Vaikka Suomessa joskus tuntuukin julkisen keskustelun perusteella, että yleisöllä ei juuri luottamusta julkiseen terveydenhuoltoon enää ole. Ehkä tilanne on mennyt huonompaan, mutta kuitenkin ollaan aika hyvillä vielä. Valtaosa niistä, joiden kanssa mä töissä juttelen, on todella tyytyväisiä. Toisaalta nää on tietysti niitä potilaita, jotka on päätyneet erikoissairaanhoitoon ja oikeasti sairaat meillä hoidetaan todella hyvin. Todellakin paremmin kuin varmaan melkein missään.
Myös saksalaisen hoidon taso on loistavan hyvä, mutta kulttuuri on aivan erilainen. Luottamusta ei ole juuri yhtään. Koko ajan on kaikilla mielessä oikeusjutun riski. Niinpä kaikki asiat pitää selvittää potilaille juurta jaksain ja hankkia selvityslappuun potilaan allekirjoitus. Esimerkiksi jos annetaan potilaalle varjoainetta, pitää kertoa, että siitä voi tulla allerginen reaktio, joka on harvinainen ja yleensä helposti allergialääkkeillä hoidettavissa, mutta pahimmillaan se voi johtaa koomaan ja kuolemaan. Tai jos neurokirurgi haluaa radiologin pistävän kortisonia SI-niveleen, pitää radiologin kertoa, että siitä voi tulla infektio, halvaus, kooma tai kuolema. Mä oon täysin sitä mieltä, että potilaan pitää tietää, mitä sille tehdään ja järkevissä määrin ymmärtää, että kaikessa mitä tehdään, on riskinsä. On henkilökunnan asia selvittää se potilaalle ja informoida oleellisista riskeistä, mutta on edesvastuutonta antaa kohtuutonta informaatiota maallikolle ja odottaa hänen pystyvän tekemään asiallisen päätöksen. Toki valtaosa ihmisistä Saksassakin luottaa terveydenhuollossa tehtävän järkeviä päätöksiä ja laittaa nimensä suuremmin stressaamatta lappuun jos toiseenkin, mutta selvästi enemmän vaaditaan laajoja perusteluja pieniinkin toimenpiteisiin. Osa tästä liittynee ihan potilaan perusluonteeseen, mutta koomaa ja kuolemaa huutavat suostumuslomakkeet eivät tilannetta helpota. Kyllä Suomessa on asiat hyvin.
No comments:
Post a Comment