Kirkko ja tunteet

Kirkko on brändännyt tunteet. Suru kuuluu niille. Mä en oo koskaan ollut uskonnottomissa hautajaisissa enkä ees tiedä, että mitä siellä tehdään, koska kirkko on aivopessyt mut uskomaan, että hautaaminen on Jeesuksen heiniä. Muistotilaisuudessakin on usein pappi mukana ja hän toimii jopa jonkinlaisena MC'nä. Ilon ja rakkauden ne yrittää myös omia uskottelemalla, että naimisiinmeno ja vauvan saaminen kuuluu niille. Uskonnottomasta vihkimisestä on kokemusta, toimitus oli sanalla sanoen koruton, mutta ihan hauska (koska mä nauroin koko ajan), uskonnottomissa häissä en ole ollut. Uskonnottomat nimiäiset ovat kai nykyään jo kohtuullisen yleisiä, mutta semmoisissakaan en oo käynyt.

Yritin eilen hautajaisissa miettiä, miten se onnistuisi ilman Jeesus-läppää enkä oikeasti tiedä. Toisaalta kun ulkopuolisena pystyi seuraamaan aika objektiivisesti että mitä se pappi turinoi, niin kyllähän siinä järkyttyi. Aika diippii shittii. Pitäiskö oikeesti uskoa, että "viimeisenä päivänä" joku jo kuollut tyyppi tulee herättämään KAIKKI kuolleet? Siis jo uskontunnustus on ihan tajuton. Edes rippikoulussa mä en pystynyt lausumaan uskovani "ruumiin ylösnousemisen". Siis oikeesti. Moni muukin juttu siellä on hämärää, mutta ei kai rehellisesti kukaan voi sanoa uskovansa, että joku ruumis vain katosi taivaisiin?

Hautajaiset olivat monella tapaa voimaannuttava kokemus. Handyman oli edeltävästi riehunut ja syyttänyt mua hienotunteisuuden puutteesta (ihan kuin Handyman itse hienotunteisuudesta mitään tietäisi) muuhun asiaan liittyen. Niinpä mä olin päättänyt olla näkymättömin seuralainen ikinä. En halunnut loukata Handymanin itsetuntoa tai mitä ikinä, joten noudatin orjallisesti ohjeita. Tästä syystä mä sitten vietinkin suurimman osan muistotilaisuudesta yksin pöydän ääressä. Handymanilla on nimittäin tapana sanaa sanomatta häipyä muihin seurueisiin, kun ollaan jossain suuremmassa tilaisuudessa eikä tietenkään pyydä mua mukaan, koska sitä nolottaa olla mun seurassa. Lisäksi kun mä en tuntenut sieltä ketään niin hyvin, että olisi ollut mitään puhuttavaa, niin oli aika lailla ulkopuolinen olo.

Back to work

Työttömyys on ohitse. Aloitin uudessa työpaikassani eilen. Nyt kyseessä on suurehko terveysasema suuren suomalaisen kaupungin tiiviisti asutulla alueella. Ihan hyvä paikka toistaiseksi. Toki vähän kömpelyyttä alussa ihan kuin ne eivät olisi tienneet että mä oon tulossa. Avainta ei ollut löytyä, pomon piti murtautua lukittuun kaappiin ja varastaa avain mulle. En tajunnutkaan, kuinka tärkeä työpaikan avain on, mutta ilman sitä mä en päässyt edes vessaan saati vessasta takaisin työhuoneeseen. Eilen ei ollut tietokoneongelmia mutta jostain syystä tänään mä olin kadonnut täysin kaupungin työntekijöiden rekisteristä ja multa oli siis viety tunnukset verkkoon ja sähköpostiin. Tää on mun mielestä vähän outoa, koska mä oon kuitenkin jo pidempään ollut samalla työnantajalla. En saanut tunnuksia tänään, tulevat varmaan loppuviikosta. Pomo joutui päästämään mut verkkoon tunnuksillaan, mikä aiheutti ongelmia sekin - kone meni nukkumaan useita kertoja päivässä ja mun piti aina soittaa pomo paikalle avaamaan se salasanallaan. Noloa.

Kiusallisinta uudessa työpaikassa oli se, että heti ekana aamuna ennen yhdeksää jouduin pyytämään vapaapäivän ensi perjantaille. Tuli kuulemma pakollinen matka Itä-Suomeen. Mä inhoan sukujuhlia, jätin jopa häät järjestämättä tän syvän inhon vuoksi (ja sen takia että Handyman vaati). Nyt kuitenkin täytyy lähteä sukujuhliin eikä siellä ees oo yhtään mun sukulaista! Mä oon aina jotenkin kiusaantunut Handymanin suvun keskellä. Avioliitto on syvältä.

Handyman jatkaa lomailua. Se on oikeestaan aika kiduttavaista kun ite joutuu lähtemään töihin kamalan aikaisin aamulla ja Handyman jää tänne puuhastelemaan omiaan. Matkalla töihin jo osaa suhtautua tulevaan työpäivään positiivisesti, on kiva kun on tekemistä päivisin. Lisäksi saa rahaa! Palkka on erinomaisen mukava asia. On myös ihan kivaa tavata uusia ihmisiä ja pystyä auttamaan niitä. Mutta pakkoko niitä on auttaa heti aamusta?! Noh, kunhan rytmin saa takaisin terveeseen kymmeneltä-nukkumaan-kuudelta-ylös-systeemiin, niin työkin maistunee herkullisemmalta.

Kotimaa

Tämän loman aikana on tutustuttu useaan mielenkiintoiseen matkailukohteeseen kotimaassa, koska ulkomaanmatkailuun ei työttömyyden vuoksi ole varaa. Tutuimmaksi uusista kohteista on valitettavasti tullut Pori. Valitettavasti sen vuoksi, että siellä on nyt käyty ikävistä syistä, Handymanin isi on siellä kipeenä. Ja osittain valitettavasti senkin vuoksi, että Pori - Björneborg(i) ei sittenkään ole ihan niin hotti mesta kuin voisi päätellä entisten asukkaiden perusteella. Sieltähän ovat kotoisin niin Jaana Laitinen-Pesola, Timo Koivusalo, Pertti Neumann, Tero Vaara kuin Pikkusiskon Ihq Insinööripoikaystäväkin! Pori on rakennettu vittuilumielessä - melkein kaikki kadut ovat yksisuuntaisia (poikkeuksetta väärään suuntaan) ja kauniit talot ovat harvemmassa kuin Espoon keskuksessa.

Matkat Poriin eivät kuitenkaan ole olleet tylsiä - kaukana siitä. On tylsää että appiukko on sairas, en halua olla epäkunnioittava. Toteanpa vain, että ei ollut tylsää nähdä tiemerkintäautoa kolmostiellä! Mä olin ihan haltioissani, sen näkeminen oli todellakin hienoa. Vähemmän elämys oli se, kun Tampesterin Mustamakkarabaarista oli mustamakkara loppu! Siis sehän on sama kuin että jos Roskapankista ois kalja loppu tai lehmästä maito loppu. Mä olin aika lailla pettynyt, kun en saanut hilarioo. Muita hienoja kokemuksia on ollut Pikkuveljen kanssa automatkailu, Pikkusiskon näkeminen natural habitatissaan, Laukontorin mansikat, Tampereen Stockan kahvila ja Mouhijärvi. Vielä kun Vakoilumuseoon pääsisi. Lähteekö joku mukaan Tampesteriin Vakoilumuseoon?

Muita tällä lomalla käytyjä kotimaan matkailukohteita ovat olleet jo aiemmin mainostettu Kotka, Porvoo, Sipoo, Järvenpää ja Tuusula. Porvoossa nähtiin Homiksen entinen vakkarinakkikiska, Sipoossa ruotsinkielisiä maksullisella rannalla, Järvenpäässä sorsanpoikasia Ystävyyden puistossa ja Tuusulassa maailman epäilyttävimmin ystävällinen Chicosin tarjoilija. Kaikki ehdottomasti ohittamattomia matkailun kultajyviä.

Absurdia

Sporassa jouduttiin tänään kahden käsittämättömän keskustelun todistajiksi. Oltiin matkalla "Apple storea" tsekkaamaan (surkea yritys, hyllytkin ihan tyhjinä ja sori vaan eihän pieni kubikkeli kaupan sisällä nyt mikään store ole). Menomatkalla viereisessä looshissa istui pari täti-ihmistä, jotka aluksi lukivat ääneen seinältä lipunhintataulukkoa ja voivottelivat, kuinka onkaan mahdollista että kännykälläkin voi ostaa lipun. Ja saada lainaa! Kovempiääninen tätsy julisti, että velkaa ei periaattesta voi ottaa eikä antaa. Kun vastapäätä kasvot menosuuntaan istunut matkustaja poistui, totesi täti, että on vaihdettava looshin puolta, koska pyrkimys elää elämänsä "kaikin puolin oikein päin" oli kova. Kun samaan looshiin istui kolmas mummeli, joka oli ostanut lippunsa kuljettajalta, syntyi varsinainen vaakutus - etukäteen oli saatu sellaista informaatiota, että kuljettajalta ei voi ostaa lippuja! Kuinka tällainen voi olla mahdollista?! Ja sekin, että vaikka ollaan eläkkeellä, ei päästä matkustamaan eläkeläislipuilla. Kyllä eläkeläisen pitäisi saada matkustaa halvalla, koska molemmissa polvissakin on tekonivelet ja reisiluu on ollut 20 vuotta sitten irtipoikki ja kyllähän sekin vähän muistuttelee. Ihan kiva ois kaupungissa käydä ja jos sitten vaikka on ostoskassi niin eihän siitä pitäisi paljon joutua maksamaan kun Sipeliuksenkadulla kuitenkin asutaan.

Kamppi ja Ruoholahti olivat täynnä huutavia ja hikisiä mangateinejä. Tuli mieleen, että täytyy tosiaan olla kiitollinen niille, jotka lapsia viitsivät tehdä - mistä muualta meille tulisi lisää teinejä? Itse mietti, että olisi se noloa tehdä lapsi ja huomata, että silmänräpäyksen päästä se on gootti tai mangateini. Kyllä hävettäisi, kun tyyppi olisi niin luuseri. Myötähäpeä oli se tunne, joka sydämessä sykki. Takaisintulomatkalla istuttiin parin mangateinin viereisessä loosissa. Toisella mangateinillä ei ollut kenkiä ja se piti likaisia varpaitaan viereisellä istuimella. Toki sen jalassa oli myös iso verta vuotava haava. Se oli kirjoittanut jalkansa iholle "GLAM HUG". Niillä oli meneillään todella psykedeelinen keskustelu: "Siis jos sä olisit normaali ihminen eli normaali ja tyhmä niin mitä sä miettisit jos joku sun luokkalainen vaan lopettais puhumisen kokonaan yhtenä päivänä? Siis sähän miettisit et se ois hullu. Mut ei se oo, se on vaan eri tietoisuuden tasolla eikä haluu puhua "normaalien" ihmisten kaa." Mua ois kovasti haluttanut kuulla miten juttu jatkuu, mutta Handyman oli sitä mieltä, että nyt riittää hullut keskustelut tälle päivälle ja kuljetti mut vaunun takaosaan, jossa ei ollut keskusteluja kuultavana. Siellä näki vain ison vihaisen näköisen tumman kaverin, joka kuunteli vaaleanpunaista iPodia ja vanhan miehen, joka oli tehnyt JVC:n ShowView-videon pahvilaatikosta ja puhelinkaapelista itselleen laukun. Koko päivä on siis eletty Absurdiassa, ja tästä jatketaan parin tunnin päästä Vantaalle peli-iltaan.

Lomalla lompsis

Nyt alkaa olla se aika lomasta, kun ajantaju on mennyt. Koko ajan pitää miettiä, että mikä päivä on ja monesko päivä on kun on vain jatkuvaa sunnuntaita. Tää on ärsyttävää eikä vähiten sen takia, ettei pysy lainkaan kärryillä, koska ruoat vanhenee jääkaappiin. Muuten loma on ihan jees, sääkin on erinomainen. Handyman on loman kunniaksi pystyttänyt rakennustyömaan keittiön pöydälle. En tiedä, mitä siellä on syntymässä, mutta aika monta nosturia on tullut avuksi.

Niin monelta taholta oon kuullut pelkkiä kehuja Stieg Larssonista, että piti oikein itsekin alkaa lukemaan. Ostin ne venailukirjoiksi, joita luetaan silloin, kun joudutaan jossain venailemaan jotain (esim. Porista tulevaa Handymania Tampereen Stockan kahvilassa). Ongelmana on se, että mä suhtaudun varsin varautuneesti käännöskirjallisuuteen, joten pyrin lukemaan kirjani originaalikielellä ja dekkari ruotsiksi vaikuttaa vähän pälliltä. Kun kuvittelee, miltä kuulostaa kun sankaritar sanoisi repliikkejään riikinruotsiksi, tulee vähän surkea olo todennäköisestä krohinasta ja huokailusta. Inho käännöskirjallisuutta kohtaan johtuu pitkälti Patricia Cornwellin aiemmasta suomentajasta, joka loi suomennoksellaan onnettoman meiningin kirjoihin ja käytti muutenkin säälittävää suomea (vrt. under cover (poliisitehtävästä) -> peitteen alla).

Joku päivä tässä lomamatkailtiin Kotkassa. Mahtava paikka. Matkan agenda oli saada kuva Merikeskus Vellamosta, ja saatiinkin. Montakin. Niistä melkein kaikista tuli hienoja, koska paikka on arkkitehtonisesti komea, joten joululahjavalokuvaajakin sai ihan kauniita kuvia. Kotkassa oli muutenkin hienoa. Käytiin syömässä Erkan kepappitseriassa, joka oli ihan täynnä krapulaisia ihmisiä ja myyrmäkeläisiä naispappeja. Montaa muuta auki olevaa ruokaravintolaa ei Kotkasta sunnuntai-iltapäivänä löytynyt. Oli hienoa huomata, että kaikki kotkalaisihmiset ovat ihan Rampon näköisiä! Johtuiskohan se meri-ilmasta, meripäivistä vai siitä, että ne on kaikki sukua keskenään?

Vellamon katolla. Missä Jallu luuraa?

Työtön

Mä oon työttömänä. Edelliset työsuhteet päättyivät toissapäivänä ja uusi alkaa vasta parin viikon päästä. Samaan aikaan myös Handyman on työttömänä, kun se lomautettiin pariksi viikoksi. Täytyy varmaan mennä Elokoloon. Kumpikaan ei oo kuitenkaan viittinyt käydä työkkärissä, koska siellä joutuu jonottaan. Mulle ois kuitenkin sieltä lätkäisty työpaikka käteen. Handyman ois periaatteessa saanut muutaman päivän tukiaisiakin, mutta ei viitsinyt mennä sinne keskustelemaan virkamiehen kanssa työmahdollisuuksistaan kuultuaan työkaverin koettelemuksista samaisessa paikassa. Nyt siis ollaan työttömiä mutta ei työnhakijoita. Mutta koska työttömänkin on saatava jostain rahaa, niin mä oon myynyt useampia iltojani ja viikonloppupäiviäni riistäjäreppulääkärifirmalle. Synkkää on.

Pride-kulkue käytiin tarkastamassa, koska siellä on hyvä meininki ja siellä saattoi tavata Handymanin serkun (jännittävää!). Tavattiinkin. Käytiin hengailemassa myös Priden puistojuhlan liepeillä, mutta Handymania jännitti niin kovasti, ettei uskaltanut käydä ostamassa makkaraa homokiskalla. Sitä pelotti itse asiassa niin kovasti, ettei uskaltanut edes antaa mun käydä ostamassa sille makkaraa homokiskalta. Jäi ilman makkaraa.Eräänlainen makkara

Mä odotan kovasti, että helteet loppuvat. On ihan mukavaa että on lämmintä, mutta nyt on vähän liian kuuma ja ennen kaikkea kämpän hyvät näkymät on blokattava verhoin, kun muuten on liian hotti meininki. Kun sais jotain 18 astetta, niin ois ihan täydellistä: ulkona pystyisi liikkumaan paljon paremmin ja saisi katsella Linnanmäkeä taas. Nyt on kotona päivisin niin pimeää, että melkein valot tarvitsee. Lisäksi uimastadionilla ois vähemmän väkeä ja pystyisi paremmin polkemaan, kun kaikenmoiset tädit eivät kelluisi vesijuoksuvöineen edessä. Ymmärrän kuitenkin toki, että sää ei toimi mun toiveiden vaan auringon voimasta.

Lomamatkoja

Käytiin eilen Porissa, jossa mä en ennen ollut ollutkaan. Ahdistava paikka. Kauppatoria ei nähty, mutta ehdittiin Bepop-kauppakeskukseen, joka oli ruma ja korkea ja toi Myyrmannin mieleen. Porissa oli kuuma. Kuitenkin niin monet coolit ja upeat ihmiset ovat kotoisin Porista, että täytyihän siellä käydä. Ensi istumalta tulee mieleen ainakin Pikkusiskon Teekkaripoikaystävä, Pertti Neumann ja sit yks Handymanin keski-ikäinen työkaveri. Upeaa sakkia. Handyman ajoi traktori-Toyotalla sinne ja hienosti ajoikin. Mua ei pelottanut kuin kerran.

Porissa oli parasta se, että sinne kannattaa ajaa Tampereen kautta. Takaisintulomatkalla pistäydyttiin Tampesterissa. Juuri ja juuri ehdittiin Mustamakkarabaariin (jee!) ja Pynsän näkötornin kahvilaan. Ainoa pettymys oli se, että Pikkusisko oli töissä (jumppaohjaaja - aikuisen pissiksen ammatti) eikä ehtinyt näyttää meille paikallisvertaan.

Handyman alkaa hitaasti lämmetä mun lautapeliharrastukselle. Meillä on ollut Catanin uudisasukkaat -peli jo vuosia, ja H on pitänyt sitä tyhmänä ja tylsänä. Nyt pari kuukautta sitten Handyman luki Wiredistä, että se on hyvä peli ja saman tien se muuttui hyväksi. Eilen päästiin vihdoista viimein sitä pelaamaan, kun Rampo tuli kylään. Ja koska Handyman voitti, niin se toden totta alkoi tykätä siitä pelistä. Nyt toivottaisiin innokasta Catan-seuraa! Catanin suurin ongelma on siinä, että siinä täytyy olla vähintään kolme pelaajaa. Niin hyvä peli se ei kuitenkaan ole, että sen takia viitsisi itse ruveta peliseuraa tekemään.

Karrella

Ääni palailee pätkittäin. Nyt pystyy jo riitelemään Handymanin kanssa. Koko ajan vain pitää vakuutella, etten itke, koska matala ja ajoittain särkyvä ääni kuulostaa itkuiselta. En itke, kunhan selostan, että miksi Handymanin kyydissä ei ole kivaa matkustaa. Moni lukijoista varmaakin tietää tähän syyn. Kuolemanpelko on ikävä tunne.

Työt on aloitettu osapäiväisesti, tänään olin puolikkaan päivän Itä-Helsingissä. Pidempään ei olisikaan ääni kestänyt. Viimeinen työpäivä siellä. Pitäisi pyrkiä minimoimaan viimeisten työpäivien määrä, kun ne ovat aina kiusallisia. Mä luulin, että kesken päivää lähtemällä välttyisin seremonioilta, mutta seremonia tuli sitten kuitenkin. Ja kukkapuska. Nolo tilanne. Mulle se on ollut vain työtä, muut on tulleet sinne ilmeisesti jotain ystäviä tekemään.

Työpäivän loputtua väkivalloin jo puoliltapäivin oli toki aurinkoinen iltapäivä vietettävä jotenkin. Långstrumpilla on yhtä korkea työmoraali kuin mulla ja mentiin siis Uimastadionille. Mä paloin aika pahasti ja nyt on särkyä jakauksessa, yläselässä, takareisissä ja pohkeissa. Tästä viisastuneena menin heti ostamaan aurinkovoidetta ja sain pyykkipoikia kaupan päälle. Niitä ei tarvita. Tarviiko joku pyykkipoikia?

Toissapäivänä oli puolivuotishääpäivä. Huonona vaimona mä muistin sen vasta iltapäivällä ja sitten tulikin kiire. En enää ehtinyt laittaa ihanaa ruokaa ennen kuin Handyman ehti kotiin, joten next best thingin hankinta tuli eteen. Ehkä sitten pora. Lähdin kiireen vilkkaa (julkisilla toki) Ruoholahden K-Rautaan, siellä ei ollut. Siitä jatkoin Herttoniemen Starkkiin, ei ollut sielläkään. Viimeinen oljenkorsi, Suutarilan Starkki, pelasti puolihääpäiväillan, siellä oli Helsingin viimeinen pora. Jälkeenpäin ajateltuna ruoanlaitto olisi tullut aika paljon nopeammaksi. Etenkin kun kotona huomasin, että Handyman ei muistanut päivää lainkaan (mä sentään muistin jo iltapäivällä!). Päivä ei ollut kuitenkaan täysi menetys - Starkin myyjäpojan mielestä mun ääni oli seksikäs! Vaikka ei se vielä silloin kyllä ollut.

Mutella

Edelleen ollaan mutella. Edellisen päivityksen viimeinen virke oli vähän turhan teatraalinen - etten kestäisi toista äänetöntä päivää. Kyllä mä kestin, ja kolmannenkin. Mitähän mä luulin voivan tapahtua? Nyt äänihuulet osaavat jo hieman muodostaa ääntä, mutta sitä ei voi kontrolloida juuri mitenkään vaan se on kamalaa raakkumista ja sortuu koko ajan. Lähdin tänään aamulla kuitenkin Kanta-Hämeeseen töihin, koska Handyman huomautti, että mua pidetään kännikalana, krapulaisena tai muuna asennevemppana, jos soitan juhannuksen jälkeisenä maanantaina olevani "vähän kipee". Mä menin jo puoli kasiksi ja tein paperihommia niin kauan kuin niitä riitti eli puoli kymmeneen. Pomo tuli vähän kahdeksan jälkeen toteamaan, että juu onhan tuo ääni ihan onneton eikä sillä hommia voi tehdä, toisaalta mitään muita paperitöitä kuin reseptejä ei ole tarjolla. Kotiin.

Tää ääni on aikamoinen party piece. Tänään mä oon naurattanut sillä Handymania puhelimessa ja pomoa töissä sekä säikäyttänyt Katjnin ja Kummitytön. Toisaalta myös äänen muodostus vie aika paljon energiaa: jotta mä saan edes jonkinlaisen kiekaisun ulos, mun täytyy huutaa ja pidemmän päälle jatkuva huutaminen pistää hengästymään. Lisäksi ääntä tehdessä pitää kerätä painetta kurkunpäälle, mikä vähän kuristaa. Mutta tän taudin toinen nimi onkin valekuristustauti, joten kuristaminen kuuluu taudinkuvaan.

Handyman osti polkupyörän! Se on valkoinen, näyttää ihan tavalliselta polkupyörältä (ei siis mikään kolmipyöräinen tai apupyöräinen tms) ja on hurjan kevyt! Siinä ei ole ilmeisesti vaihteitakaan. Tai yksi varmaan on että pääsee eteenpäin. Ei ole Jopo kuitenkaan. Nyt vihdoin kaikki jo ostetut creepyt pyörävarusteet saa käyttöön! Mä en malta odottaa että näen nöpötöpösatulan in action! Siitä tulee kuwia, kunhan on asennettu. Vapiskaa jännityksestä, niin mäkin teen!

Johannes Kastajan merkkipäivä

Eilen pidettiin juhannusjuhlat / tuparit. Meno oli villiä, vaikka vieraskatras oli varsin kirjavaa. Heti juhlien aluksi tuli Långstrump ja Handymanin partsikkateinejä, lisäksi pari yllätysvierasta opiskeluajoilta. Joskus puolenyön aikaan saapui lisäksi Långstrumpin graduohjaaja ja Handymanin ex-opettaja (sama tyyppi siis) outoine kavereineen. Melko pian tämän jälkeen teinix-osasto lähti. Oli ihan hauskaa, mutta muutama harmituksen aihe koettiin myös:
1) Ihan erikseen oli varattu taloyhtiön grilli, jonka käytöstä olin maksanut rahaakin (2 e), mutta sitten sen olikin sosialisoinut joku naapuri. Saatiin kuitenkin grillata tuotteemme siinä, mutta eihän se nyt ihan sama ollut kuin että jos oitaisiin mahduttu myös hengailemaan siinä pihapöydän ääressä.
2) Oudot hippivieraat olivat nimenomaan outoja hippejä, joista kuvottavin sammui meidän sänkyyn, vielä mun puolelle jossa edes Handyman ei saa makailla. Sammuneen enkelin herättely oli vaikeaa ja pitkällistä. Mun mielestä täysin ventovieraiden sänkyyn ei saa sammua. Eikä tuttujenkaan, ellei asiasta ole etukäteen sovittu. Hermo meinasi mennä.
3) Aamuviiteen valvomisen vuoksi tää päivä on mennyt ihan harakoille. Olo on kuin päivystyksen jälkeen.
4) Jostain syystä menetin ääneni tyyten. Vieläkään ei ole kuulunut. Äänen menossa on sekin huono puoli, että a) jos puhun, niin Handymanin hermo menee, kun ääni on outoa kohinaa / raakkumista ja b) jos en puhu, niin Handyman tulkitsee sen murjotukseksi, kun mä yleensä juttelen koko ajan. Ei pysty voittaan!

Pandemia on loistopeli. Sitä on nyt pelattu eri jengeillä yhteensä n. 10 kertaa ja joka kerta se on jännä ja hauska. Paitsi että Handymanin mielestä se on kamalan kaamea, jos hävitään ja tosi tylsä, jos voitetaan. Toisaalta Handyman on tunnettu pessimisti eikä tykkää mistään juurikaan ikinä.

Tää mun ääni huolestuttaa. Ei se koskaan ennen oo tällä tavalla vain lähtenyt. Toki mä lauloin eilen rutkasti SingStaria, mikä todennäköisesti asiaan vaikutti, mutta ääni oli käheähkö jo ennen sitä. Tänään mä oon puhunut varsin vähän, mutta silti se ei oo yhtään parempi kuin aamulla. Mä tykkään niin kovasti puhumisesta, että tää on mulle totaalista kärsimystä. Eikä Handymanin marmatus auta. Toivottavasti ääni on terve aamuun mennessä. Mä en kestäisi enää toista tällaista päivää.

Viidestoista yö

Meidän entinen kämppis IsoGee kävi eilen tutustumassa uuteen asuntoon. Paistoin muijalle pinaattilettuja ja sit mentiin kävelylle. Lenininpuistossa oli ihastuttavaa jälleen. Vesifeatureihin oli saatu vedet lorisemaan. Nähtiin spurgu hypähtelemässä joenuoman yli. Jotain se kumarteli kans, epäiltiin sen keräilevän nuijapäitä pieneen purkkiin. Lenininpuistosta jatkettiin Alppipuistoon. Inspiration Pointille ei viitsitty mennä, koska siellä oli jo joku. Käveltiin ihan IP:n ohi ja huomattiin, että siellä istuskeli yksinään ajatuksiinsa uppoutunut spurgu Lippuviina-pullonsa ja ghettoblasterinsa kanssa ja kuunteli Juicen Viidettätoista yötä siinä aika haaveellisena.

Inspiration point aiemmin keväällä

Pikkusiskon ja Rampon pääsykoeuurastus on nyt päättynyt hurraa! Mä toivon todella, että molemmat pääsee sisään, koska kaikki mun tuntemat lakimiehet on aika kuivia. Tosin tällä hetkellä ei (onneksi) oo tarvetta lainoppineille, kun tärkeimmät asiakirjat on laadittu, mutta eihän sitä koskaan tiedä koska innostuu laittamaan pystyyn vaikka pikku pyramidihuijauksen ja siihen tarvitsee vähän vähemmän kuivan lakimiehen kuin mitä nyt on tarjolla.

Metron tekstaripalsta on mun mielestä parasta tällä hetkellä tarjolla olevaa journalismia (kun Pikkusisko ei saanut kesätöitä). Harmittaa vain, kun niin harvoin pääsee tekstareita lukemaan, koska mä en jotenkin ikinä löydä työmatkalla Metron jakelupistettä. Selvää on, että puolet kirjoituksista on hullujen kirjoittamia ja toinen puoli trolleja, mutta hauskoja kaikki tyynni. Eilen riemua herätti nimim. Siitä pidättäytyvä äiti kirjoituksellaan "Puut ovat harrastaneet seksiä", totesi 14-v kun pyyhin siitepölyjä. Ok. Mutta kuka opetti sanan seksi, minä en ainakaan. Tossa kiteytyy kaikki mikä on hyvää. Koska nimenomaan sana "seksi" on aivan mahdoton 14-vuotiaan tietää ja kuten Långstrump totesi, ei äitikään vissiin oo ihan täydellisesti kuitenkaan onnistunut pidättäytymään. Kaunista.

Markkinahumua

Viime sunnuntaina oli Hakaniemessä markkinat! Ja koska Handyman oli ajattelemattomuuttaan nukkunut lauantaina pitkälti aamutorikahviajan ohitse ja koska mulla oli merkkipäiväkin, vaadin pääsyä markkinoille. Niinpä mentiin. Aikamoinen tunnelma oli, kun oli vaalipäiväkin. Markkina-alue oli täynnä kojuja, joissa myytiin siivoustarvikkeita, pölypusseja, perunoita, marjoja ja sosiaalidemokratiaa. Handymanin savolaisuuden kunniaksi syötiin muikkuja ropposesta ja saatiin vielä lettuset päälle. Se vähän harmitti, että muu markkinaväki oli helposti meitä 50 vuotta vanhempaa ja varsin synkkähenkistä. Vähän siinä muikkuja rouskutellessa alkoi myös pänniä paikallinen hanuristi, joka veti synkeää settiä (esim. Lapin äidin kehtolaulu ja Saarenmaan valssi), mikä vähän latisti muutoin hurmoksellista markkinatunnelmaa.

Tulin äsken kotiin Uimastadionilta, missä oltiin Ipanan kanssa vesijuoksemassa. Oli kohtuullisen väljää ja me ns. juostiinkin sitten puoliksi vierekkäin. Oltiin juuri keskustelemassa psykoottisista ihmisistä kun joku nelikymppinen tanttara suihki ohitse valittaen "Tytöt täällä ei kyl saa mennä vierekkäin" narisevalla äänellä. Alkoi niin pänniä sen maukuminen, että jatkettiin vain skitsofreenikkojuttua, josta se vähän ilmeisesti säikähti. Lisäksi sen hiirulaismainen kaveri jäi polkemaan siihen meidän vierelle, kun sen vauhti ei riittänytkään ohitukseen - kukas sitten juoksee vierekkäin?! Yllättäen kyrsi se tytöttely ihan kamalasti. Olin kyllä itsestäni ylpeä, kun vältin kiusauksen mummotella sitä.

Huoltoyhtiö on melkein ylittänyt itsensä. Handyman siis lähetti sinne nyt uuden viestin, että sorry vaan, nimenvaihtotyö jäi puolitiehen. Kuuliaisesti sieltä olikin tultu korjaamaan virhe ja täysin yli odotusten mun nimessä on enää yksi kirjain väärin! Jaksaiskohan sitä vielä kerran pyytää korjaamaan vai pitäiskö tottua suosiolla aina ajattelemaan entistä hiihtäjälegenda Matikaista aina ovesta kulkiessaan?

Kevennyskuva Kanta-Hämeessä sijaitsevan pienen terveysaseman vastaanottohuoneen seinältä

Huoltoja

Mä ostin polkupyörän kolme vuotta sitten. Ajelin sillä ihan intopinkeenä ensimmäiset pari kuukautta, kunnes totesin, että vaikka Vuosaaresta sotkee menemään kuinka kauas vain on edelleen vasta Itäkeskuksessa. Sitten into lopahti ja siellä se on hengannut seinäkoukussa 2,5 vuotta yksinään. Nyt oli pakko kaivaa se naftaliinista, kun muutto tuli eteen. Mua vähän arvelutti ruveta käyttämään sitä noin pitkän levon jälkeen ja niinpä mä vein sen korttelin pyöräkorjaamoon. Tänään se pääsi sieltä pois! Nyt kelpaa huruutella vaikka torille tai keskustaan. Handyman sitten varmaan juoksee perässä kun eihän sillä mitään pyörää ole eikä tule koskaan olemaankaan, kun se on pyörien suhteen niin kranttu. Satula sillä kyllä jo on ja kypärä ja Saksasta ostetut lasit!

Huollosta tuli mieleen, että muuton jälkeen meidän ovessa luki tietty entisten omistajien nimet tyyliin Markkinointiassistentti Kokki. Toki postimiestä varten oli saatava omat nimet oveen ja siksipä Handyman lähetti huoltoyhtiölle sähköpostilla pyynnön, että Markkinointiassistentti Kokki poistettaisiin ja tilalle vaihdettaisiin Elämyskameli Handyman. Parin päivän päästä huoltomiehet olivatkin reippaina poikina käyneet valkoiset kirjaimet taskussa molemmilla ovilla ähräämässä ja tulos on Markkinointiassistentti Handyman. Eli 50 % oikein! Parempi prosentti kuin eurovaaleissa. No ehkä mä oonkin mielelläni vähän incognito.

Nyt on ostettu jynkyt vehkeet asunnon viilentämistä ajatellen. Ilmastointilaite on kaunis kuin kukkanen ja koska siinä mukana tullut putki oli metrin liian lyhyt, käytiin Kraudassa ostamassa komia viemäriputki siihen jatkoksi. Kyllä nyt kelpaa. Ei enää puutu kuin Handymanin viimeinen rykäisy sen seinään saamiseksi ja lämpimät kelit niin kyllä kannatti!

6:33

Mä en ymmärrä, mikä demoni mut on vallannut. Joka ikinen päivä, jolloin kello ei soi 6:00, mä herään klo 6:33. Ikkunalaudan kello oikein ilkkuu sitä numeroansa. Ja sit mä alan ihmetellä että kuinka mä taas heräsin klo 6:33 ja sit mä en saa enää unta. Koska mä meen viikonloppuisin nukkumaan kuitenkin vasta 11:n aikaan, oon sit koko päivän väsynyt. Ihan mielelläänhän sitä nukkuisi jonnekin kahdeksaan saakka, mutta sitä ei mulle suoda. Pihkuran herättäjädemoni.

Mä oon visionääri. Juttelin pomon kanssa sijaisjärjestelyvaihtoehdoista ja se innostui mun visioista niin paljon, että kertoi niistä ylemmille tahoille. Nyt isommatkin pomot on kiinnostuneet. Mä oon ihan hämmästynyt. Kuukausi sitten tuli työsähköpostiin tiedote kaupungin työntekijöiden aloitepalkkioista ja nyt mun pomo jo ehdottelee, että mä tekisin tästä mun ideasta virallisen aloitteen. Jos se sitten toteutettaisiin, niin mä voisin saada aloitepalkkion! Mä oon jo melkein harkinnut tekeväni tuommoisen aloitteen, siitähän voisi netota kaupungin palkitsemisjärjestelmän tuntien ehkä Tallinnan-risteilyn tai jopa liput Kaupunginteatterin esitykseen!

Piti tehdä ennenkuulumaton takaisin kevätkenkiin -vaihto, kun yhtäkkiä sitten onkin enää 7 astetta lämmintä. Olin jo vaihtanut seremoniallisesti kesäkenkiin ja niiden vuoksi lakannut varpaankynnetkin, mutta eilen jouduin alistumaan takaisin sukkien ja umpikärkien hirmuvaltaan, kun toissapäivän +4° ja kura jäädytti varpaat sinisiksi. Tällaista perääntymistä en hetimiten muistakaan. Mun periaatteena on, että kun sesonkivermeet on kaivettu naftaliinista käyttöön, voi ne vaihtaa pois vasta seuraavan sesongin tullen. Nyt mä oon hämilläni.

Tukkajumala

Porvoonkadun itäkampaaja teki kelpo työtä. Tukka tuli hyvin leikatuksi ja hienosti kammatuksikin eikä tarvinnut maksaa paljon. Todennäköisesti juuri verojakaan ei tullut maksettua. Harmaata taloutta tuli siis tuettua, mutta kuten Handyman pirteästi toteaa: hyvä niin, eipä tule tuettua asekauppaa eikä oopperaa. Tarkemmin katsottuna itse asiassa kampaamo Byrklund (mun kampaamo) sijaitsee samalla 30 m säteellä kolmen muun kampaamoputiikin kanssa. Kuitenkin ilmeisesti asiakkaita riittää ja hyvä niin. Sympaattinen palvelu, ei tarvinnut kuunnella jollotusta äidin osteoporoosista ja basalioomasta tai järkyttävän nuorena kuolleesta kampaajan Jari-kaverista. Tukka-Tatjaana ei tainnut juuri suomea puhua, puhumisen hoiti toinen itätyttönen, jonka tehtäviin kuului myös Ikea-hyllyjen pyyhkiminen ja kukkasomisteiden huolto. Mahtava mesta, sinne uudelleen heti viiden viikon päästä!

Käväisin tänään Långstrumpilla hakemassa Handymanin meisselin (hohoo!) ja vatupassin lainasta. Kotimatkalla mun takana käveli kaksi pienessä seilissä olevaa kaveria, Anssi ja Make. Ilmeisesti kesäloma oli alkanut jo useampi viikko sitten tai kuuma ilma oli saanut oluset maistumaan. Make tokaisi kaverilleen: "Siinä on jätkällä vatupassi." Anssi supatti jotain Makelle ja Make korjasi kovalla äänellä: "Siinä on muijalla vatupassi. Hyvä vehje - sillä saa paskan vaateriin." Oikeassa mies oli. Mä aloin suhtautua vähän empivästi Tatjaanan niskatyöskentelyyn.

Unelmakämpässä on kuuma. Tää on helppoa todeta nyt, kun kuuma on kaikkialla ja tänne paistaa aurinko koko iltapäivän. Tämän vuoksi on ostettu ilmastointihärveli eikä tarvii odottaa kuin kylmiä ilmoja (ensi viikonloppua) että sen saa tänne! Hurraa! Kuuman ilman puuhana käytiin eilen Linnanmäellä, joskin edullisesti (ja Handymanin mielestä laittomasti) vain maksuttomassa Panoraamassa. Oli hurjan hienoa ottaa valokuvia korkealta, mutta harmillisesti Panoraaman ikkunassa just mun kohdalla oli joku tuhru ja niinpä tuli kaikkiin kuviin röhnä. Pahus.

Kotona paistaa aurinko! Ja Lenininpuisto on merkitty röhnällä!

Puudeleita

Käytiin tänään vierailulla Vantaalla ja Vantaalla on pikkuisia koiranpentuja! Ne oli tosi shöböshiä ja herttaisia!! Valitettavasti kuvaaja oli niin innoissaan, että loppua kohti kuvan tarkkuus kärsii.

Ultraviolettia

Eiliset sukuylppärit menivät ohitse. Onneksi. Mä en siis tuntenut sieltä ketään Handymanin, Lankomiehen ja Anopin lisäksi, mutta moni siellä koki tuntevansa mut. Ainakin näin sanoivat, koska olivat tosiaan mut jo jopa kahdesti nähneet eikä edellisestäkään kerrasta ole kuin kuusi vuotta. Lankomies vitsaili etukäteen, että mun pitää varautua siihen, että häistä tullaan mainitsemaan ja juttelemaan ja päivittelemään. Mä olin ihan varma, ettei kukaan mainitse niitä sanallakaan mutta nehän oli melkein ykkösuutinen. Nolotti pirusti, nehän oli sen jonkun ylppärit! En mä mennyt sinne sen thunderii varastaan. Mutta ilmeisesti menin sinne hankkimaan vaivoja ja melanooman, koska nyt on päänahka ja niska ihan todella kipeät ja punoittavat. Tappava kevätaurinko.

Vaalit askarruttavat. Mä oon nyt ymmärtänyt sen, että kyseessä on oikeesti tärkeät vaalit joiden pitäisi kiinnostaa ja sen takia mä oon alkanut sitten kiinnostua niistä. Oon katsellut monien eri puolueiden ehdokaslistoja ja muutenkin tutustunut europarlamenttiasioihin. Erityisesti mua riemastuttaa se, että Keskustan MEPit kuuluu europarlamentissa liberaaliryhmään, jotka esim. vastustaa maataloustukiaisia. Suurin osa ehdokkaista vaikuttaa aika nobodyiltä, mutta onneksi valitaan vain 13 edustajaa ja juuri sen verran ammattipoliitikkoja taitaa ehdokkaina ollakin. Mun puoluekanta on kyllä nyt kovaa vauhtia vihertymässä, turkoosissa mennään jo. Vielä näissä vaaleissa taitaa kyllä vähän sinertää, mutta tätä vauhtia mä äänestän Anni Sinnemäkeä tai Osmo Soininvaaraa jo kahden vuoden päästä. Tai no ehkä nyt jo hupsutellaan.

Kotiutumista

Enpä olisi arvannut, että on näin helppoa kotiutua uuteen asuntoon. Kävin tänään töissä Vuosaaressa ja katselin koko päivän entistä kotitaloa. Se tuntui jo tosi vieraalta! Katsoin takapihaa ja hetkeksi unohdin siellä koskaan asuneenikaan eikä muutosta ole kuin 1,5 viikkoa. Hupsua. On kivaa tottua siihen, että kotiin pääsee yksinkertaisesti missä ikinä onkaan. Jopa parentsien Vantaan-lukaalista pääsee ihan kivuttomasti tänne junalla, Pasilasta on mukava kävelymatka. Ja Vantaalta on pitkä ja vaivalloinen matka joka paikkaan!

Kummallisiakin juttuja kantakaupungissa on. Äsken alkoi kovasti ukkostaa, vaikka mitään erityistummia pilviä ei näkynytkään. Hetken päästä huomasin, että Lintsin suunnalla säkenöi. Siellä oli ilotulitus! Iltayhdeksältä! Toukokuun lopulla! Aika valjuksi jäi. Paljon räiskintää hienompi oli mun mielestä Alppilan siluetti, joka oli ihan ruutisavussa eli hukkaan meni ilotulitus.

Drastinen uudistus: mä oon päättänyt vaihtaa kampaajaa. Entinen kampaaja Raija on kammannut mun tukkaa jo seitsenvuotiaana, joskin muutaman vuoden tauko oli opiskeluaikana. Raija leikkaa tukan ihan hyvin, mutta se ei ollenkaan osaa kammata sitä vaan mä näytän ihan opettajalta kampaajalta tullessani. Ei toivottavaa. Raija ei myöskään ole ihan kaikkein edullisin ottaen huomioon, että sijaitsee hankalasti Vaaralassa (sic!) eikä tosiaan osaa kammata. Tänään mä kävin varaamassa sitten jotain Porvoonkadun tatjaanalta ajan. Mua oikein ihmetytti kun menin random kampaamoputiikkiin (niitähän on siellä aimo rivi) ja se ilmeisesti olikin ihan oikeasti kampaamo eikä ihan pelkästään rahanpesukoneyritys. Sain ajankin vieläpä ylihuomiselle, mikä onkin hyvä koska viikonloppuna pääsee Handymanin sukulaisen ylppärijuhliin. Juhlat innostaa yhtä paljon kuin kovakourainen hammaslääkäri eli aika vähän.

Muutto

Muutosta on viikko. Nyt jo melkein kaikki tavarat ovat loppusijoituspaikoissaan ja muuttolaatikot on palautettu Niemelle. Tässä vaiheessa muuttoa voi arvioida jo melkein tyynesti. No se oli kamalaa. Hirveintä oli se, että siinä vaiheessa, kun kaikki laatikot olivat täynnä, oli kamaa vielä vaikka kuinka paljon laatikoita odottamassa. Lisäksi oli yllättävän paljon epäkelvon muotoisia tavaroita, joita ei saanut millään mihinkään laatikkoon (esim. Handymanin sauvakävelysauvat, silityslauta ja Guitar Hero -rummut). Niinpä jäi poimittavaa vielä muuttomiesten lähdettyäkin. Valitettavasti poimittavaa oli niin paljon, että Handyman joutui tekemään virallisen muuton päättymisen jälkeen vielä kolme keikkaa Vuosaareen henkilöautolla ja muutto oli ohitse vasta aamukolmelta.

Etukäteen oli stressattu sitä, kuinka kisut käyttäytyy muuttomiesten ollessa paikalla. Mun piti surkeine kisunhuoltotaitoineni olla kisuvahti eli varmistaa, etteivät ne pääse livahtamaan avonaisesta ovesta rappuun. Alkuun tää oli helppoa, koska kisut olivat kauhusta kankeina, kun niiden perusturvapaikat (sängynalunen ja sohvanalunen) poistettiin kantamalla sänky ja sohva pois. Melko nopeasti kuitenkin Maisa-kisu tottui muuttomiesten puuhasteluun eikä jaksanut niistä sen kummemmin välittää. Keskittyi mieluummin pallopeliin:

Siiri sen sijaan epäluuloisempana luonteena piti parhaana pysyä saunassa. Alkuun se selvästi yritti rauhoittaa itseään kehräämällä, mutta muuton edetessä Siirikin rentoutui:

Uuteen kämppään kisut kotiutuivat nopeasti. Muuttolaatikkopinot olivat niille tosi jänniä ja kiinnostavia, onhan se nyt hienoa voida hyppiä kahden metrin korkeudessa, jos on itse hyvin pieni kisu. Maisa otti samantien ilon irti muuttolaatikoista ja raapimapuusta, parhaimmillaan yhtä aikaa:

Siiri löysi uudestakin kämpästä mukavan ahtaan ja lämpimän turvapaikan mun vaatehyllystä. Nyt on kaikki vaatteet ihan karvassa, mutta Sini-teippiharja toimii kisun karvoihin kuin luotu! Kameli suosittelee.

Ennen muuttoa mietittiin siis kovasti, riittääkö kärsivällisyys pitämään kisuja vielä ylimääräiset viisi päivää. Mä olin jo päättänyt että ei riitä, mutta koska kisut olivat niin tosi kiltisti muutossa ja koska ne on muutenkin ihan kivoja kisuja, annoin periksi. Eilen kisut lähtivät takaisin omistajilleen ja kyllähän sitä jopa tällaisen kovisluonteisen sorkkaeläimen on todettava, että ikävä tulee. Se on tietysti huojentavaa, että nyt koko kämppä ei haise Kitekatille eikä jaloissa ole jatkuvasti kiinni pieniä kristallihiekan murusia, mutta kivahan se oli, kun Siiri tuli aamulla vaatimaan poskisilittelyä sänkyyn tai kun Maisa kävi pitkälleen kulkureitille että saisi vähän masurapsutusta. Oli huvittavaa kuunnella Siirin vaakkumista ikkunalaudalla ja katsella ylpeänä, kun Maisa imuroi viimeisetkin kastikkeet lautaselta. Mutta ei meille silti nyt omaa kisua tule ainakaan toistaiseksi, kunhan pidetään hoitolaitosta pystyssä.

Velvollisuuspäivitys

Täten ilmoitan, että olen edelleen hengissä. Muuttaminen oli kamalaa, mutta ainahan se on. Päivittäminen on ollut tauolla, koska kotiverkko on hieman epästabiili eikä kaikkia päivittämiseen tarvittavia osasia ole vielä asennettu paikalleen. Itse asiassa itse tietokonettakaan ei ole vielä asennettu paikalleen. Tarkemmin muutosta myöhemmin, kun kuvansiirtoon tarvittavat välineet ovat käytettävissä.

Mä oon jo ihan täysin kotiutunut kantakaupunkiin, vaikka en kovasti oo ulkona ollutkaan purkamiskiireiden vuoksi. Ikkunasta voi katsella ihmisten ilonpitoa Linnanmäellä ja ihan lähellä on ainakin kaksi oikeasti kiinnostavaa ruokaravintolaa (Sturenkatu 21 ja Soul Kitchen). Kiinalaista ruokaa saadakseen ei tarvitse mennä metroon. Nyt on vieläpä ollut auto käytössä muuton ja parentsien Budapestin-matkan takia ja yllättäen parkkipaikkaakaan ei ole vaikea löytää. Ja taloyhtiössä on energiajakeen keräys! Tää on ihan unelmaa.

PS Kirjoitin tän postauksen muuten jo aamupäivällä, mutta en saanut sitä upittua kun verkko ei toiminut. Nyt toimii, kun hommattiin uusi laite verkkoa ylläpitämään. En mää kiusallani oo pitänyt teitä pimennossa!