Thursday, December 8, 2011

Tänä päivänä

One Day (Sinä päivänä) on kirjamaailman uusi hitti. Mä ostin sen Kindlelle joskus alkusyksystä, mutta se jäi luettavien jonoon. Koska se oli kovin suosittu ja jopa NY Timesin Bestseller-listan ykkönen, uskalsin ostaa sen Äidille syntymäpäivälahjaksi. Äiti hieman ihmetteli, koska luuli ensimmäisien sivujen seksikohtauksen tapahtuvan kahden naisen välillä. Mä ehdin jo innostua, mutta tylsä heterosuhde se kuitenkin oli (Äiti oli tulkinnut Dexterin olevan naisen nimi). Seuraavaksi mä luin Stalkkerin fb-statuskeskustelusta, että kirjaa voisi luonnehtia toisaalta laatukirjallisuudeksi, toisaalta semikyyneleiseksi romanttiseksi draamaksi. Sitten näin Långstrumpin lukevan kirjaa, oli saanut sen kaveriltaan lahjaksi ja kaveri oli sanonut sen olevan paras kirja ikinä. Långstrumpkin tykkäsi. Niinpä mä laitoin kaksi muuta (Kindle-)kirjaani syrjään ja lukaisin tuon. Mä oon oikeastaan ääripäiden välillä. Suinkaan se ei ollut kelvoton, mutta monia parempiakin kirjoja mä oon lukenut. Tämä oikeastaan parani toisella puolikkaalla, alkuun se oli mun makuun liian makea. Lopussa siitä tuli ns. elämänmakuinen. Jos tykkäsi Cold Feetistä, tykkää tästä. Mä tykkäsin Cold Feetin parista ekasta tuotantokaudesta, joten tykkäsin puolesta One Daysta. Kyllähän se leffa on nähtävä, vaikka Anne Hathaway on kyllä ihan väärä näyttelijä Emmaksi.

Tämä päivä oli hyvä. Sain Airin korjaamolta ja turns out kyseessä oli jonkinlainen nivelen tyyppivika, joten Apple hoiti korjauslaskun. Vaihtoivat koko näytön. Voin todellakin suositella mcare-firmaa, koska tämä oli jo toinen siellä hoidettu tuote ja molemmilla kerroilla palvelu on ollut todella nopeaa ja sujuvaa. Toinen positiivinen asia tässä päivässä oli käynti neurokirurgilla, jonka luokse menin yksityisesti selkääni näyttämään. Hän kuunteli tarinani, teki suppean tutkimuksen ja katsoi kuvat, minkä jälkeen totesi, että kyllä leikkaus olisi nyt paikallaan. En mäkään ihan pönttö ole, joten myönnyin. Seuraavaksi neurokirurgi kysyi, että koska toivoisin operaatiota. Vastasin, että mieluusti nopeasti, jotta pääsee töihin ja hän lupasi järjestää ajan jo ennen joulua. Nyt olen tyytyväinen. Olisi pitänyt vain olla kertomatta vanhemmille, koska Äidin ensimmäinen kysymys oli: "Halvaannutko sä?" No sitä tässä yritettäisiin välttää.

Pahoittelen, että huomisen joulukaleluukku paljastui jo tänään. Surkea Blogger-käyttäjä! Noh, ainakin Vilungille joulukalenteriyllätyksen etukäteispaljastuksen luulisi olevan tuttua, niin monta kertaa fb:ssä on etukäteen avattuja luukkuja liimattu kiinni.

Elämyskameli suosittelee
hyvät päivät ja niiden arvostaminen

4 comments:

Vilunki said...

Vilunki mainittu! Lisäksi hieno iPhone-ystävällinen mobiilisivu saa ilopissan housuihin!

Pumpumkatti said...

Leikkaukseen? Oikeesti? Mä luulin, että noitten kanssa aina odotellaan ihmeparantumista vähintään vuosi...

Elämyskameli said...

Mäkin innostuin uudesta mobiilisivusta! Tuollainen sen ois pitänyt koko ajan olla. Hyvä Blogger!

Oppikirjojen mukaan 90 % paranee itsestään kuukaudessa ja lopuista 90 % toisessa kuukaudessa ja tämän jälkeen mietitään operaatiota. Helposti odoteltaisiinkin, mutta riski pahenemisesta on kohtalainen. Kuntoutus on myös helpompaa, jos ylipäänsä saa liikkua.

Katjn said...

Hyvä neurokirurgi! Aika hienoo jos homma ratkeaa nopeasti. Pidän yhä peukkuja. :)