Mä oon ostanut auton Suomesta vain yksityishenkilöltä, mikä oli yksinkertaista. Olen ymmärtänyt, että kaupasta ostettaessa saattaa auton osto olla vieläkin yksinkertaisempaa. Paperit tehdään kaupanteon yhteydessä ja siitä vain sitten ajelemaan auringonlaskuun, vakuutuslasku tulee kotiin perässä. Koska kalesta on kolmannes jo takana, lukija ymmärtänee, ettei Saksassa todellakaan asia ole näin yksinkertaista.
Kun Saksassa haluaa ostaa auton, pitää olla rekisterikilvet mukana. Ja jotta saa rekisterikilvet, pitää olla vakuutus. Ja jotta saa vakuutuksen, pitää olla kauppakirja autosta. Käytännössä siis ensin pitää antaa rahaa myyjälle, joka varastoi autoa vielä muutaman päivän. Tämän jälkeen voi ostaa vakuutuksen (vakuutusmyyjän toimistossa, jos on rehellinen ihminen tai netissä, jos on epäilyttävä mamu). Sitten pitää varata aika rekisteröintivirastoon, jossa tarvitaan vakuutusnumero, pankkikortti ja tieto siitä, halutaanko ostaa ympäristötarra vai ei (halutaan, muuten ei saa ajaa kaupungeissa). Sen jälkeen voi mennä lämpimien kilpiensä kanssa takaisin autokauppaan ja ylpeänä ajaa kotiinsa. Toisen auton ostaminen on sitten helpompaa, kun kilvet yksinkertaisesti vaihdetaan vanhasta uuteen. Saksassa siis ajatellaan, että rekisterikilvet ovat ihmis- eivätkä ajoneuvokohtaiset kuten Suomessa. Kumpi on parempi? No ehkä Suomen systeemi on helpompi. Ihan kauhean kauas ei voi Saksassa lähteä autoa ostamaan, kun vähintään kaksi reissua tarvitaan eikä siinä vaiheessa ole autoa, millä ajella sinne kaupoille.
Yhteensä virastomaksu on noin satasen, jos haluaa itse valita rekisterinumeronsa (ekstrahinta 10,20 e) + kilvet 36 e ja sit tietysti perusperhehatchbackin vakuutus on noin 600 e/vuosi. Virastomaksut vähemmän kuin Suomessa, vakuutus kai aika samoissa. Mutta byrokratia älytöntä.
No comments:
Post a Comment