Kuten olen aiemmin kertonut, televisiota ei saa katsoa hankkimatta ensin itselleen ikuista kirjekaveria TV-lupatoimikunnasta eikä voi katsoa ostamatta lankapuhelinliittymää. Ihan intoa puhkuin ennen Saksaan muuttoa, että siellä kyllä sitten varmasti oppii kieltä, kun on upotettuna kulttuuriin kuin Yhdysvalloissa ikään. Edelleen vuonna 2015 nimittäin ihan kaikki TV-ohjelmat ja elokuvat ovat saksaksi puhuttuja, joko alkuperäisteoksia tai dubattuja. Molemmat kamalia. Saksalainen TV-viihde on suurin piirtein yhtä hauskaa kuin suomalainen TV-viihde. Mä en tiedä, kuinka hauskaa se on, koska viimeisimpien viiden vuoden aikana olen katsonut harvoin Uutisvuotoa, kerran Possea enkä käytännössä yhtään mitään muuta. Voi olla vaikka kuinka hauskaa. Ei kiinnosta (ongelma siis enemmän mun kuin viihteen). Saksalainen asiaohjelma on kuivempi kuin 80-luvun Ajankohtainen kakkonen. Yritin joskus katsoa jotain makasiiniohjelmaa, mutta ei siitä mitään tullut. Uutiset on hermostuttavia ja esitetään melko hyökkäävällä äänensävyllä. Tää ei oo saksalaisten vika, koska tottahan se on, ettei saksaa voi puhua pehmeään sävyyn, mutta multa meni aina kaikki uutiset ohitse, kun mietin että miksi tuo ihminen on mulle niin vihainen. Eikä mulle kyllä ikinä selvinnyt sekään, että mihin aikaan niitä uutisia olisi tulossa. Alkuun yritin internetistä katsoa, milloin tulisi jokin tuttu TV-sarja, jota voisi yrittää katsoa dubattuna. Yritinkin muutaman kerran katsoa Housea, mutta se vasta kamalaa olikin. Jotenkin mä vielä kestin sen, että dubatut äänet oli ihan väärän kuuloiset, mutta siihen mä en pystynyt tottumaan, että House olisi teititellyt alaisiaan. Tai siis saksalainen Herr Haus epäilemättä olisi, mutta ei se oikea House. Onneksi on Netflix ja DVD:t.
Eli en mä sit kovasti saksaa TV:stä oppinut.
No comments:
Post a Comment