Wednesday, December 21, 2011

Voittaja

Mä löysin Veikkaus-joulukalenteristani tänään jo kolmannen piparkakku-ukon ja niinpä voitin 50 euroa! Lienen onnen kultapoika. Täytyykin pohtia, mihin rahani käytän. Ehkä jouluisiin taksimatkoihin Vantaalle? Ainakaan pitkiä kalsareita en saisi enää ostaa, sillä edellisen merkinnän jälkeen olen ostanut niitä kolmet lisää (oikeammin: yhdet kalsarit ja kaksi kerrastoa). Jossain lienee kalsaritarpeenkin raja.

Talvisää on toistaiseksi ollut lauha ja sateinen. Lunta ei pääkaupunkiseudulla ole. Tiet eivät ole olleet jäisiäkään paria poikkeuspäivää lukuunottamatta. Lämpötila on nollan yläpuolella. Kuitenkin ainakin Kampin kauppakeskuksessa on joku katsonut kalenteriin ja päättänyt, että koska on joulukuu, on korkea aika ihmisten alkaa kävellä turhalta tuntuvaa labyrinttia tuulikaapeissa. Mä olin jo kesän aikana ehtinyt unohtaa tuulikaappien poikkeavat kävelyohjaukset, jotka on raivostuttavia. Suoraan kävellessä ei niin ärsytä, mutta vilkkaalla ja kapeahkolla kulkureitillä tuulikaapissa ihmettelevät ihmiset koskee mun hermoon ja kovasti. Eilenkin lyhyellä parin metrin tuulikaappimatkalla kaksi (2) työikäistä ihmistä jäi kesken kävelyn tuijottamaan eteensä kuin miettien, minne ovat menossa. Mulla on vinkki: jatka siinä edellisen perässä ja mieti vasta molempien ovien läpi päästyäsi! Ei niin, että mulla olisi kauhea kiire, mutta jollakulla voi olla ja ohittamattomissa olevan tyhjänseisojan takia ei oo kiva myöhästyä bussista. No eihän kukaan siinä kauaa seiso (korkeintaan pari sekuntia), mutta 1,5 sekunnin matkalla se on pitkä aika.

Talvi on hedelmien aikaa. Kesällä saa toki parempia vihanneksia kuin talvella (esim. tomaatit on punaisia ja valikoima on laajempi), mutta talvella hedelmät on paljon herkullisempia kuin kesällä. Esimerkiksi Conference-päärynät on niin mehukkaita, että ne pitää kuoria tiskialtaan päällä ja mandariinit sukulaisineen on suorastaan namusen makeita. Ymmärrän toki, että hedelmiä laivataan toiselta puolelta maapalloa eikä ne oo kauheen hyvää lähiruokaa, mutta mä oon mukavuudenhaluinen ihminen ja syön mieluummin päärynää kuin lanttua ja jos päärynävaihtoehtoa ei olisi, saattaisi lanttu silti jäädä lanttutiskiin.

Elämyskameli suosittelee
Conference

8 comments:

Rami Lindström said...

Mä odotan jännityksellä vikoja kalenteripäiviä. Oon yhden pukin päässä 20 000 eurosta ja yhden sydämen päässä 500 eurosta.

Huhu tosin kertoo, että viime vuonna jännitin myös päävoittoa viime päiviin ja olin melko pettynyt kun sitä vikaa pukkia ei koskaan tullut.

Mutta eihän niin voi käydä toiste, eihän?

Elämyskameli said...

Ei, kyllä se on vain kerran kun vika pukki jää tulematta. Tai sit useamman. Mulla on eka kerta, kun tässä vaiheessa ei oo pukit vikaa vaille täydet ja nytkin niitä taitaa olla kahta vaille täydet.

Pumpumkatti said...

Conference, you say?
Alkusyksystä olin ihan päärynänarkkari, mut sit ne muuttui mehukkaista puiseviksi, enkä ole nyt pitkään aikaan ostanut... Lupaatko, et ne on taas hyviä? ;)

Elämyskameli said...

Ne on todellakin herkullisia ja niin mehukkaita, että kuori lähtee ihan märkänä niiden päältä. Todellakin suosittelen!

Mä en oo muuten nähnyt ikinä minkään muun lajisia päärynöitä kuin Conferenceja. Siihen konferenssiin olisin halunnut osallistua!

Pumpumkatti said...

Kuulostaako Abate fetel tutulta?

Elämyskameli said...

Jotenkin etäisesti. Onko sekin konferenssin satoa?

Pumpumkatti said...

Selected European Pear cultivars:
'Abate Fetel' (syn. Abbé Fetel; a major cultivar in Italy)
'Conference' (England, 1894)

http://en.wikipedia.org/wiki/European_Pear

Elämyskameli said...

Kiitos! European Pear olisi muuten aika hyvä popyhtyeen esikoisalbumin nimi.