Espoo-joulukalenteri 24: Uusmäki

Niin siinä kävi, että aattona luukusta löytyy Uusmäki. Tämä ehkä siksi, että siellä (toivottavasti) syntyy maailmaan uusi pieni sukulainen (toivottavasti) Jeesuksen kuoleman aikoihin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Jorvi, jossa huomennakin syntyy paljon uusia vauvoja, mutta kun Jorvista ei oikein muuta sanottavaa ole, niin otetaan sit Uusmäki.

Mä oon käynyt Uusmäessäkin ekaa kertaa lukioaikoina, koska joku asui siellä. Siellä oli 70-luvun tunnelmaisia matalia omakotitaloja keltaisine lasitiilineen ja ruskeine ovenpielineen. Kaikkien pihoilla oli omenapuita ja keinu ja kadut olivat päällystämättömiä. Uusmäkikin on saanut olla suojassa gentrifikaatiolta pitkään, kunnes nyt sen metsiköitä on ruvettu raivaamaan 2010-luvun taloja varten. Omakotitaloja vieri vieressä niin, että kaikilla on oma pieni piha ja taloissakin nykyään jo toinenkin kerros. Talot ovat valkoista tiiltä tai mustaksi petsattua puuta. Melkein kaikissa on parketit, vain osassa laattalattiat ja laatat ovat valtavia toisin kuin naapureissaan, joissa lattiamateriaalina suosittiin aikanaan muovimattoa ja pientä ruskeaa 10 x 10 cm:n kokoista laattaa. Voi niitä aikoja. Toki joku saattaa olla remontoinut vanhaan helmeen modernit mukavuudet, mutta toivottavasti ruskeista laatoista ei ole luovuttu. Uusien talojen pihoilla on nurmikkoa ja pieniä hentoja taimia, joista ehkä 22 vuoden kuluttua saadaan omenapiirakka.

Uusmäki sijaitsee hyvin lähellä sitä paikkaa, jossa Espoo, Vantaa ja Helsinki kohtaavat toisensa. Tämä onkin Uusmäessä selviö: kaupat ovat Helsingin puolella ja metsikön takana on Vantaa. Mun tuntemat uusmäkeläiset kokevat itsensä voimakkaasti espoolaisiksi. Ehkä voimakkaammin kuin mun missään muualla Espoossa asuvat kaverit. Ehkä se viereinen Vantaa pelottaa. Ei kannata. Vantaa on ystävä.

Nyt on päästy niin syvälle Espooseen, että ollaan jo Vantaalla. Tähän lienee syytä lopettaa. Iloista joulua kaikille!

Espoo-joulukalenteri 23: Lintuvaara

Mä en oo ikinä nähnyt Linnut-elokuvaa, koska oon pelkuri. Mut koska oon ymmärtänyt, että siinä linnut käy painostaviksi, en voi muuta ajatellakaan Lintuvaarassa kulkiessani. Lintuvaara on jälleen yksi Espoon epämääräisesti rajautuvista, mutta periaatteessa tunnistettavista osista. Pääosin sielläkin on - sanokaa se ääneen - rivi- ja pientaloja, mutta sen kyljessä olevassa pienessä Vallikalliossa on kerrostaloja. Mä en tiedä, kokeeko vallikalliolaiset olevansa syvästi vallikalliolaisia vai ehkä lintuvaaralaisia tai leppävaaralaisia. No ei sillä oo juuri väliäkään. Todennäköisesti ainakaan lintuvaaralaiset eivät hyväksy Vallikalliota osaksi omaa kaupunginosaansa mutta en välitä, mä hyväksyn. Kannattaisi kyllä hyväksyä. Vallikalliossa on ex-Siwa, pari ravintolaa ja Shell. Hyvä meno. Lintuvaarassakin on oma ostari, mutta se ei vaikuta yhtä dynaamiselta kuin Vallikalliossa. Ehkä sen takia, että mä en oo käynyt siellä, ni mulla ei oikeastaan oo siitä sen suurempaa mielipidettä.

Lintuvaarasta mä tiedän sen verran, että siellä on jotain kattodraamaa. Työkaveri kertoi rakennuttaneensa sinne talon joskus, en muista koska. Ehkä vuosilukukin alkoi ykkösellä. Jotenkin kuitenkin talon kattotyyppi muodostui ongelmaksi. Ehkä vähän semmoinen you had to be there -tarina. Enkä mä itse asiassa oo ihan varma siitäkään, oliko se edes Lintuvaarassa. Vähän kuivui kokoon se tarina.

Mulla alkoi eilen takapäivystys, joka jatkuu maanantaiaamuun saakka. Tietty samaan hetkeen mun flunssa intoutui ns. produktiiviseen vaiheeseen. Takapäivystyksessä saan onneksi yleensä olla pääosin kotona, nyt just en ehkä jaksaisikaan heilua sairaalan käytävillä ihan yöt ympäri. Oisko eka vai toka tänä vuonna? Keskimäärin aikuinen sairastaa 5-7 flunssaa vuodessa, joten on vielä kiinni otettavaa, jos meinaa loppuvuonna keretä. Mut siis pieni räkishän on suorastaan lahja siihen verrattuna, että saisi kauden päätuotteen influenssan saati noron. Eli rakastetaan flunssaa!

Just. No siihen oli hyvä lopettaa tältä erää.

Espoo-joulukalenteri 22: Hannus

Hannus on uusin Espoon kaupunginosa, johon mä oon tutustunut. Mä oon jopa käynyt siellä sisätiloissa tutustumassa hannuslaiseen rivitaloasuntoon. Se oli tosi viihtyisä ja siinä oli huisi viiden metrin korkuinen olohuone. Lisäksi siellä asui mukavia ihmisiä, joista nuorin on vielä aika pieni, lieneekö vielä edes neljää kiloa täyttänyt. Tänään juuri kolme viikkoa. Onnea hänelle merkkipäivän johdosta!

Kenties joku muukin pohdiskelee, missä Hannus oikein on. Helppo selittää: siinä aika tarkkaan Bauhausin ja Hyljelahden puolivälissä. Ihan kivenheiton päässä on siis paitsi Bauhausin naulat ja vetimet, myös Plantagenin paratiisikasvisto. Hannuksessa, kuten melkein koko Espoossa muutenkin, on rivi- ja pientaloa vieri vieressä rauhallisesti ja tyytyväisesti. Ja kuten monessa muullakin espoolaispaikalla, myös Hannuksella on hassu nimi. ju-Hannus.

Meidän asunnon remontti on melkein valmis. Vielä muutama silaus ja sit päästään muuttamaan. Meidän remonttimies oli itse asiassa viikon etuajassa ja kun keittiöasentajan tultua huomattiin, että yksi pikkujuttu oli jäänyt remonttimieheltä tekemättä, hän tuli sen heti ekasta soitosta korjaamaan. Mitä ne sanoo että remontti on työlästä?

Mun joulu-urakka alkaa tänään. Oon takapäivystäjä tästä iltapäivästä maanantaiaamuun. Kunpa saisin nukkua edes jonkin yön, että päivällä jaksaisi töiden lomassa keskittyä todelliseen joulu-urakkaan, Sillan kolmoskauteen ja uusiin Sukka-Finlandia-sukkiin! Tänä vuonna mä odotan joulua ihan innoissani, koska pääsee neulomaan! Ainakin viimeistään joulupäivänä.

Espoo-joulukalenteri 21: Tuomarila ja Suna(, mikä pari, valon lapset käsikkäin)

Tänään mä valitsin Tuomarilan siksi, että on tuomaanpäivä. Hyvä Tuomas joulun tuopi. Mä en ny oo niin joulua vailla, että erityisesti Tuomasta siksi kotiini kutsuisin, vaikka yleisesti kaikki mun tuntemat Tuomakset on tosi hyviä tyyppejä. Mä en oo ikinä tavannut ikävää Tuomasta. Tuomas my man.

Tuomarila ei ehkä kyl liity Tuomaksiin kauheasti. Mä tiedän, että Tuomarilassa on juna-asema, jonka vierellä on pari kerrostaloa, mutta Tuomarilan rajautuminen viereisiin alueisiin, etenkin Sunaan, on mulle epäselvää. Mä en oo koskaan ollut Tuomarilan asemalla muutoin kuin pysähtyneessä junassa enkä käynyt kenenkään tuomarilalaisen kotona. Sitä vastoin mä oon käynyt Sunassa ainakin kolme kertaa. Ekalla luokalla mun rinnakkaisluokalla oli tyttö nimeltä Suna, joka oli vähän ilkeä. Siksi mä alkuun vierastin Suna-paikkaakin, mutta sehän on ihan ookoo. Siellä tuntuu olevan paljon rivi- ja pientaloja, leikkipaikkoja ja koulukin. Sievän nimisiä katujakin siellä on, esim. Solisevantie. Lisäksi siellä on ainakin Niittylaakso, Saarnilaakso ja Sunanlaakso. En tiiä, onko siellä vastaavia mäkiäkin. Suna rajautuu paitsi Tuomarilaan, myös synkkään aarniometsään tai, no, Espoo city parkiin. Suna on ihan jees, vaikka se tyttö olikin 30 vuotta sitten ilkeä. Paitsi mä en kyl tiiä, kuinka sieltä pääsee töihin. Ehkä on parasta olla muuttamatta Sunaan.

Onnea Tuomaille!

Espoo-joulukalenteri 20: Saunalahti ja Hyljelahti

Toisin kuin kahtena edellisenä päivänä esitellyt lahdet, tämän päivän lahdet sijaitsevat oikeasti vesialueen vierellä. Kauheesti muuta yhteistä niillä ei ookaan. Paitsi että mä en oo käynyt kummassakaan. Tää myös lopettaa Elämyskamelin odotetun Espoon lahdet -sarjan. Huomiseksi pitää keksiä muuta.

Saunalahdessa on ollut asutusta jo satoja vuosia. Osaan kuvitella uutteran 1700-luvun espoolaisen, joka on rakentanut saunansa lahden rannalle ja antanut sattumalta nimen koko alueelle. Sitten tuli jupit ja teki Saunalahdesta yleiskieltä matkapuhelimineen ja majakkalogoineen. Seuraavaksi Saunalahti täyttyi reippaista rakennusmiehistä, jotka rakensivat monenvärisiä kerrostaloja, joihin taas uudet espoolaiset asettuivat. Aika pitkään heitä hieman kismitti, kun kauppaan joutui menemään Espoonlahteen tai Kivenlahden kalliiseen Valintataloon, mutta uusimpana tulokkaana Saunalahteen on asettunut HOK, joka rakennutti kylään S-marketin. Siellä 1700-luvun espoolainenkin olisi ostoskellut, jos olisi sellainen mahdollisuus suotu.

Hyljelahti odottaa palveluitaan vielä rauhassa. Siellä on lähinnä pientaloja ja erittäin 1980-lukulaisen näköinen pienteollisuusalue. Alue on kartalla suuri, mutta asuinalueena pieni, vain kolme asuinkatua. Lintuharrastajat käyvät rannoilla bongailemassa lintuja. Hyljelahtelaiset pelkäävät lintukotonsa muuttuvan jenginuorien hengailumestaksi, kunhan metron kakkosvaihe valmistuu, Kaitaan asemallehan tulee olemaan vain noin puolen kilometrin matka. Sieltä ne tulee, itähelsinkiläiset, pilaamaan heidän takapihansa. Esko Aho pui nyrkkiään (kuuluisin hyljelahtelainen kaksplus.fi-keskustelun mukaan).

Espoo-joulukalenteri 19: Laaksolahti tai Laajalahti

Nyt on pidettävä kieli keskellä suuta. Tää on tarkkaa ku lannanajo ilman perälautaa. Espoo on katsonut, että on ihan ookoo ja selkeetä nimetä kaksi täysin erillistä kaupunginosaa melkein identtisillä nimillä. Laaksolahti sijaitsee kohtuullisen lähellä Pitkäjärveä (ei kuitenkaan siihen rajautuen, toim. huom) melko keskellä terra firmaa ja Laajalahti kohtuullisen lähellä Laajalahti-nimistä merenlahtea (ei kuitenkaan siihen rajautuen, toim. huom). Kumpikaan ei ole leimallisesti merellinen vaan molemmat ovat melko lailla identtisiä metsäisiä pien- ja rivitaloalueita. Nää on pakko käsitellä yhdessä, koska näitä ei erota toisistaan edes sorkkaraudalla.

Laaksolahti sijaitsee jossain Leppävaaran ja Jorvin välissä lähellä Viherlaaksoa. Pikkusisko on asunut Laaksolahdessa. Mä olin avustamassa niiden muutossa ja jostain syystä mut laitettiin imuroimaan keittiön seinää. Aiemmin tai sittemmin en olekaan seinää imuroinut. On varmaan jokin laaksolahtelaisperinne. Lisäksi Laaksolahdessa sijaitsee  maailmankaikkeuden surkein asunnonvälittäjä, joka yritti tehdä kaikkensa estääkseen tapiolalaisia myymästä meille asuntoaan. Jos etsit välittäjää, ni etsi jostain muualta.

Laajalahti sijaitsee Kehä I:n varrella Tapiolan ja Turunväylän välissä. Mä oon kerran ollut juhlissa Laajalahdessa. Oli kivat juhlat. Lisäksi mä löysin edinburghilaisesta ratikasta jonkun Annelin aniliininpunaisen ilmeisesti matkalaukusta pudonneen osoitelätkän, joka me toimitettiin matkan jälkeen Annelin laajalahtelaiseen postilaatikkoon. Laajalahdesta ei mulla sen enempää oo sanottavaa. Akkukin loppuu kohta.

Mulla ois valokuva sen välittäjän toimiston pihalta, mutta jätetään laittamatta. Sillä menee jo muutenkin huonosti (huonomminhan ei voi mennä kuin joutua blogiin, jota lukee tavallisena päivänä alun toistakymmentä ihmistä. Puolijulkinen nöyryytys kato).

Espoo-joulukalenteri 18: Kauklahti

Nyt mulla on paineita, koska tätä postausta odotetaan. Mulla on tosi lämpimät muistot Kauklahdesta. Muistan selkeästi, minkä näköistä siellä oli, kun Pumpumkatti oli Ameriikassa vaihto-oppilaana ja hänen äitinsä kutsui meidät Pumpumkatin kaverit illanviettoon luokseen tms vuonna 1997/8. Ne oli ihan hurjan hauskat juhlat. Pumpumkatti oli lähettänyt laatikollisen eksoottisia amerikkalaisia makeisia meille ihmeteltäväksi. Toffeeomena oli mädäntynyt, mutta muut elintarvikkeet olivat kunnossa. Popkornin makuiset Jelly Beansit maistuivat kummallisilta. Pumpumkatin äiti oli leiponut pullaa ja tehnyt ruoaksi ehkä jotain keittoa. Oli tosi hyvää mehua. Luettiin Pumpumkatin kirjeitä ja taidettiin puhua puhelimessakin. Juhlien jälkeen me mentiin bussilla keskustaan ja siitä sit tietenkin mä menin junalla kotiin kauas Vantaalle. Se bussi kulki pikkuteitä aika pitkään, yhdessä vaiheessa kapeassa kalliosolassa ja musta tuntui että mäkin oisin ollut Ameriikassa.

Ymmärtänette, että mä siis haluaisin todellakin kirjoittaa perinpohjaisen analyysin Kauklahdesta. Siinä tulee tenkkapoo, koska mä en löytänyt sitä muistojeni Kauklahtea. Löysin Kauklahden juna-aseman ja sen ympärillä olevan pellon sekä pientaloalueen. Missään ei kuitenkaan näkynyt tuttua rinteistä kerrostalomaisemaa. Voin siis kertoa lähinnä Kauklahden asemasta. Se ei vaikuta sijaitsevan tiheän asutuksen alueella. Siellä on R-kioski, iloinen koira ja kärttyinen nelikymppinen mies, joka pui mulle nyrkkiä, kun yritin ottaa asemasta kuvaa. Siellä on kolme pysäköintipaikkaa, joihin suhtaudutaan kuin maaseudun pysäköintipaikkoihin eli että ei oo mitään väliä, miten vinossa auto paikalla on, ku ei sinne kuitenkaan ketään muuta tule. Ja jotta Kauklahden asemalle autolla pääsee, pitää ajaa sitä kalliosolatietä tai sitten alppityyppistä rinnetietä. Molemmat on tunnelmallisia.

Mun pitää varmaan tehdä uusi turnee myös Kauklahteen sitten, kun on vähän vähemmän marras-joulukuu. Ei silloin illanvietossakaan mikään aurinkoinen vuodenaika ollut (pikkujoulu? ystävänpäivä?), mutta selvästi mä en nyt oikeaa paikkaa löytänyt. Vai onko Kauklahti tyyten uudistettu haja-asutusalueeksi?

Oli opastus. Olisi pitänyt löytää.

Tää on ny se asema. Hiukan kuvan vasemmalla puolella on kiukkuinen nelikymppinen mies leppoisine koirineen. Kuvassa oikeassa reunassa näkyy R-kioskin kulmaa

Espoo-joulukalenteri 17: Kivenlahti

Kivenlahti oli ehkä ensimmäinen Espoon kaupunginosa, johon mä tutustuin sillä tavalla, että itse siitä jotain tajusin. Siis että menin sinne itse enkä vanhempieni kyyditsemänä (niinku sinne Leppävaaran Maxiin) (miksi tää joulukale kuulostaa siltä, että me käytiin jatkuvasti Leppävaaran Maxissa? Ei käyty. Ehkä pari kertaa vuodessa). Mut siis mun hyvä lukiokaveri asui Kivenlahdessa ja mä menin sinne joskus ihan bussillakin. Tietty kun silloin ei ollut Reittiopasta saati GPS-varusteltua päätelaitetta, piti sinne mennä niin, että luki aikataulukirjasta, että minkä nimisen pysäkin jälkeen soitetaan kelloa, jotta saattoi millään päästä oikeaan paikkaan. Ja tietenkään bussissa ei lukenut, millä pysäkillä ollaan vaan se piti katsoa siitä pysäkin yläreunasta. Sit kaveri tuli hakemaan siitä pysäkiltä. Mä muistan tismalleen, minkä näköistä siellä oli.

Tietenkään siellä ei ollut yhtään saman näköistä nyt. En muistanut millään, minkä nimisellä kadulla kaveri asui (paitsi että se alkoi P:llä) enkä siis löytänyt sinne. Löysin kuitenkin uuden korkean talon, ostarin ja Hammas & Hammas -nimisen hammashoitolan, joka riemastutti mua kovin. Riemua ei varjostanut edes se, että seuraavalla viikolla näin Hammas & Hammas -hoitolan myös Helsingissä - se onkin ketju. Mut kuinka sympaattinen nimi! Näin myös paljon lupaavan metrokyltin, ei enää montaakaan vuotta! Kivenlahti vaikutti tosi sympaattiselta paikalta. Jotenkin tuli mieleen Ruoholahti, mutta ystävällisempi.

Siellä se on

Ostarilla ei ollu kauheesti elämää sunnuntaina

Espoo-joulukalenteri 16: Espoonlahti

Espoonlahti sijaitsee Espoonlahden rannalla. Kun kaupunginosien nimiä Espoossa jaettiin, päätettiin todennäköisesti jakaa puolet mäkiin ja puolet lahtiin ja vasta sitten kun enempiä lahtia tai mäkiä ei keksitty, siirryttiin kumpuihin, vaaroihin ja non-yhdyssanoihin. Espoonlahti nimettiin varmaan joko ekana tai vikana, kun on nimenä noinkin mielikuvitukseton.

Espoo säästää uimahalleista. Siis että niitä ei rakenneta. Espoo on ainakin suurista kaupungeista se, jossa on kaikkein vähiten hallimetrejä asukasta kohti. Siksi mun täytyy tietysti mainita, että Espoonlahti on erityinen, siellä on uimahalli. En oo käynyt. Aion kyllä mennä. En vielä tänä viikonloppuna.

Espoonlahdessa on ostoskeskus nimeltä Lippulaiva. Ainakin teoriassa. Mä halusin mennä ottamaan siitä valokuvan, mutta vähänpä tiesin sen olevan yleissaneerauksessa tms. Oisin mielelläni leveillyt sillä, että olen käynyt Lippulaivassa aiemminkin. Mut koska Lippulaivaa ei oo, niin Espoonlahteen on rakennettu myös ostoskeskus Pikkulaiva. Siellä mä en oo käynyt.

Ajeltiin Espoonlahdessa tutustumassa mestoihin. Se selvisi, että Espoonlahti on valtavan suuri. Kerrostalokeskustan eteläpuolella on valtava pientaloalue.

Mä en ny oikein muista Espoonlahdesta enempää. Niinpä kerron siitä, että me tultiin just takaisin hotellille Tape Facen keikalta. Jälleen aivan eeppinen setti. Ei oikeesti mikään muu esitys voi olla yhtä oivaltava, hauska ja riemastuttava. Esitys järjestettiin kirkossa, jota seurakunta vuokraa erilaisiin tapahtumiin. Tämä maassa, jossa kirkollisveroprosentti on osavaltiosta riippuvat 8-9 %. Esitys sopii sinänsä hyvin vaikkapa kirkossa esitettäväksi, koska ainakaan se ei ole rienaava (onneksi se tennispallo meni ohi alttarille ristiinnaulitusta guttaperkka-Jeesuksesta ja osuin vain vierelle piirrettyyn dudeen) eikä siinä puhuta tuhmia. Ku ei kerta puhuta mitään. Kirkko oli tosi hieno. Saksalaiseen tapaan ennen esitystä ja väliajalla sai baarista käydä ostamassa juomia ja suolarinkeleitä ja nauttia näitä omalla paikalla. Lämmin tunnelma, vaikkakin vetoisa tila. Koskahan Tape Face esiintyy seuraavan kerran Euroopassa?

Lippulaiva voi vähän kehnosti

Espoo-joulukalenteri 15: Nuottalahti

Mä halusin ehdottomasti käydä Nuottalahdessa, kun kuulin että semmoinen on. En tiiä että miksi, mutta se kiehtoi mua. On olemassa myös Nuottaniemi, mutta se ei kiinnostanut yhtään niin paljon. No sit mä kävin. Siellä oli pientaloja ja rivitaloja. Eka en tiennyt, että oonko mä ees oikeassa paikassa, kun Nuottalahtea ei ollut kunnolla merkitty mihinkään, mutta sitten tajusin, että Nuottalahti on oikeastaan vain katu, jonka nimi on Nuottalahti. Katu alkaa isommasta tiestä ja päättyy mereen.

Nuottalahti on just sellainen paikka, jossa tapahtuisi Halloweeninä kauheita, jos se olisi Amerikassa. Mut koska Nuottalahti on Suomen Espoossa, niin siellä on varmaan aika tapahtumatonta paitsi tietty joskus voi koira kakata naapurin pihaan tai Mustoset ottaa avioeron. Siksi mä tykkään Suomen Espoosta.

Mä kirjoitan nää joulukalenteripäivitykset yleensä just ennen nukkumaanmenoa noin puoli kymmeneltä hammaspesun jälkeen. Nyt kuitenkin kirjoitan tätä suuren eteläsuomalaisen sairaalan päivystyspoliklinikalla klo 0:55. En oo vielä ees pessyt hampaitani. Virallinen päivystysjugurtti odottaa jääkaapissa. Mä otin vähän vahingossa nyt tän päivystyksen, mutta kun olen joka tapauksessa perjantain vapaalla (lähdetään puolenpäivän maissa ulkomaille!) ja päivystysvuorossa olevalla työkaverilla oli hirvee flunssa, niin lupasin että voisin tulla yöksi, jos hän hoitaa illan. No sit mä menin töiden jälkeen kotiin, neuloin pari senttiä sukkaa, söin, nukuin tupluurit, kävin suihkussa ja lähdin takas. Tosi hyvä diili! Oikeestaan vasta nyt alkoi väsyttää, kun tuli rauhallinen hetki. Vielä pitäis ainakin 1,5 tuntia jaksaa ennen kuin kehtaa mennä nukkumaan. Ehkä se jugurtti virkistää.

Tää paljasti, että oltiin Nuottalahdessa

Näkymä Nuottalahden valtaväylälle

Espoo-joulukalenteri 14: Haukilahti

Nyt mennään lahtiin. Niitä on paljon. Aloitetaan vaikka Haukilahdesta. Haukilahti on siinä mielessä ajankohtainen, että Kälysen äiti asuu siellä ja hän antoi eilen Handymanille syntymäpäivälahjaksi erittäin hienon ja saajalleen mieluisan kylpytakin. Handyman on nyt mielissään kuin vasta ruokittu vastasyntynyt, kun kietoutuu pehmeään kylpytakkiinsa.

Haukilahti sijaitsee Westendin ja Matinkylän välissä. Siellä on kylpyhuoneen näköinen Haukilahden ostari ja rannassa mainio kesäpaikka Cafe Mellsten. Mellsten on siinä määrin kiva, että mä vein sinne isäni kerran lounaalle ja hänellekin maistui. Hyvä, mutkaton ja kiva. Ranta on myös ihan viihtyisä. Haukilahden vesitornikin on hieno. Sisällä mä en ole ollut, mutta joskus vielä aion mennä Harakanpesään syömään.

Muutoin Haukilahdessa ei ole erityisesti mitään. Siellä asuu tukuittain lääkäreitä. Sinne pääsee jatkossa halutessaan bussilla liikenteen solmukohdasta eli Niittykummusta (Niittykumpua nimitettiin liikenteen solmukohdaksi HSL:n infolehtisessä ja nyt mä tajuan että miksi! Sieltä pääsee Haukilahteen). Kävellenkin pääsee. Siitä HSL ei kertonut mitään. Hyvät kengät on hyvä olla jalassa, kuten ny muutenkin kävellessä. En suosittele huonoja kenkiä. Hyvistä kengistä tuli mieleen mun uudet pikkupakkaselle suunnatut nastakengät, jotka oli mulla tänään jalassa. Ei haitannu liukkaus yhtään!

Menomeininkiä kyltillä

Yllättävän suuri kylppärin näköinen ostoskeskus

Espoo-joulukalenteri 13: Tapiola

Päivälleen 36 vuotta sitten lumisena sunnuntaipäivänä Puolaan julistettiin sotatila ja Savonlinnan keskussairaalassa syntyi pieni poikavauva, jonka nimeksi päätettiin antaa muun muassa Tapio. Tapio ei alkuun vakuuttanut tormakkuudellaan, joten hänelle teipattiin tippaletku päähän ja hänet suljettiin pelkässä vaipassa savolaiseen lasikaappiin. Hänen äitinsä matkusti yläkerrasta tavarahissillä tapaamaan pientä lastaan. Nimeänsä enteillen Tapio kuitenkin osoittautui vahvaksi kuin karhu: jo tiistaina hän oli päässyt kaapista pois sänkyyn ja kapaloon. Eipä aikaakaan, kun hän pääsi ensimmäiselle lentomatkalleen Savonlinnasta Helsinkiin ja Helsingissä hän on edelleen (tai jos luet tätä virka-aikaan niin hän on Espoossa työpaikallaan, mutta ehkä pointti oli ymmärrettävissä).

Tapion kunniaksi tänään esitellään Tapiolaa. Se on mun suosikkikaupunginosa Espoossa. Kävipä siis satumainen onni, että mä muutan sinne pian! Valkoiseksi petsattu glittertammiparketti on nyt asennettu. Tänään sinne tuodaan jääkaappi ja huomenna keittiö. Ne kun saadaan asennettua, niin eipä aikaakaan ja mä vien sinne mun sarastusvalon, Tempur-tyynyn ja lankakorini ja teen itselleni kodin. Katselen parvekkeelta 8 metriä syvää aarniometsää, sen takana kohoavaa tonttukylää (tai no teknisesti rivitaloaluetta, mut se näyttää ihan tonttukylältä) ja ostoskeskusta tai makkarin ikkunasta kalliomaisemaa.

Uudesta kodista on ruokakauppaan matkaa noin puoli kilometriä. Mun tulevasta kodista on lyhyempi matka elokuviin, hotelliin ja kirkkoon kuin kauppaan. Myös uimahalli sijaitsee lähempänä kuin ruokakauppa, mutta se ei just tällä hetkellä kovasti ilahduta, koska Espoo on päättänyt antaa uimahallin remonttiaikataulun Länsimetro Oy:n laadittavaksi. Sitä paitsi Lankomiehen ja Kälysen kotiin on lyhyempi matka kuin ruokakauppaan eli jos on nälkä ja uusi jääkaappi tyhjä, voi yrittää kutsua itsensä sukulaisuussuhteen varjolla sinne syömään.

Tapiolassa on metroasema. Sinne ei kannata yrittää mennä ostoskeskuksen kautta, koska se sisäänkäynti valmistuu joskus muutaman vuoden päästä ja näppärä reitti kulkee nyt kahdella eri hissillä sekä autohallin poikki. Jos Tapiolasta menee metroon, kannattaa ehdottomasti valita Jysk Vuodevarastoa vastapäätä Etolan vieressä sijaitseva sisäänkäynti. Siinä ilmainen vinkki.

Tapiolassa on muutakin mukavaa kuin metro. Niinku esim. näyttelykeskus WeeGee, jonka sisällä on esimerkiksi lelumuseo sekä ravintola ja pihalla ufon näköinen Futuro-talo. Ravintolassa mä oon käynyt syömässä Vilungin kanssa esimerkiksi silloin, kun kummipoika oli noin kymmenkuinen ja heitteli porkkanasosetta naapuripöydässä istuneen naisen huppuun.

Parasta mun uudessa asunnossa ei oo kuitenkaan maisemat, glitterparketti eikä ees lyhyt etäisyys kirkkoon vaan se, että Tapio muuttaa sinne mun kanssa yhdessä.

Näkymä tapiolalaiselta parvekkeelta aarniometsän takaa pilkottavaan tonttukylään

Espoo-joulukalenteri 12: Westend

Westend on saanut nimensä angloamerikkalaisilta hienostoalueilta. Se on kumma nimi, koska sen pitäis Espoon näkökulmasta olla tietysti Southeastend, koska se espoolaisittain sijaitse suinkaan lännessä. Vähän pöljä nimi.

Westend on maan varakkain postinumeroalue, joten vasemmistonuoret teki sinne luokkaretken. Mitä ne näki? No ainakin paljon tuulipukuisia eläkeläisiä ja saksalaisia autoja. Lisäksi osin kiusallisia katukylttejä (Golfpolku - Golfstigen) ja osin varsin proosallisia katukylttejä (Mäenrinne). Päiväkodin, jossa mun kaveri on töissä (kulkee muuten bussilla töihin). Puita.

Handyman on kerran käynyt yhdessä westendläisessä omistusasunnossa kantamassa sohvaa. Oli kuulemma ihan kiva asunto.

Westend ei herätä mussa mitään intohimoja. Mä en haluaisi asua siellä, on vähän syrjässä. Mut kiva jos joku tykkää. Westendistä menee kyllä bussi Itäkeskukseen. Siinä on jotain runollista.

Kyllä vois vähän mielikuvituksellisemman kadunnimen keksiä

Ostarilla pakollinen Alepa ja boonukset kotiin

Espoo-joulukalenteri 11: Nihtisilta

Nihtisillasta tulee mieleen Linnatuuli. Molemmat on siltoja, joilla on häppeningiä. Tai mä en ihan tarkkaan ottaen tiedä, mikä on Nihtisilta. Jos se on vain se silta, niin sit ei kauheesti tapahdu paitsi bussinvaihtoja, siinä on aika vilkas vaihtopysäkki. Mut mulla on sellainen vahva fiilis, että Nihtisiltaan kuuluu myös ne huoltoasemat ja hampurilaisravintola, joten siinähän sitä on jo paljon. 

Haluaisin lukea Nihtisiltaan myös osan Kiloa ja koska mä oon täällä herra ja hidalgo, niin mä luen. Nihtisiltaan kuuluu täten myös S-market, Kierrätyskeskus, Neste ja Pohjanmaan grilli. S-marketilla ei ole sen suurempaa merkitystä, mutta nää muut onkin sitten kiehtovampia.

Kierrätyskeskuksessa mä oon käynyt ystäväni Täti-ihmisen kanssa. Tein jopa epäonnistuneen ostoksen: kiinalaisen lasten lautasen, joka on tehty melamiinista. Olen toivottavasti heittänyt sen jo poiskin. Nihtisillan (po. Kilon) Kierrätyskeskus on siitä erityinen, että sinne joku tuntematon ihminen tuo tämän tästä kirjojaan, jotka ovat Täti-ihmisen suosikkeja ja joita ei muualta saa. En nyt tässä julkisesti tuota kirjailijaa nimeä, ettei kukaan ilkiö käy hakemassa sieltä kirjoja Täti-ihmisen nenän edestä. Internet on näet niin julma, että joku voisi niinkin tehdä.

Neste on siitä mieleenpainuva, että mä oon kerran tankannut siellä ja viereistä autoa tankkasi joku näyttelijä. En silloin keksinyt, että kuka se oli enkä vieläkään muista. Ehkä vähän you-had-to-be-there-hetkonen.

Pohjanmaan grilli on ainakin jossain paikallislehdessä valittu Espoon parhaaksi grilliksi. Lisäksi satuin eilen Sukka-Finlandia-sukkaani neuloessani näkemään TV:stä Grillit huurussa -ohjelman, jossa Sami Hedberg söi espoolaista grilliruokaa ja valitsi Pohjanmaan grillin alustaksi itse kehittämälleen purilaiselle. Tämä ei kuulemma tarkoittanut sitä, että Pohjanmaan grilli olisi parempi kuin ne muut Samin testaamat grillit, mutta tuskin se nyt huonompikaan oli. En ois syönyt Samin burgeria. Sitähän kaikki mietti. Sen sijaan oon joskus syönyt siellä jonkun vähän vähemmän överin burgerin ja hyvä oli. En oo testannut kaikkia Espoon grillejä enkä aiokaan, mutta toi ny on ihan ok. Sille on lisäksi myönnetty levein Oiva-hymy. Meriitti sekin.

Espoo-joulukalenteri 10: Pisa

Pisa on pysähdyttävin espoolaispaikka. Yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta näkyy mutkittelevalta tieltä vasemmalle (tai oikealle, jos tullaan pohjoisesta) osoittava kyltti, joka ystävällisesti ohjaa autoilijan Pisaan. Paikka ei yhtään kyseenalaista nimeään. Yhtä mykistävä rehvastelu kuin Helsingin Arabia tai Hyvinkään Sveitsi. Hattu nousee päästä.

Pisan mieleenpainuvimmat piirteet oli 30 km/h:n nopeusrajoitus ja tielle rakennetut kierrettävät esteet. Ihmisiä ei juuri näkynyt. Autoja näkyi laajoilla pysäköintikentillä. Pisan vetonauloina näkyvät kartalla päiväkoti ja koira-aitaus. En käynyt niitä katsomassa, koska ne on piilotettu pisalaismetsään. Pisassa ei ole edes koulua, mikä ei sovi lainkaan kuvaan. Luulisi pisalaisten 15-vuotiaiden olevan maailman parhaimmistoa ainakin lukutaidossa ja matikassa. (Badumtsih!)

Mä luulin, että Pisa on mun mielikuvituksen tuotetta alkuviikkoon saakka. Silloin nimittäin internet pyysi mua allekirjoittamaan adressi.comin nykyisten eteläespoolaisten bussilinjojen säilyttämiseksi. Esimerkiksi metron pöyristyttävyydestä annettiin pisalaisen ihmisen työmatka, joka liityntälinjastoon siirtymisen myötä pitenee kymmenkunta minuuttia. Pisa on siis oikeasti olemassa. Ja teoreettinen ihminen matkustaa sieltä julkisella liikenteellä Kamppiin aamuisin. Pysäköityjen autojen määrästä päätellen ne kaikki käyttää varmaan paljon bussia tai ei lähde ikinä kotoa.

Pieni tiedonmurunen, joka ilahduttanee ainakin jyväskyläläisiä lukijoita (ja kenties ilahduttaisi lohjalaisiakin, jos niitä olisi): Pisan naapurikaupunginosa on Kukkumäki! Ihan tosissani olen. Siis Espoon Kukkumäki, ei Jyväskylän eikä Lohjan.

Pisalainen pysäköintialue. Joku asunee tuolla asuntoautossakin.

Espoo-joulukalenteri 9: Lehtimäki

Lehtimäki on tutumpi linja-autoista kuin Espoosta. Espoossa se kuitenkin on, yksi espoolaisista mäistä. Sijaitsee Espoon keskuksen ja Ikean välissä kivenheitto Keski-Espoon uimahallilta Ikealle päin. Siellä on golfkenttä ja tietyö. Sen maastossa on myös jonkinlainen oppilaitos. Otin sen tähän, koska se on yhdyssana enkä vielä ole valmis siirtymään lahtiin. Niitä on julmetusti, mutta säästelen.

Lehtimäen idylliä

Samaan postiin mahtuu varmaan myös Espoon keskus. Mä en viitsi tehdä siitä omaa postausta, koska sen nimi on niin kuiva, että se imisi elämyskeitaan tyhjäksi. Espoon keskus on niin ruma, että se on jo sympaattinen. Jotenkin vetävä. Siellä on juna-asema ja Entresse-niminen ostoskeskus. Mä oon joskus halunnut väen vängällä Entresseen, koska se kuulosti niin dynaamiselta, mut ei se sit ihan oikeesti kovinkaan dynaaminen ollutkaan. Ihan tavallinen ostoskeskus. Ihan ookoo. Espoon keskus on siitä myyttinen paikka, että mä en tunne ketään, joka asuisi tai olisi kertonut ikinä asuneensa siellä. Vaikka kyllähän varmaan sielläkin joku asuu. Tuskin juna-asemaa pelkille kaupungin byrokraateille ja Entressen myyjille olisi rakennettu. Vai vaihtaako kaikki siitä junasta bussiin ja menee uimahalliin? Niin mä tekisin. Oon joskus tehnytkin.

Putki juna-asemalta ja röyhkeän komea ydinkeskuksen talo

Tää on siitä vierestä. Rakastettavan ruma rakennus. Mun tekisi mieli mennä sisään. Siellä on taatusti valju kahvihuone, jossa on vähän vanhaa nisua. Haluaisin istua pöydän ääreen pinttyneen kahvikupin eteen ja kysyä muilta kahvittelijoilta, että katsoivatko hekin Sohvaperunoita eilen. 

Espoo-joulukalenteri 8: Eestinlaakso

Eestinlaakso sijaitsee lähellä Bauhausia, joka tulee Saksasta. Eesti on sopivasti matkalla, jos Espoosta menee Saksaan (ainakin jos päättää mennä Eestin kautta). Nimi oli lupaava, joten kävin Eestinlaaksossa. Nimi lupasi liikaa. Uinuva pien- ja rivitaloalue. Groovyin mesta oli ala-aste.

Jälleen mulla on mahdollisuus käyttää Espoota aasinsiltana. Nyt mä voin näet sujuvasti kertoa olleeni eilen Tallinnassa. Liittyy kato vähän aiheeseen. Mä otin mukaan erittäin siunatussa tilassa olevan Kälysen ja synnytystä uhmaten matkustettiin ulkomaille. Muutamia huomioita:

• Tallink Megastar on oikein viihtyisä laiva. Siisti ja miellyttävä, paljon parempi kuin Eckerö Line, jolla on aiemmin menty. Erityisiä plussia on monia, miinuksia kaksi:
• ruokatarjonta. Pakollisen buffetin ja baarin lisäksi on listaravintola, kahvila, Fast Line -ravintola, josta saa lihapullia, wokkeja, fish&chipsiä, voileipiä ja salaatteja (siellä me käytiin) ja Burger King. Monipuolisempi tarjonta kuin kilpailijalla. Erityisplussa siitä, että leikkipaikka on heti Fast Linen vieressä ja - check this out - leikkipaikassa on kamera, jonka ottamaa kuvaa voi seurata ravintolan pöydästä eli aikuisten ei ole pakko istua leikkipaikan liian pienillä tuoleilla ja lasittunein katsein tuijottaa 101 dalmatialaista repeatilla. Heti vieressä on myös lastenhoitohuone. Me dinkut ollaan hyviä bongaamaan tällaiset oleellisuudet
• siisteys
• valtavan suuri TaxFree-kauppa, josta löytyi Handymanille Maoameita
• nerokkaat matkustajat, jotka tajusivat ottaa itselleen hytin. Hytti Tallinnan laivalla: todellakin mahdollisuus. Lämmin suositus!
• harmi vain, että hytin ilmanlaadussa oli jotain erityisen pielessä. Ilma oli selvästi kostea siinä määrin, että ikkuna oli märkä ja vaatteet tuntuivat kylmiltä päällä. Kälynen niiskutteli ja aivasteli, mulla kutisi silmät. Ei hyvä asia.
• opasteet oli surkeat. Molempiin suuntiin etsittiin ulko-ovea ja vaikka takaisintulomatkalla jo tiedettiin, että kasikerroksesta pääsee ulos, niin jostain syystä sitä ovea ei sitten avattukaan ja jouduttiin uudestaan kulkemaan autokannen poikki seiskakannen ulko-ovelle (jep, tää oli siellä ihan business as usual, siellä oli jopa työntekijä ohjaamassa väkeä autokannelle)
• Karnaluks-niminen käsityöliike, joka on erään luonnehdinnan mukaan "käsityöharrastajan taivas ja helvetti" oli niin valtava ja monipuolinen, että mä menin siellä tilttiin. En löytänyt sitä, mitä hain ja tulin lopulta vain parin pienen pussukan kanssa ulos. Siellä oli kankaita ja lankoja niin älyttömästi, että mittasuhteita oli mahdotonta käsittää. Lisäksi opasteet oli sielläkin surkeat: itse kaupan löytäminen vaikutti alkuun mahdottomalta ja sisällä piti arvata muiden asiakkaiden käytöksestä, että siellä on yläkertakin. Mut siis todella - aivan hervottoman suuri kauppa. Jos käsityöt kiinnostaa, niin kyllä siellä pitää käydä. Mene.
• Julkinen liikenne. Mä olin jo etukäteen selvittänyt reitin Karnaluksiin ja päätettiin mennä ratikalla. Netissä sanottiin, että lippu ostetaan kuljettajalta. Ratikassa kuljettaja istui omassa loosissaan eikä häntä päässyt puhuttelemaan. Sisäänkäynti tapahtui kauempaa takaa, jolloin kuljettajan loosin taakse aiheutui maksajien ruuhka. Seinässä oli lukuisia vironkielisiä ohjeita, joita mä en ymmärtänyt. Onneksi ystävällinen mummeli viittoi mulle, että avaa tuo luukku ja laita rahasi sinne. Seuraavissa valoissa kuljettaja laittoi kaksi lippua samaan luukkuun. Ihan näppärä systeemi, mut opastus oli tässäkin vähän puutteellista.
• Sininen salonki on vaan niin ihana. Kävin mm. nuorentavassa kasvohoidossa ja oon nyt noin 14-vuotias.

Tallinna - kiva kaupunki. Eestinlaakso - paremmat opasteet. Valinta riippuu preferensseistä. Tai voi käydä molemmissa niinku mä tein.

Laittaisin tähän kuvan Eestinlaaksosta, mutta Blogger kiukuttelee, enkä onnistu. Kuvittele sateinen marraskuinen maisema.

Espoo-joulukalenteri 7: Lystimäki

Nyt mä huijaan. Laitoin otsikoksi Lystimäki, vaikka mulla ei oo siitä mitään sanottavaa. En oo siis ees käynyt siellä. Se sijaitsee Olarinmäen ja Olarinluoman välissä lähellä Olaria. Varmaan on lystikästä siellä. Menkää jos haluatte.

Valitsin Lystimäen, koska ajattelin käyttää sitä narisevana aasinsiltana siihen, kuinka lystiä mulla eilen oli. Aloitin aamuni kuuntelemalla netistä Finlandian eri versioita. Sit menin suihkuun ja lauloin siellä Maamme-laulua. Kymmeneltä julkaistiin Sukka-Finlandian ekan etapin ohjeet, joita noudattaen mä aion tehdä isälle joululahjasukat (graafista kirjoneuletta, yök). Neuloin sinivalkoista villasukkaa kuunnellen Finlandiaa ja Evakon laulua. Aika diippii jopa Handymanin mielestä. Seuraavaksi mä keitin lohikeiton ja valmistauduin kotonani järjestettävään itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Ja olikin lystiä! Väkeä oli enemmän kuin ikinä ja vaikka oli paljon tiskiä sekä tietty Legot ihan murusina, niin ihan kaameaa kaaosta ei saatu aikaan. Sotkuisempaa oli viime perjantain pikkujoulujuhlien jälkeen. Lopuksi katsottiin Linnan juhlia tädin ja serkun sekä parin muun vieraan kanssa ja mä jatkoin sen sukan neulomista (ja tietty purkamista, pihkuran kirjoneule!) ja nyt mä tulin nukkumaan.

Tietty mä kerroin tän paitsi leveilläkseni olleeni Suomi 100 -juhlissa, myös voidakseni esitellä mun ja Kälysen tekemät leivonnaiset.

Vasemmalla Aleksanterin leivoksia, oikealla mustikkaprinsessakakku

Koristeita, kuvasta rojaltit serkkupojalle

Espoo-joulukalenteri 6: Leppävaara

Espoo on turvallinen paikka. Espoossa vaarat on niin matalia, että niiden rinteillä kasvaa lehtipuita ihan huipulle saakka (kymmenen pistettä puujalkavitsistä, oujee).

Leppävaara on yksi Espoon keskustoista. Muita on Espoon keskus, Matinkylä, Espoonlahti ja Tapiola. Jokaisella näistä on varmasti omat vetonaulansa, mutta Leppävaaran houkutin on paras uimahalli (tai näin mä oletan, en oo käynyt Espoonlahden uimahallissa). Keski-Espoon halli on myös ihan ok, mutta Leppis on parempi. Ihan parasta Leppiksessä on ulkoaltaat, jotka on tietysti kiinni tähän aikaan vuodesta, mutta mieli jo halajaa sinne toukokuulle. Sisäaltaatkin on hyviä ja etenkin mua viehättää se, että vesijuoksijat eivät ole uimareiden kanssa samassa altaassa. Se viehättää, koska se on poikkeuksellista. En vastusta uimareita (miksi vastustaisin?), mutta on hauskaa päästä samaan altaaseen kuin uimahyppääjät ja etenkin kuviouimarit. Visuaalisempia lajeja.

Leppävaarassa on myös Angry Birds -leikkipuisto, jossa olen joskus käynyt. Lisäksi mä pysähdyin siellä mennessäni Jorviin töihin muutama vuosi sitten. Nii ja Sello. Leppävaara on ihan kivaa seutua, juna-asema ja isot tiet ja kaikki, mut mun ei oo ikinä tehnyt mieli asua siellä. Se on kuitenkin tosi paljon samanlainen kuin Tikkurila ja mulla on kokemusta Suur-Tikkurilan alueella asumisesta. Ei ollu niin makeeta, että hakeutuisin uudelleen feikki-Tikkurilaan. Voin visiteerata, mut jätän muille.

Mää tykkään kyllä tuosta korkeasta talosta

Siellä se Maxi silloin oli. Haikeus.

PS Sukka-Finlandian ekat sukat (lämmittelysukat) tehty! Sinivalkoiset langat valmiina, kymmeneltä alkaa eka etappi!

Espoo-joulukalenteri 5: Soukka

Soukka on veikeä nimi. Tulee mieleen saukko tai sopukka. Ja ruotsiksi tietysti sökö, joka on ilmeisesti jonkinlainen epämääräisen maineinen korttipeli, jota 70-luvulla pelattiin jossain kabineteissa. Mä en tiedä yhtään, miten sököä pelataan, mutta siitä tulee mieleen ostarin baarin takahuone, viininpunainen, likainen, repeytynyt vinyylisohva ja Timo Soini.

Soukasta tulee mieleen myös sukka. Sukka on muutenkin mun mielessä nyt, koska mun kaveri kutsui mut Sukka-Finlandia-joukkueeseensa. Kyseessä ei ole mikään hämmentävä haaste, jossa pitää hiihtää Finlandia-hiihto pelkkään sukkaan pukeutuneena vaan neulomiskilpailu. Helmikuun loppuun mennessä pitää neuloa seitsemän paria sukkia tiukkojen ohjeiden mukaan. Lämmittelysukkaohje on julkaistu jo joskus lokakuulla. Mut kutsuttiin viikonloppuna ja eka lämmittelysukka on jo valmis. Ensimmäinen virallinen kilpailusukkaohje ilmestyy itsenäisyyspäivän aamuna klo 10. Sen teema on pro patria ja lankoina pitää olla kaksi toisistaan erottuvaa väriä. Mä olin kuivis ja ostin sinistä ja valkoista, mut jos Suomi sata -päivänä ei saa tehdä sinivalkoisia sukkia ni koskas sitten? Mä huomasin eilen laulavani Maamme-laulua suihkussa.

Ai niin nyt harhauduttiin. Mut siis yllättäen tää sukkashow liittyy Soukkaan. Soukassa on aivan mahtava lankakauppa. Sen sivupiste on Korkeavuorenkadulla, mut mä en ollu ikinä aiemmin käynyt Soukan myymälässä (enkä ehkä Soukassa muutenkaan), joten ajattelin että no hitto miksei ja lähdin töistä Soukkaan. Ihana kauppa. Paljon lankoja. Ostin kymmenkunta kerää. Nyt saa tulla vaikka mitä sukkahaasteita, mä oon valmis! Tai no en oikeasti, tarviin vielä siemenhelmiä(?) eikä Menitassa ollut oikeaa kokoa (?). Siemenhelmiskene on mulle vähän vieraampi. Täytyy googlaa.

Soukasta ois ehkä pitänyt kertoa muutakin, mut en oikein osaa. Siellä oli pimeää. Metroasemaa mainostettiin, mut sitä joutuu vielä hetkosen odottamaan. Kivoja korkeita taloja. Jotenkin viihtyisän oloinen paikka oli Soukka. Ja hassu nimikin sillä.

Laittaisin tähän kliseisesti Soukka by night, mut kello oli jotain puoli viisi

Espoo-joulukalenteri 4: Niittykumpu

Niittykumpu on Tapiolan ja Matinkylän välissä. Kai siellä joku asuukin, mut aiemmin se on tunnettu kai lähinnä siitä, että siellä on Lidl ja leivontakauppa Confetti. Nykyään se on tunnettu myös siitä, että sielläkin on metroasema ja sen päällä korkea talo sekä kauppakeskus Niitty, jossa on kaksi ruokakauppaa, Alko, luontaistuotekauppa, eläinkauppa, kukkakauppa, pari kampaamoa, pesula, pukuvuokraamo ja ravitsemusliikkeitä. Aika tavallisen kuuloinen ostari siis. En oo käynyt, koska olin matkalla autolla enkä löytänyt pysäköintitiloja. Ajattelin käväistä huomenna kuitenkin, koska tarvitsen kakunkoristelutarvikkeita ja koska mulla on vapaapäivä. Ja siis vapaapäivää ei voi paljon paremmin käyttää kuin käymällä kampaajalla, Niittykummussa, kakunkoristelukaupassa ja kauppahallissa.

Mä en tiedä, missä se Niittykummun varsinainen kumpu on. Tai itse asiassa se niittykään. Mut sen mä tiedän, että Lettipitkon mies on töissä Niittykummussa tai sen lähialueella ja että Handyman on joskus kikatuttanut espoolaisäitejä jossain Niittykummun leikkipuistossa kahdeksankuisen vauvan kanssa. Sen pituinen se.

Niittykummun metroasema ja ostoskeskus Niitty sijaitsevat tämän korkean ja selvästi vinossa olevan talon alakerrassa

Espoo-joulukalenteri 3: Otaniemi

Edellisessä luukussa jo ohimennen sivuttiin Otaniemeä. Osa tätäkin blogia lukevista ihmisistä on ollut teekkareita eikä siinä oo mitään vikaa. Valtaosa näistä aiemmin teekkareista on nykyään diplomi-insinöörejä, mikä ny vasta onkin jees, diplomi ja kaikkea! Tietoa tekniikasta ja ymmärrystä maailmasta. Aivan upeita esimerkkejä diplomi-insinööreistä on Kälynen, Pumpumkatti, Saksalainen suklaaherkku, Maryland ja mun Isi. Mä kunnioitan suuresti. Ja sit on niitä diplomi-insinöörejä, joille se diplomi ei riitä vaan ne hankkii vielä lisenssin eli tulee lisensiaatiksi ja/tai uuden hatun sen tupsulakin tilalle ja ryhtyy tohtoreiksi! Ihan ältsin makeeta, propsit Stalkkerille! Ihan kaikista teekkareista ei tuu diplomi-insinöörejä, vaikka ne tekiskin hienon gradun ja läpäisis kaikki tentit. Niistä tulee arkkitehtejä ja sekin on supermahtavaa. Ne suunnittelee, että miten on turvallista ja viihtyisää elää ja asua. Niinku esim. että miten mä viihtyisin mahdollisimman hyvin Espoossa kivenheiton päästä Otaniemestä. Hattu nousee Lankomiehelle.  Ja osa on aina teekkareita tai ainakin haluis olla. Niinku mä.

Silloin kun mä olin nuori, Otaniemessä oli Teknillinen korkeakoulu. Nykyään siellä on Aalto-yliopiston haarakonttori. Jos Handyman ei ois valmistunut töölöläiskorkeakoulustaan tehokkaasti neljässä vuodessa vaan olisi jäänyt kahdeksan vuoden ikikylteriksi, olisi hänkin opiskellut Aalto-yliopistossa, mutta kun nyt sit valmistui ni sit tää kommentti jää vähäsen ilmaan roikkumaan.

Aalto-yliopisto on paitsi opiskelupaikka, myös se metroasema, jonka lähellä asuu köyhimmät metron matkustajat. Näin HS uutisoi. 97 % otaniemeläisistä asuu vuokralla. Missä niiden kolmen prosentin asunnot on? Onko Servin Maijan tiellä kovan rahan pröystäilylukaali? Onko Jämeräntaipaleella rintamamiestaloja? Tai Puumiehenkujalla aravarivitalo?

Mä oon käynyt yksissä teekkarijuhlissa. Ne oli tietty lukioaikana, koska mulle ei kerrassaan oo tapahtunut mitään sitten lukioaikojen. Me aateltiin, että ku ny kerran ollaan ainakin täysikäisiä (ihan tarkkaan en muista, että oltiinko 18 vai 19), ni mennään ny vappuna teekkarijuhliin ku siellä on varmasti hauskaa. No ei ollu. Alkuillasta oli ihan kuollutta ja loppuillasta ne heitteli hattujaan. Me oltiin lisäksi ainoat, joilla ei ollut a) hattua eikä b) haalaria ja boolikin oli pahaa. Sittemmin ei oo teekkarijuhlissa tarvinnu käydä. Opiskeluaikana teekkarit järjesti tämän tästä yhteisjuhlia sairaanhoitajaopiston kanssa. Enhän mä päässyt tietenkään niihinkään.

Ai niin ja kerran kävin Otaniemessä kummipojan ristiäisissä ja sit oon vaihtanut siellä bussia. Viime kesänä unohdin kerran painaa nappia, jouduin vahingossa 102:lla jonnekin sinne Teekkarikylän perukoille ja kävelin pikamarssia takaisin siihen päärakennuksen bussipysäkille. Näin rusakon ja nauravan teekkarin. Se oli ikimuistoinen viisiminuuttinen.

Mä oon joskus ajatellut, että vois olla tosi kannattavaa opiskella jotain lisäkursseja kauppakorkeakoulussa, mut en oo kyl ikinä ajatellut ryhtyväni ekonomiksi. Sitä vastoin mä oon aina salaa halunnut olla diplomi-insinööri. En kyl yhtään tietäisi, että mikä tekniikka mua kiinnostaisi. Et sit mä en oo oikesti ryhtynyt ja nyt mä oon liian vanha teekkariksi. Melkein vähän kirveltää. Mut ehkä mä en ois sit kuitenkaan ollut hyvä diplomi-insinööri. Ehkä se ei tee hyvää diplomi-insinööriä, että on hurjan huvittunut sanasta "diplomi-insinööri". On hauskaa sanoa etenkin se plomi siinä välissä.

Otaniemessä on joskus vähän harmaata, mut silti tosi idyllistä

Espoo-joulukalenteri 2: Iivisniemi

Ehkä mä sanon aluksi, että tää joulukalenteri ei etene mitenkään loogisesti vaan ihan umpimähkään. Raportoin näitä ihan siinä järjestyksessä, miten sattuvat tulemaan mieleen.

Kello on nyt 1:51 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Meidän keittiö ja olohuone on ihan sekaisin, skumpassa ja munavoissa justiinsa juhlittujen mun työpaikan pikkujoulujen jatkojen jäljiltä. Vastuu painaa, nukkumaan ei voi mennä ennen kuin oon kertonut Iivisniemestä. Ja pöytään hierotut munavoit jaksaa odottaa päiväaikaa.

Mä en tiedä Iivisniemestä juuri mitään paitsi että Timo Soini asuu siellä ja että Handymanin kaveri on joskus asunut siellä. Mä oon kahdesti käynyt Iivisniemessä aika ankealla kääntöpaikalla. Mut Iivisniemi on the place to be, kunhan Länsimetro alkaa kulkea sinnekin. Siinä vaiheessa ei tunnu ehkä enää yhtään koomiselta, että ostarin paikallinen on nimeltään Metro Pub.

Iivisniemen ostarin virkistävä yllätys: K-market! Alepa kun tuntuu olevan se oikea vaihtoehto melkein joka ostarilla (en oo kyl käynyt niillä kaikilla, tää ei suoranaisesti oo mikään ostariblogi)

Espoo-joulukalenteri 1: Matinkylä

Nonni, nyt lähdetään Espooseen! Juuri kuluvalla viikolla lempeästi naljailin espoolaisille siitä, kuinka vähän he maamme pääkaupunkia tuntevat: joka ikiinen Helsingissä joskus piipahtanut japanilainen on käynyt Sibelius-monumentilla, mutta espoolaisista ehkä joka viides. Vantaalaisena mä voin tietty rehvastella, että neljännellä meiltä lähdettiin luokkaretkelle Helsinkiin, joten todellakin on Sibelius-monumentti nähty. Mutta tietysti on malka omassakin silmässä - moniko helsinkiläinen tuntee Espoon kolkkia? Enää ei tartte häpeillä - kato ny tutustutaan. 

Espoosta tulee monille ehkä ekana mieleen TKK, joka on nykyään nimeltään jotain muuta, Nokian pääkonttori, joka on nykyään nimeltään jotain muuta ja Leppävaaran Maxi, jos on ihan homeros. Mulle tulee mieleen kaupunki, jossa kaikki tai ainakin melkein kaikki paikat on yhdyssanoja. Tietysti monessa muussakin kaupungissa monet kaupunginosat on yhdyssanoja, mutta harvassa paikassa niin uskollisesti kuin Espoossa. No onhan sielläkin Tapiola ja Olari, mut mitä muita? Öö Espoon keskus, joka on todella urposti nimetty paikka ja hei Suna, joka oli mun naapuriluokkalainen ala-asteella ja takaperin latinankielinen sana.

Koska metrokin myöhästyi suunnitelmistaan viedä Lettipitko kotiinsa Matinkylään, alkaa myös myöhästynyt Kamelin joulutaival Matinkylästä. Vielä yläasteella mulla ei ollut minkäänlaisia kokemuksia Espoosta (paitsi ajoittaiset kauppareissut siellä Maxissa), mut lukiossa mun maailma aukesi, koska meidän lukiossa oli paljon espoolaisia. Silloin kuulin teinin ehdottomuudella kerrottuja tarkkoja luonnehdintoja Espoon paikoista. Ehkä eka niistä oli, että Matinkylä on ihan slummi, mut Olari siinä vieressä on ihan kiva. Tämän kertoi eräs olarilainen. Mulla ei ollut syytä epäillä vertaiseni sanoja, joten en ottanut hyppysellistä suolaa tämän arvion kanssa. Niinpä en uskaltanut mennä Matinkylään ennen kuin Lettipitko muutti sinne ja vei mun kummilapsen mukanaan. Nykyluonnehdintani olisi,  että Matinkylä ei ehkä ole ihan kaikkein siloitelluin Espoon kaupunginosa, mutta ei se kokonaan nyt ihan änkyräslummiakaan ole. Sen pohjoisosaa on viime vuosina tuunattu ihan kunnolla ja se alkaa olla just sellainen mauton ja muovinen, siisti alue kuin kaupunkisuunnittelijoiden haaveunissa toivottiinkin. Siellä on iso ostoskeskus ja jopa loungellinen elokuvateatteri (jonne Handyman vie mut alkavana viikonloppuna kahteen kertaan!) ja sinne tulee tietty metro. Ihan jees. Etelämmästä löytää sit vähän rouheampaa särmää. Niinku vanhan ostarin, josta ohessa muutama tunnelmapala. Ai niin ja sit idässä on jäähalli. Paljon muuta en keksi.

Ostariin kuuluu kolme rakennusta. Kahdesta niissä on ravintola, toisessa näistä myös Alepa ja kolmannessa ehkä kiinteistöhuolto tms.

Ostarille johtavien portaiden seinät ovat iloisen väriset

Ostari on kulmakunnan sydän - unisena sunnuntaiaamuna ainoat ihmiset löytyivät ostarilta matkalla Alepaan

Espoo-joulukalenteri 0: kankea alku

Heipä hei joulukalenterista! Pääsi unohtumaan, että ois pitänyt jo aloittaa.

Kiitos aihe-ehdotuksista! Valitsin Espoon. Luvassa on siis toivottavasti ainakin 24 ajatusta Espoosta. Paljon yhdyssanapaikannimiä, autoja, ostareita. Ensimmäinen luukku aukeaa myöhemmin tänään. Tervetuloa Espooseen! Ja kun aihe on Espoo, ei ketään ihmetytä, että kalenterin alku myöhästyy.

Rauhallinen vuosi

Internetissä on kiukuteltu, että Elämyskameli on kuivunut. Näin on. Blogin idea oli, että kerron juttuja, joita tapahtuu. Silloin jos ei tapahdu, en kerro mitään. Tänä vuonna on ollut kohtuullisen rauhallista, suuremmin ei oo juttuja tapahtunu. Ni en oo kertonu. Sitä paitsi blogit on niin out. Nykyään kaiken pitää olla visuaalista, kuka enää jaksaa lukea mitään? Jotku eläkeläiset ehkä.

Ehkä suurin juttu jota en oo vielä kertonut,on että me ostettiin asunto. Edellinen asuntolaina loppui viime vuoden lokakuussa ja nyt sit tän vuoden lokakuussa maksettiin eka erä uudesta asuntolainasta. Meidän asunto on just sellainen, mitä ei pitänyt ostaa. Espoossa, vanha ja korjauskuntoinen. Mut sentään kivalla paikalla ja sijaintiinsa sekä kokoonsa nähden aika edullinen. No onpa ny asuntolainaa. Ihan kiva.

Asunnon etsinnässä tärkein kriteeri oli hyvä työmatka molemmilla. Handymanin työmatka on ideaali: kilometri kävellen. Mulla on puolen tunnin matka pyörällä ja yhdellä bussilla melkein ovelta melkein ovelle. Ei vaihtoa! Bussiyhteydet kuitenkin huononee selvästi kesäkuussa, koska ajoyhteys Tapiolasta Otaniemeen katkaistaan, joten mun bussi kulkeekin vain Otaniemeen. 1,5 km:n kävely nietoksissa tai rankkasateessa harmittaa. No ei mahda mitään. Ei oo HSL:n vika.

Mä kävin tänään musikaalissa kaverin, kummipojan ja niiden naapurinpojan kanssa. Hevisaurus! Tosi viihdyttävä show ja oikeinkin hyvää musiikkia. Mä oon ny Hevisaurus-fani. Yleensä mä en oo ihan niin raskaan musiikin ystävä, mut nyt maistuu. Kyllä nelikymppinenkin voi kehittyä! Hetkeksi kun päänsä kääntää ni siitä tuli espoolainen örinähevari.

Internetissä povattiin, että tulee joulukalenteri, jolla mä korjaan blogin kirjoitusvajeen. Oisko aiheideoita? Mulla ei nimittäin oo.

Elämyskameli suosittelee
Espoo. Ehkä.

Laineilla

Elämä kiertää kehää. Vähän masentaa huomata, että edellisen kerran, kun mulle oli tapahtunut jotain, päivityksen otsikko liittyi risteilemiseen. No nyt mä oon jälleen risteilyllä. Risteileminen on selvästi mun elämän tarkoitus ja aalloilla mä koen tähtihetkiä. Veneeseen mä en kuitenkaan suostu nousemaan. Veneellä ei voi risteillä.

Virallinen kesäloma on alkanut. Olinhan mä juhannuksen jälkeenkin viikon lomalla, mutta se oli työnantajan pakottama lomanen. Mulle riittää hyvin tää kolme viikkoa loppukesästä, mutta työnantaja vaatii byrokratiasyistä pitämään vähintään 65 % vuosilomasta kesälomakaudella, joten pidetään sit hampaat irvessä. Mä oon lomaillut jo likimain viikon, Handyman liittyy lomaseuraan huomenna. Loman kunniaksi lähdettiin perjantaina Päivä Tukholmassa -risteilylle, josta nyt (sunnuntaiaamu klo 6:21) on leijonanosa käyty. Täytyy mennä kiireesti kotiin pyykkäämään, huomisaamuna riennetään lentokentälle varsinaista kauden päätapahtumaa eli Yhdistyneen kuningaskunnan matkaa varten.

Ennen lentomatkaa on vielä paljon tekemistä. Tosiaan pitää pyykätä. Pakata. Sit pitää pestä auto ja viedä se korjaamolle. Iltapäivästä on päivällistreffit. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin mun pitäis nukkua. Mä nukun yleensä kuin aikuinen, mutta silloin tällöin aikuisillakin on uniongelmia. Niinpä mä vielä odottelen tän yön unia. Ei oo tarttunut uni silmään ja nyt on jo tavallinen heräämisaikakin ohittunut. Ehkä mä oon katkera siitä, että en päässyt näkemään kesän makeinta ukkosmyrskyä, ku olin risteilyllä. Ehkä suren Usain Boltin ja Mo Farahin jäähyväisjuoksujen kohtaloa. Ehkä oli huono idea lukea internetistä M/S Estonian keulaporttiongelmista kahdelta yöllä laivan keinuessa. Nyt sit väsyttää. Lomalla on aikaa nukkua. Kun matkustaa länteen päin, saa vielä lisätunteja. Niillä mä kuittaan univelat.

Elämyskameli suosittelee
pienet torkut

Risteilymatka

Mä oon käynyt kerran Amsterdamissa. Joulumatka 2008, joka muuttuikin häämatkaksi, alkoi Berliinistä ja päättyi Amsterdamiin. Kotiin lennettiin niin, että nähtiin lentokoneesta uudenvuoden raketit. Makee näky. Nyt 8,5 vuoden jälkeen mä oon täällä taas. Nyt on juhannus, ei joulu. Edelleen naimisissa. Viimeksi oli ihan hirveän kylmä, nyt ei ihan hirveän kylmä. Viimeksi hotelli sijaitsi vähän syrjässä, nyt ytimessä. Eli vähän parempi meno.

Tällä kertaa mentiin Anne Frankin taloon, jonne ei viimeksi jaksettu. Oli ostettu liput etukäteen ja jouduttiin jonottamaan jotain vartti. Sen verran mä olin käyttänyt nuudeleita, että ostin liput perjantaiksi, jolloin turisteja oli aika vähän. Tänään ku mentiin AF-talon ohi, jono oli ainakin neljä kertaa pidempi. Hyvä museo. Handyman osti uuden painoksen päiväkirjastakin, se on suomeksi nyt nimetty uusiksi ja ilmeisesti siihen on lisätty aiemmin salatut sivut. Täytyy ehkä itekin joskus lukea uusiksi. Mä oon lukenut sen joskus alun toisellakymmenellä, Handyman parikymppisenä.

WW2-muistelu ei rajoittunut Anne Frankiin vaan tänään käytiin vielä tutustumassa paikalliseen vastarintamuseoon. Oikein kiva ja informatiivinen. Sen jälkeen kyllä mulle selvisi, että Handyman alkaa olla aika puutunut näihin joka kaupungissa koluttaviin WW2-museoihin. Sääli. Ehkä mä pakotan sitä jatkossa vähän hellemmin. Ja jos vaikka ensi vuonna lomailtaiskin Irlannissa eikä Keski-Euroopassa, voisi kuiva museo kertoa vaihteeksi muusta sodasta. Pohjois-Irlannin konfliktiin kun mä oon tutustunut toistaiseksi melkein pelkästään kirjallisuudesta.

Tän ainoan etukäteen suunnitellun puuhan jälkeen ollaankin sitten kangistuttu kaavoihin. On nyt kahden päivän aikana käyty kolme kertaa samalla kanavalaivaristeilyllä. Mut ne on niin kivoja! Kööpenhaminassakin on kanavalaivaristeilty toistuvasti ja Hampurissa kertaalleen satamalaivaristeilty. Kauniita maisemia, rauhaa ja mahtavat työntekijät. Eilen molemmilla kerroilla laivaa ohjasi hurjan nuori kiharapäinen ujon tuntuinen kundi ja tänään kalju showmies, joka törmäsi siltaan ja toiseen laivaan, mutta mitäpä tuosta. Huippumeno. Menisin huomennakin, mutta vähän jo nolottaa kun ne jo tunnistaa meitin. Mut siis ehdottomasti jos tuutte Amsterdamiin, kannattaa mennä Friendship-firman risteilylle. Ihan mahtavaa! Melkein pitää uskaltaa kirjoittaa Tripadvisoriin.

Tietty on käveleskelty myös aika paljon. Handyman näki sattumalta eilen arveluttavalla kadulla ovesta kurkistaneen rouvan, joka oli harmillisesti töihin lähtiessään unohtanut pukea paidan päälleen ja oli sonnustautunut siis pelkkiin henkseleihin. Poikaparka meni ihan solmuun eikä siitä ole nyt päästy yli. Henkselitätiä on haluttu mennä tervehtimään myöhemminkin. Ei oo menty. Mahtaako uskaltaa tulla uudestaan tänne enää ollenkaan.

Elämyskameli suosittelee
Friendship-yhtiön kanavaristeilyt

Uusi puhelin

Mä vaihdoin puhelinta. Mulla on ollut iPhone siitä lähtien, kun sellaisen Suomesta sai. Kertaalleen oli se Lumia, mut se oli niin traumaattinen kokemus, että käyttöaika jäi pariin viikkoon. Nyt kuitenkin mä kyllästyin tyyten iPhonen dramaattisuuteen ja kenkkuiluun. Mun yksilö oli hankala (esim. hävisi verkosta tämän tästä niin, ettei mua saanut kiinni ja GPS luuli jatkuvasti, että mä oon 1,8 kilometrin päässä), mutta muutenkin Applen ahdistava our way or the highway -politiikka ärsytti. Kun moni Applen ratkaisuista ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin Googlella, niin miksi ne ei voineet edes pelata kauniisti yhteen? Ostin sitten pääsiäisenä uuden puhelimen, jossa kriteerit olivat a) riittävä hinta (etten vahingossa osta jotain seitsenvuotiaan ensipuhelinta tai vaarin turvapuhelinta) ja b) kaunis väri. Ostin Huawein. Pari viikkoa kesti tottua uuteen, mutta nyt en iPhoneen enää palaisi. Onhan tässäkin monia typeryyksiä, joista suurimpana kyvyttömyys näyttää pientä punaista notifikaatiomerkkiä saapuneesta puhelusta, mutta melkein kaikessa tää on vähintään yhtä hyvä kuin mun vanha puhelin. Edelleen mulla on kyllä Applen läppäri, mut kauheesti käyttöä sille ei ole ja iPad, jota en todellakaan vaihda mihinkään Android-yritelmään.

Parasta uudessa puhelimessa on se, että mä sain nyt samalla puolivahingossa sit ladattua pokemonpelin. Sehän on ihan fantastinen! Mä oon oppinut paljon paitsi lähiseuduista, myös itsestäni. En esimerkiksi aiemmin tiennyt, että Lauttasaaren mutterikahvilan rakennuksessa on ennen siltaa myyty lauttalippuja enkä että Lidlin takana olevan leikkipaikan nimi on Doppingen leikkipuisto. Enkä tiennyt, että mulla ois mitään syytä lähteä lauantaiaamuna ennen aamupalaa ja tukanlaittoa minnekään, edes puolen kilometrin päähän random talon pihaan etsimään banaanimerkin nimistä töyhtöpäistä hiirtä. Tykkään siitä, että tulen kävelleeksi uusia reittejä - muuten mä oon vähän kangistunut omiin reitteihini.

Uusi puhelin aiheuttaa kyllä myös ongelmia. Sillä on mieltymys näyttää aina ensimmäisenä sen päivän kävellyt askeleet. Mulle kertyy kymmenen tuhatta askelta tosi helposti, jos meen bussilla töihin. Sitä vastoin tavallisina pyöräilypäivinä niitä tulee vain noin 7000-8000. Tää pännii suuresti. Ei siksi, että se toimisi mielestäni jotenkin virheellisesti - askeleethan se laskee ja pyöräillessä en kävele. En oikein tiedä että miksi. Varmaan joku auktoriteetinpelko. Sillä on hyvä selittää kaikki. En oo kuitenkaan vielä lähtenyt pohtimaan työkaverin niksiä. Hänellä oli sama ongelma aktiivisuusrannekkeen kanssa, mutta se korjaantui, kun laittoi aktiivisuusrannekkeen nilkkaan ja tällä niksillä kone luuli kävelevänsä. Tai ehkä jopa saattaisin päätyä tuohon, mutta mun puhelin on niin suuri ettei se mahdu mun kenkään.

Handymanin aluspaidat

Ehkä mun pitäis perustaa matkablogi. Tai no siis ehkä mä oon jo perustanu. Sitä varten pitäis kyl matkustella useammin. Mut siis nyt mä oon jälleen työmatkalla. Kuinka matkoilta aina tuleekin postattua? Ehkä siksi kun joka tapauksessa jossain vaiheessa päivää keräilee itseään hotellissa, jossa ei ole niin montaa erilaista puuhaa kuin kotona. Telkkaristakin tulee vain käsittämättömiä  keskusteluohjelmia, dubattuja vanhan Matthew Perryn sitcomeja, urheilua ja paikallisuutisia. Facebook on hiljainen. Niinpä mä oon täällä juttelemassa teille. Morjensta vaan.

Mä oon taas koulutuksessa, tällä kertaa presidentinvaaleihin valmistautuvassa Pariisissa. Etukäteen mä en osannut sanoa, kumpi olisi vastenmielisempi - koulutusaiheena oleva haima vai Pariisi, mut oon ny ollu täällä melkein vuorokauden ja vastaus on haima. Pariisi on ihan jees. Mun hotelli ei ilmeisesti ole ihan keskustassa, mut so what, ku en mä tiedä että missä se keskusta edes olisi. Tossa vieressä on se kongressikeskus ja toisella puolella Eiffel-torni. Oisin menny tänään turistibussikierrokselle mut päätinkin mennä ostamaan Handymanille aluspaitoja ni jätin turistibussin sit toiseen kertaan. Huomenna ei kande sellaisesta haaveilla ku aika suoraan luennolta pitää kiiruhtaa takas Helsinkiin. Ja eilenhän mä vasta tulinkin. Sitä se on elämä, suhaamista ympäri Euroopan taas ainakin epäsuorasti veronmaksajien rahoilla. Maksan veronmaksajille takaisin osaamalla jatkossa nimetä haiman osat oikein.

Mä oon käynyt Pariisissa kerran aiemmin, vuonna 1995. Silloin teini yritti varastaa mun lompakon Champs-Élyséellä. Oon ny pitänyt lompakkoani visusti silmällä. Siihen se aika on sit mennykin. Ja siis siihen aluspaitashow'hun. Olin katsonut etukäteen että kuinka löydän aluspaitakauppaan ja menin ihan metrolla Montparnassen aseman vieressä olevaan ostoskeskukseen. Siellä ovella mun laukku skannattiin metallinpaljastimella, joka ei selvästikään reagoi iPadiin, mut ehkä sit pyssyyn tms. tai sit tän toiminnan tarkoitus oli rauhoittaa sitä skannaajaa. Tää skannausmies partioi siinä yhdellä omalla ovellaan, kaikista muista ovista saattoi tulla sisään vaikka singon kanssa (sinä aikana ku mä olin siellä ni kukaan ei tullu). Lentokentälläkin kuulutettiin tämän tästä, että koska nyt on terrorismilevel 1, voidaan kenen tahansa laukku ja henkilöllisyys tarkastaa missä tahansa vaiheessa. Cavity searchista ei ollu puhetta, mutta luulen että se johtui vain siitä että englanninkielisestä koulutuksesta oli jätetty valtaosa viestistä kääntämättä. En päässy kokeilemaan. Sitä odotellessa. Helsingissä sain kyllä turvatarkastuksessa hyvin perinpohjaisen silittelyn. En enää voine "en oo koskaan" -pelissä väittää, etten oo koskaan ollu hieronnassa. Ehkä että en oo koskaan käyny hierojalla?

Elämyskameli suosittelee

Pariisin kevät (arvatkaa että kumpi)

Päiväkirjaklubi

Päiväkirjaklubi on rantautunut Suomeen! Suomen Komediateatteri oli järjestänyt ensimmäisen Mortified-illan jo viime syksynä, mut mä en ollu kuullut asiasta mitään. Helmikuussa mun kampaaja oli käynyt katsomassa Mortified-esityksen Kanneltalossa, nauranut koko illan ja pohtinut, että mä varmaan tykkäisin. Suositteli sit mua tutustumaan ja siis mähän olin heti lähdössä. Niinpä ostin liput, pakkasin Handymanin, Kälysen ja Lettipitkon seuraksi ja menin nauramaan koko illaksi. Nauratti niin, että meinasin tikahtua (pari kuukautta sitten oli influenssa ja kun sen jälkimaininki vielä yskittää, niin meinasi käydä nauraessa hullusti). Ideana on siis se, että tavalliset ihmiset lukee ääneen teiniaikojensa päiväkirjoja. Tai siis osa niistä on amatöörinäyttelijöitä, osa ihan vain itsensä mukaan ilmoittaneita. Kaikki on kuitenkin oikeasti niiden omia päiväkirjoja. Järjettömän ja kiusallisen kuuloinen konsepti, mutta toimii. Yhtään ei tullu kiusallinen myötähäpeäolo vaan se oli melkein koko ajan hauskaa ja hetkittäin liikuttavaa. Loppukeväästä tulee uudet, ruotsinkieliset esiintyjät ja syksyllä taas uusi suomenkielinen setti. Aion käydä toistekin.

Suurin piirtein samalla tavalla omituinen konsepti on TV2:n Sohvaperunat, jossa voi katsella, kun ihmiset katsovat televisiota. Kolmas kausi menossa. Me löydettiin Sohvikset kakkoskaudella sattumalta. Se on yksi tosi harvoista TV-ohjelmista, joita me katsotaan Handymanin kanssa yhdessä. Se on erittäin hyvin tehty ja melkein kaikki sohvikset on ihania. Lisäksi on täydellistä, että ne katsoo kaikkia sellaisia ohjelmia, joita mä en haluaisi katsoa, mutta joista voi olla juttua työpaikan kahvihuoneessa. Pysyy vähän mukana keskusteluissa.

Viime vuonna mä tyrmistyksekseni huomasin, että en aktiivisesti inhonnut Lauri Tähkän uutta biisiä (Morsian). Itse asiassa mä jopa tykkäsin sen sävelestä ja meiningistä. Tää Lauri Tähkälle laantuminen eskaloitui nopeasti. Työkaveri pyysi mua seuraksi valitsemaansa tyhy-tapahtumaan (meillä järjestetään aina useampia tyhy-vaihtoehtoja, kun jonkun on kuitenkin aina pakko olla töissä). Lupauduin ehkä vähän liian nopeasti kaverin seuraksi, koska tajusin vasta lupautuessani, että se oli valinnut Lauri Tähkän keikan. Mä oon siis menossa Lauri Tähkän keikalle. Enpä ois uskonut. No oon mä ollu baletissakin ja saksalaista nykyteatteria katsomassa. Löysin yhtenä päivänä itseni pohdiskelemasta, pitäiskö aloittaa joogakin. Kaikkee siis voi sattua.

Elämyskameli suosittelee

Mortified Finland