Saturday, December 5, 2015

Joulukale 5: talkooviikko

Taloyhtiöjärjestelmä ei ole käytössä kovinkaan monessa maassa. Esimerkiksi Baltian maissa asunnot voivat olla ihan kivoja, mutta rappukäytävät todella rähjäisiä, koska kukaan ei pidä niistä huolta. Kukin on vastuussa vain omasta asunnostaan ja yhteisesti olisi tarkoitus pitää sitten huolta yhteisistä tiloista. Normaali ihminen innostuu alkuun ja unohtaa sitten omat vuoronsa. Suomessa asia on hoidettu melko hyvin vastikesysteemillä. Siinä ei laiskuus auta, paremmin auttaa yhtiökokouksessa selattavan tilinpäätöksen saatavat-kohdan "vastike helmikuu 2015 Möttönen&Makkonen" (tässä skenaariossa olisin Möttönen ja/tai Makkonen)(mainittakoon, että yhtenä vuonna olin Möttönen ja/tai Makkonen. Edelleen hävettää).

Saksassa ei voisi lähteä vastikejärjestelmään (paitsi just siinä ryhmärakentamiskohteessa voitiin, mutta se on poikkeuksellista) vaan yhteisöllinen rappukäytävän siivoaminen kuulostaa just niin säästäväiseltä, että se sopii saksalaisille. Lisäksi saksalaiseen mielenlaatuun sopii erittäin hyvin tarkan siivousvuorolistan tekeminen ja ennen kaikkea sen noudattaminen. Niinpä käytännössä katsoen jokaisessa taloyhtiössä jokainen joutuu siivoamaan rappukäytävää tietyin väliajoin. Riippuen vuodenajasta ja säästä saattaa tämä homma olla helppo tai helvetillinen. Oman herkullisen lisämausteensa tähän siivousviikkoon ("Kehrwoche") tuo eräiden saksalaisten erikoinen tapa jättää ulkokengät oven ulkopuolelle rappukäytävään yöksi. Siivotako niiden alta vai vain ympäriltä? Haluaako ihminen ylipäänsä koskea naapurinsa kenkiin? Tai kenenkään muunkaan kenkiin? Onko rappukäytävän siivoamisessa säästettävä raha ylipäänsä sen arvoista? Ehkä maassa, missä on ookoo kuljetella useampaa eri roskapyttyä edestakaisin talon kellarista kadulle useamman kerran kuussa.

No comments: