäisevän kaunis, mikä ei valitettavasti kuvasta ole hahmotettavissa.

Ai niin - hyvää festivusta!


No comments: