Ei sidonnaisuuksia

Mä olen kiinnostunut sydämen kajoamattomasta kuvantamisesta. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ja etenkin Suomessa nuori toiminta eikä sitä kovin moni vielä Helsingissäkään tee. Tämän takia mulle tarjottiin upeaa ja kiinnostavaa, mutta eettisesti hiukan arveluttavaa mahdollisuutta mennä yksityisen yrityksen sponsoroimana opiskelemaan tätä aihetta kongressiin Nizzaan. Muutaman kuukauden pohdinnan jälkeen päätin suostua. Firma järjesti kaiken: lennot, hotellit, kongressimaksun, jopa lentokenttätaksit. Ja nyt tän kaiken jälkeen se kongressi peruttiin. Mä oon tietty aika pettynyt, mutta yritän luonteeni mukaiseesti löytää tästäkin jotain positiivista. Jatkossakin mä saan kirjoittaa esitelmien ensimmäiselle dialle "Ei sidonnaisuuksia". On sekin jotain. Sinänsä kesäinen Etelä-Ranskakin ois voinu olla kiva. Jopa sidonnaisuuden arvoinen. Jos olisin vähemmän nössö, käyttäisin firman edustajan kehotuksen mukaisesti ne lentoliput kuitenkin, koska niitä ei voi perua. En kuitenkaan kehtaa vaan menen kiltisti töihin.

Viime päivinä ovat tiedotusvälineet olleet täynnä kauhistelua ja kitinää kylmästä säästä. Kyllä se tietysti vähän kovalta tuntuu, kun aamulla herätessä katsoo Ilmatieteen laitoksen appia, joka kertoo lämpötilan olevan +5°, feels like -1°. Mä annoin periksi ja etsin sukat ja pitkät housut (vyö on hukassa, tallon lahkeilleni). Pitkässä seurannassa toisaalta kaikkien kuukausien keskilämpötila on jatkuvassa nousussa kesäkuuta lukuunottamatta. Mä en aio siis edes odottaa kovin lämpimiä säitä. Sitä paitsi tänään iltapäivällä ei tarvinnut auringonpaisteessa kävellessä takkia ja uimaankin saattoi mennä puolensäärenhousuissa ja on ihan mahtavan vihreää. Kaunista. Sinänsä mä toivoisin, että juhannuksena olisi mahdollisimman kaunista, jotta ainakaan sään takia ei kukaan jätä menemättä mökille. Näin toivon itsekkäästi Töölön päivystäjänä.

Elämyskameli suosittelee
hopeareunuksen etsiminen

Saksalaista opiskelua

Mä oon nyt siis koulutuksessa Münchenin lentokentän läheisessä kylässä maailman geneerisimmässä lentokenttä-Marriottissa. Koulutus on ihan hyvä, mutta jotenkin epäpyhään tapaan luennoitsijat on koko ajan myöhässä eikä puheenjohtaja oo tarpeeksi ilkeä keskeyttääkseen. Molempina päivinä on laittomasti lyhennetty taukoja tämän takia! Törkeetä. Sinänsä koulutus on kyllä hyvä, luennoitsijat selvästi osaa asiansa eikä kellään ole toistaiseksi ollut ihan törkeetä aksenttia (puhutaan siis englantia). Italialainen kyllä herätti hämmennystä puhumalla toistuvasti, kuinka ongelmallista on "the 'eating of the patient by the MRI machine". Mä luulin että vain ranskalaiset unohtaisivat hoonsa, mutta aivan yllättäen myös italialaiset osaa sen. Valtaosa luennoitsijoista on hollantilaisia, jotka puhuu tietty kuin natiivit, ja erittäin kauniisti ja monipuolisesti puhuvia saksalaisia. Joku espanjalainenkin, joka toi kunniaa maalleen. Ihan jees siis.

Kun mä opiskelen, Handyman ajelee Z4:llä. Eilen se oli käynyt BMW-Weltissä tutustumassa Bemuihin kautta aikojen. Kyseessä on siis hyvin tuotteistettu BMW:n päämaja, jossa on mm. museo, krääsä- sekä autokauppa ja tutustumiskierroksia (jotka on varattu 27.8. saakka). Lisäksi siellä on alue, jolta Bemun ostaja saa halutessaan käydä 400-1000 euron lisähintaa vastaan uuden autonsa hakemassa. Hintaan kuuluu paketista riippuen esim. oikeus pysäköidä vanha auto heti BMW-Weltin eteen, noin 50 minuutin odottelu eksklusiivisessa Premium-loungessa virvokkeiden äärellä, bensatankin osittainen tai täydellinen täydennys ja huippukohtana auton luovutus joko Panorama-deckiltä, Premium-tasolta tai yksityisessä tilassa insinöörin kanssa. Näitä autonluovutuksia on 80-160 päivässä. Handymanin kuvauksen mukaan melkein kaikki ostetut autot oli jotain perhefarmareita (joita tietty muutenkin kaikki uutena ostettavat autot on. Mä osaan kuvitella sen perheenisin, joka ei saa ostaa sitä autoa, jonka se oikeasti haluaisi, mutta sen vaimo suostuu halvimpaan BMW-Welt-luovutukseen (halvimpia voi tehdä vain ma, ti ja ke). Se mies on ihana.

Tänään Handyman on kuulemma käynyt Stuttgartissa. Ei ole vielä palannut. Mä odottelen sitä lämpimällä terdellä. Eilen Handyman tuskaili, että minne se tänään menisi. Ehdotin Nürnbergiä, kun se on aika lähellä ja siellä on varmaan mielenkiintoisia natsijuttuja. Ei kelvannut, koska "tää on mun ainoa lomapäivä enkä mä halua silloin tehdä mitään kuivia museojuttuja". Höh. Mä kysyn siltä AINA, mitä se haluaisi lomalla tehdä eikä sillä oo juuri ikinä mitään mielipiteitä. Niinpä mä arvailen ja googlailen erilaisia miesten puuhia (esim. BMW-Weltin), jotta kaikki tekeminen ei olisi aina pelkästään mulle suunnattua ja sitten se on ihan tohkeissaan, kun saa "yhden lomapäivän" mun kongressin aikana. Phöh. Huomenna mennään niin varmasti dm:ään, mun lempikemppariin.

Kyllä vaan Saksassa on mukavaa. Mä haluaisin nyt edistää muuttoasioita ihan oikeesti ja sen vuoksi lähetin viime viikolla jo ensimmäisen avoimen työhakemuksenkin yhteen berliiniläissairaalaan. Mitään ei oo kuulunut. Nyt olisi vielä viikon verran avoimena mulle sopiva työ toisessa berliiniläissairaalassa, jota mä aioin hakea. En mä sitä varmaan saa, koska ne halusivat jonkun, joka voisi aloittaa asap, mutta voihan sitä kysyä. Ja avoimia hakemuksia täytyy kans alkaa lähetellä enemmän. Tämmöinen työn hakeminen on aika raskasta, mun piti tehdä ekaa kertaa elämässäni oikea CV:kin! Ja saksaksi! Nyt mä oon saanu kokea hitusen oikean maailman työnhausta. Ei niin, että oisin vielä oikeassa haastattelussa ollut (ellei laske työhaastattelua kauppaan opiskeluaikana ja sitä on vähän vaikeaa laskea).

Elämyskameli suosittelee

Saksa, ihana Saksa

Grüß Gott!

Eteläisillä saksankielisillä alueilla (esim. Baijeri, Itävalta, Sveitsi) ei tervehditä sanomalla "Guten Tag" vaan "Grüß Gott!" joka sananmukaisesti tarkoittaa "tervehdi Jumalaa!" Alkujaan se kuitenkin on muotoutunut tervehdyksestä, joka tarkoittaisi "Jumala siunatkoon sinua". Tervehdys on pieni juttu, mutta kuvaa hyvin sitä, miksi Pohjois-Saksa on enemmän mun juttu. Tuommoinen Jumalan terve -meininki painostaa mua.

Me ollaan nyt siis Münchenissä. Mulla alkaa muutaman tunnin päästä kongressi, mutta tultiin Handymanin kanssa tänne jo maanantaina. Täällä on ollut mahdoton helleaalto, lämpöasteita on ollut yhtä paljon kuin mulla ikävuosia. Mä oon kyllä tykänny, vaikka onhan se jo vähän tukalaakin. Mä oon suojautunut ostamalla jo etukäteen kaikkien aikojen suurimman kesähatun, joka on ihana, vaikka litistääkin tukan ihan lätyksi. Se on ollut kuitenkin oiva, koska meillä on avoauto vuokralla ja mun jakaus palaisi ilman hattua. Se myös pysyy päässä, vaikka mentäisiin katto alhaalla kahdeksaakymppiä.

Toistaiseksi on ollut oikein kiva loma. Maanantaina tultiin aamukoneella. Meidät yllättäen jatkettiin täällä maanantaina helluntain viettoa, joten ostoksille ei päässyt (ois tarvinnut, koska matkalaukku ei päässyt perille). Mentiin siis sightseeing-ajelulle, jossa oli kuuma ja muutenkin uupumus. Maanantaina käytiin myös illalla olympiapuistossa ulkoilmaleffassa, mikä oli ihan hauskaa, vaikkakin esitetty elokuva (Gravity) oli aika huono.

Tiistaina me ajettiin Garmisch-Partenkircheniin katsomaan vuoria. Nähtiin vuoria. Valitettavasti myöhästyttiin viisi minuuttia köysiradan viimeisestä lähdöstä, joten ei päästy vuoren huipulle, mutta rinteellä oltiin syömässä. Nähtiin mm. Zugspitze, joka on Saksan korkein vuori (2962 m). Jotenkin se lumi niillä huipuilla tuntuu väärältä, kun laaksossa on +33 astetta lämmintä, mutta niin se avaruus toimii (eikä niin, että avaruuspuvun sisällä on mikrosortsit, kuten Sandra Bullockilla). Oli kaunista.

Eilen keskiviikkona käytiin Legolandissa. Se oli ihan samanlainen kuin Tanskan Legoland. Ne rakennetut kaupungit on parhaita näin aikuisen mielestä, vähän isommat lapset tykkää varmaan eniten kuitenkin huvipuistolaitteista. Käytiin kyllä maisemajunassa ja -tornissa. Vesiräiskejunaan ei menty, vaikka se olisi kyllä voinut vähän raikastaa nuhjuisia matkalaisia.

Tänään tosiaan mun pitää mennä sinne kongressiin. Toistaiseksi ollaan yövytty Anna-hotellissa ihan Münchenin ydinkeskustassa (ihana hotelli, suosittelen lämpimästi. Erityisesti suihkun vaihtuvat värivalot on ihanat. Sellaiset mä haluisin omaan suihkuuni. Onneksi mä en saa suunnitella taloja). Se kongressi järjestetään kuitenkin jossain ankeassa lentokenttähotellissa lentokentän viereisessä kylässä ja majoitus kuuluu kongressin (korkeaan) hintaan. Handyman saa jatkaa lomailua ja ajelua ympäriinsä avoautolla. Mä oon siitä huolissani, koska kukaan ei nyt suunnittele sen lomapäiviä. Kuinka voi lomailla suunnittelematta?

Elämyskameli suosittelee

Anna-hotelli Münchenissä lomaileville ja Alpit, nuo nuoret vuoret

Uusia kokemuksia

Mä olen nyt Berliinissä. Kuten viimeksi kerroin, tultiin helatorstaiviikonlopuksi Handymanin, Pikkusiskon ja Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa Saksaan. Berliini on ihastuttava. Seura on loistavaa. Jostain syystä ei päästä tekemään mitään, mitä olisi suunniteltu. Checkpoint Charlie -museoon oli hirveä jono ja olympiastadionin itsenäinen tutustumiskävely väliaikaisesti kielletty. DDR-museoon mentiin sadepäivänä ja se oli ihan umpitäynnä, mutta kyllä siellä jotain näki. DönerInnin palvelu oli aivan neutraalia (aiemmin siellä sai aina hyväntahtoista kuittailua elämästä ja saksa-aksentista) ja tuote hieman muuttunut. Huippua on silti. Mä en ole kovasti aiemmin aikuisiällä matkustellut Pikkusiskon kanssa, mitä mä nyt jälkeenpäin kovasti kadun, koska sen kanssa on tosi hauskaa. Täytyy ottaa ohjelmistoon useammin.

Helatorstai on pyhäpäivä suuressa osassa Eurooppaa ja siksi täällä on paljon turisteja. Hotellikin on viimeistä piirtoa myöten täynnä ja aamupalalla joutuu joka tiskille jonottamaan. Etenkin munanpaistajajono on pitkä ja toisaalta myös kuumissa juomissa kestää. Tähän asti on kuitenkin aina kuuliaisesti menty alakertaan aamupalalle, koska muu olisi outoa. Nyt kuitenkin tänään mä rohkaistuin tilaamaan aamupalan huoneeseen. Ei tarvii jonottaa munamiehelle eikä ees maksaa ekstraa! Huikeeta. Nyt mä siis jännitän, että kuinka dekadentilta tuntuu syödä aamupalaa hotellihuoneessa. Lähinnä syyllisyyden tunteita odotettavissa.

Handyman kävi eilen paikallisen legoiluseuran tapahtumassa eteläberliiniläiskoulun jumppasalissa. Siellä oli ollut hienoja rakennelmia ja myyjäiset. 1980-luvun satama olisi lähtenyt mukaan, jos meillä olisi erillinen legoiluhuone. Pitäisi olla. Mua vähän harmitti, että satama jäi saksalaisille. Toisaalta harmittaisi mua sekin, jos pitäisi asua yli kävelymatkan päässä työpaikalta, kun kolmioon ei oo varaa lähempää.

Saksaa tulee taas ikävä, kun lentokone lähtee Suomeen klo 15 paikallista aikaa. Onneksi on varattu uusi matka heti viikon päähän ja toinen elokuulle. Välissä mä aion vielä käväistä Etelä-Ranskassa ja kesälomallakin voisi Keski-Euroopassa piipahtaa. Etukäteen pohdittuna tulee siis aika kivan vaihtelevainen kesä, tai siltä nyt tuntuu ennen kuin mä oon tehnyt niitä kaikkia päivystyksiä. Mut ei lomaankaan oo enää kuin seitsemän viikkoa (joista yksi Saksassa) ja yhdeksän päivystystä. Eihän se oo juuri mitään.

Elämyskameli suosittelee

paljon rahaa, jotta voi ostaa kolmion kantakaupungista

Mahdollisimman hankala ja omituinen otsikko botteja hämäämään

Botit on löytäneet nyt Elämyskamelin big time. Päivittäin tulee yli kymmenen spämmiviestiä. Yleensä niitä tulee yksittäisiin vanhoihin postauksiin, jotka on jostain syystä päätyneet mainoslistalle (näitä ovat esim. Budapestissä kirjoitettu joulukalenteriluukku ja oodi Helsingin Berliinille sekä saksantunneille). Suurin osa viesteistä menee onneksi spämmifiltteriin, mutta on se silti noloo. Ja vaikka viestit ovatkin täysin absurdeja - englanniksi kirjoitettuja ylisanoja - ne häiritsevät mua. Nyt myös edellinen, Monty Pythonista kertova juttu on päässyt bottien suosioon. Luulen, että se johtuu otsikoinnista - englanninkieliset tai muuten helpot otsikot kiinnostavat tekoälyä eniten. Tästä lähtien otsikot ovat silkkaa monimutkaista muinaissuomea.

Me käytiin toissapäivänä Riikinkukossa katsomassa - öh - Ville Linnanpihan (ai niin, eihän leipätekstin tarvii olla suomea) siis Peacockissa katsomassa Bill Baileyn stand up -esitystä. Se oli tosi hauska. Melkein haluaisin mennä uudelleen. Mahdollisuuskin olisi vieläpä puoleen hintaan ensi keskiviikkona, kun sekä Baileyn kiertue että mä ollaan Keski-Euroopassa. Ehkä jää kuitenkin menemättä, koska Handyman ei halua mennä katsomaan samaa, Sveitsiläinen suklaaherkku ei ymmärrä englantia eikä Pikkusisko ymmärrä huumoria (tää ei ollu yllättäen ny mitään kettuilua vaan ihan asianomaisten itsensä tulkinta aiheesta).

Me käytiin tänään Handymanin kanssa äänestämässä. Meidän äänestyspaikka on ollut evakossa naapurialueen äänestyspaikassa pari vuotta, kun Kulttuuritalo oli remontissa ja nyt vihdoin, kun Kulttuuritalon remontti on valmis, meidän äänestyspaikka muutettiin sieltä pois, yllättäen kuitenkin se sijaitsee nyt vielä lähempänä kuin Kulttuuritalo. Handyman on viikon verran tiennyt äänestävänsä jotain kokoomuslaista teologian opiskelijaa, jonka siskon mies on Handymanin opiskelukaveri. Mä oon ollut nyt jotenkin tavallistakin poissaolevampi näiden vaalien suhteen ja tajusin vasta äänestyspaikan pihalla, että pitäisi varmaan joku ehdokaskin olla. Päätin kopissa äänestää Stubbia sen tähden, että haluaisin sen puheenjohtajaksi, mutta puheenjohtajavaaleissa mulla ei oo äänioikeutta. Ja mulle on oikeestaan aika sama, kuka kokoomuslainen siellä on. Mun ääni menee kuitenkin mun suursuosikille Angela Merkelille. Se on tärkeintä.

Elämyskameli suosittelee
Bill Bailey

Monty Python

Mä muistan joskus ala-asteikäisenä nähneeni vahingossa silloin tällöin telkkarista absurdeja, mun mielestä superhauskoja sketsejä ja aina välissä animoitu jalka. Mä olin lumoutunut. Koska olin vähän pönttö, luulin niiden olevan vain jotain välisketsejä eikä mulle tullut mieleenkään, että kyseessä voisi olla ihan aikataulun mukainen TV-ohjelma. Pari vuotta myöhemmin kuulin luokan poikien puhuvan Monty Pythonista ja jalasta ja Mustasta Kyystä. Sit mä tajusin, että helkkari se on se sama maailman paras välisketsijuttu! Olin myyty Monty Pythonille (vaikka kuluikin vielä kymmenen vuotta, että mä tajusin, ettei Musta Kyy ollut huono suomennos Monty Pythonista vaan aivan erillinen, vielä 10 vuotta myöhemmin loistavaksi osoittautunut ohjelma). Matkalla Hankasalmelle rippileirille isoset näyttivät bussin TV:stä Life of Brianin. Ei juma mitä neroutta!

Mä oon ymmärrettävistä syistä aivan innoissani Monty Pythonin jäähyväiskeikoista. Itse en valitettavasti pääse paikalle, koska ne on a) Lontoossa heinäkuun alkupuolella, jolloin mä päivystän kuin kaistapäinen (ja piipahdan Nizzassa kuin eurooppalainen) ja b) loppuunmyyty. Onneksi kuitenkin nykyaikana tajutaan, kuinka näistä voi tehdä laajemminkin rahaa ja viimeinen keikka esitetään ympäri maailmaa? Eurooppaa? leffateattereissa suorana sunnuntaina 20.7. Mä aion todellakin mennä! Liput tulee myyntiin ensi keskiviikkona 21.5. Haluuko joku tulla mukaan? Mä voin varata lippuja enemmänkin.

Elämyskameli suosittelee

Monty Python

Ääriolosuhteet

Uimastadion aukesi maanantaina. Kävin silloin pikaisesti töiden ja saksantunnin välissä. Legendaarisia Uimastadion-hahmoja ei näkynyt. Hullusta Hattarasta mä oon huolissani, sitä kun ei näkynyt viime vuonnakaan. Långstrumpin pikkusiskon näin. On siinäkin jotain.

Jälleen heti ekana päivänä Uimastadionilla ihmisluonto sai mut ihmettelemään. Mitä ne ihmiset ajattelee, jotka jättää suihkun maksimikylmälle tai -kuumalle lähtiessään? Onhan selvä, ettei kukaan itseään pese tällaisella ekstremelämpötilalla. Jos haluaa ottaa viileän suihkun (esim. mä usein haluan ennen uima-altaaseen menoa, jolloin altaan vesi tuntuu lämpöiseltä), ei rullaa lämpötilavipua perille saakka. Toisaalta, vaikka altaasta tullessa olisi kylmä (kuten toki voi +9°:n ulkolämpötilassa olla), luulisi, että +58°:n lämpöinen vesi ei kuitenkaan olisi se paras ratkaisu. Tämä ilmiö on tuttu myös kuntosalilta, mutta siellä sentään joskus ehkä siivooja voi haluta käyttää poikkeavan lämpötilan vettä. Stadikan siivoojat käyttävät pitkää erilliseen letkuhanaan kiinnitettävää letkua, eivät ihmissuihkuja. Mä en tajuu. Kiusaksikin tuo tuntuu aika tyhmältä, koska ei kai kukaan hyppää suihkuun testaamatta veden lämpötilaa ensin. Tää sopii hyvin mun Sinikka Nopolalta opittuun harrastukseen "elämän ilmiöiden tarkkailu".

Tietty Stadikka-onnesta rangaistuksena heti maanantai-iltana alkoi lievä kurkkukipu, joka yltyi mahdottomaksi viikon mittaan. Torstaina oli jo korkea kuumekin. Menin sitten nieluviljelyyn, kun ei mitään muita vaivoja ollut. Kiusallisesti heti torstai-iltana alkoi nuha, mikä kertoi mulle, että nieluviljely oli turha. Tänään vointi oli jo parempi, kuumekin oli laskenut, mutta olen kuitenkin tänäänkin ottanut rauhallisesti kotona. Nukkunut päiväunia ja lukenut Alexander McCallin kirjoja. Nyt mä oon jo melkein täysin terve. Mma Ramotswe paransi flunssan.

Elämyskameli suosittelee
Uimastadion

Päiväni hobittina

Minilomanen Jyväskylässä, Elias Lönnrotin mukaisesti Suomen Ateenassa. Kummallinen S-ryhmän ja Alvar Aallon dominoima kaupunki. Pääbulevardilla shoppaillessa on vaikeaa tukea muuta kuin S-ryhmää. Olo on kuin hobitilla, kun Keskimaa ympäröi joka puolella. Yritin olla nokkela, mutta sitten tajusin kirjoittavani tätä Sokoshotellissa, mikä todistaa sanomaa vahvasti ja rapauttaa ironiaa.

Pääkaupunkiseutu on muuttovoittoaluetta. Tänä kevätkesänä se on sitä erityisen positiivisessa mielessä, kun eka Lettipitko ryhtyi melkein arkkityyppiespoolaiseksi (vielä sillä ei oo autoa, koiraa eikä asuntolainaa, mutta espoolainen työpaikka ja rivitalonpätkä jo on) ja kohta Kummityttö pakkaa puolenkymmentä sukulaistaan ja tuo ne pääkaupunkiin. Aivan mahtavaa! Tän yhden muuton myötä mun pääkaupunkiseudulla asuvien kummilasten määrä tuplaantuu, mistä mä oon tosi onnellinen. Lauma tiivistyy. Sitten enää 20 % kummilapsista asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mutta se taitaa sinne Ylöjärvelle jäädäkin, ellei sitten opiskeluaikana ison kaupungin houkutukset kutsu.

Mä oon jo viikon ollut vihainen Ilkka Malmbergille, joka epäilee mun omistautumista germanistiikkaan. Se kirjoitti viime sunnuntain Hesarissa pakinassaan: "Vaihtavatko helsinkiläishipsterit Air Berlinin lennolla kielen saksaksi? Zweimal Kaffee mit Milch, bitte. Epäilen." Todellakin vaihtavat! Mä oon purnannut tästä jo varsin monelle. Mulle on vastattu, että enhän mä oo hipsteri (tästä lähtenyt polveileva eksistentialistinen keskustelu siitä, kuinka kukaan, joka myöntää olevansa hipsteri, ei voi olla hipsteri, muttei välttämättä toisinpäin, aiheutti mulle päänsäryn) ja Lettipitko totesi lakonisesti: "Sä et juo kahvia."

Mä kävin tällä viikolla päivystysvapaalla paitsi leikkipuisto Linjassa (tekosyynä kummipoika, joka kinasteli Niko Saarelan pojan kanssa oikeudestaan työnnellä metallista vaunua jalkapallokentällä. Riita ratkottiin fyysisesti, koska pukareilla ei ollut sanoja tunteilleen (aleksitymia). Kummipoika vanhempana (1,5 vuotta) voitti, kun Niko Saarelan poika antautui) myös Helsinkiin viikko sitten avatussa Nespresso-kaupassa. Mukanani siellä ollut paluumuuttaja kritisoi kauppaa ihan lääväksi, kun siellä ei ollut ovenavaajaa kuten Stockholmin Nespresso-kaupassa. Nespresso-kauppa oli ihan mieletön kokemus. Seinillä oli lukemattomia kartonkeja erivärisiä Nespresso-nappeja. 80-luvun Alkosta tuttuun tyyliin päihteet tilattiin tiskiltä, jonka takana oli aikamoisen ilmapäinen lentoemäntävaatteisiin pukeutunut Nespresso-työntekijä, joka vaati saada tietää ostajan puhelinnumeron. Kartongit pakattiin mustiin Nespresso-paperipusseihin. Lopuksi meitä usutettiin Nespresso-salonkiin, missä olisi saanut juoda Nespressoa. Ei menty, koska kuten todettu, mä en juo kahvia.

Elämyskameli suosittelee

Nyt on niin paljon mistä valita, että en osaa päättää. Vaikka Ihana Kevät.

Vapaus

Chippendales-tanssijan paksusuolensyövästä noussut kohu ärsyttää mua aika paljon. Olen fb:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei jonkun random Janin mielipiteestä pitäisi tehdä esimerkkiä kansalle. Mutta toisin kuin fb, mä oon vahvasti sitä mieltä, että Jani saa vapaasti hoitaa syöpäänsä vaikka purutupakalla, jos haluaa. Jos Jani on oikeustoimikelpoinen ja täydessä ymmärryksessä ja hänen lääkärinsä ovat informoineet häntä nykytiedon mukaisesta tehokkaimmasta hoidosta, mutta Jani päättää hoitaa syöpäänsä vesikrassilla ja pilateksella, on hänellä mun mielestä oltava siihen täysi oikeus. Mä voin olla siitä mitä mieltä tahansa ja mulla pitää olla oikeus sanoa ääneen, mitä mä Janin touhuista ajattelen, jos haluan. Mikä mua case Janissa ärsyttää on lehtien uutisointipolitiikan lisäksi se, että mun mielestä on aika tyylitöntä lähteä sanomaan rumasti tuntemattoman päätöksestä, jonka lukee yksipuolisesta iltapäivälehtiartikkelista. Onneksi mun kavereiden kommentit on pysyneet asialinjalla, erinäiset fb-tutut on sitten menneet pidemmälle. Jotenkin vain mä haluaisin elää niin, että tuntemattomien ihmisten arkipäiväiset elämänsattumukset eivät olisi valtakunnallisia uutisia. Mut sitä varten mun pitäisi varmaan elää johonkin toiseen aikaan.

Vappu menee tänä vuonna töissä. Niinku juhannus ja viime joulukin, juhannus jo kolmatta vuotta peräkkäin. On aika vapauttavaa tietää, että nyt se on loppu. Mun ei (Suomessa) tarvii enää ikinä etupäivystää minään juhlapäivänä jos en tahdo ja takapäivystääkin tarvii vasta sitten, kun ei enää polvi taivu etupäivystykseen. Sinänsä mä en oo suuremmin murehtinut menettämiäni juhlapyhiä, koska mä suhtaudun niihin aika pragmaattisesti - päivä mikä päivä, voi sitä juhlia muulloinkin (paitsi ei syntymäpäivää), mutta oishan se joskus kivaa päästä samaan juhlatunnelmaan kuin valtaosa muista ihmisistä. Vähän mua pelottaa, että ne juhlat onkin sitten tylsiä, kun niistä saisi täysin rinnoin nauttia ilman, että tarvitsee olla kuitenkin vähän katkera siitä, että on töissä.

Koivuallergia on kumma vaiva. Mä kärsin siitä teini-iässä aika paljon. Viime vuosina se on käynyt mulla jatkuvasti lievemmäksi. Tänä vuonna on koivulle riittänyt, että mä aivastan pari kertaa päivässä. Mitään erityislääkitystä mä en normaalin astmarutiinini lisäksi ole tarvinnut, en edes avaavaa kuin satunnaisesti katupölyn takia. Sen sijaan Handyman käy vuosi vuodelta tomaattisilmäisemmäksi. Nyt sen sidekalvot ei enää siististi mahdu silmäluomien sisään ja siitä kuuluu samanlaiset käyntiäänet kuin kapselikahvikoneesta. Ja tietysti mä olisin meistä se, joka saa silmiinsä tippoja vähemmällä kaakattamisella. Naapuritkin tietää, että kohta on Zaditen-aika, kun oven alta alkaa kuulua vikinää ja ulinaa. Tippaa valmistellaan vähintään kymmenen minuuttia, jolloin vuorotellen pohditaan yhdessä, laitanko sen minä vai Handyman itse, pitääkö silmän olla auki tippaa laitettaessa ja kuinka kaukaa tipan voi tiputtaa (toivottu etäisyys: A-tikkaiden yläaskelmalta). Jonkinlainen tunnustus pitää Handymanille toki antaa siitä, että nenäsuihkeet se laittaa reippaasti itse. Kylläpä mua on koeteltu.

Elämyskameli suosittelee

allergiaoireiden vähentyminen

Unirytmi

Töihin mennessä on ikävää herätä klo 5:55, joten saan torkkua 20 minuuttia. Herätessä mä aina lupaan itselleni, että ___ päivän päästä saan nukkua pitkään. Eilisaamuna en olisi jaksanut millään herätä, joten lohduttauduin neljän aamun pitkäännukkumisella. Ja sit mä herään 5:36 eikä unta ole enää jaossa ennen kuin joskus kymmeneltä, jolloin kyllä väsyttää. Aamuvirkkuus on julmaa. Sen vuoksi multa menee hyvät iltamenotkin sivu suun. En jaksa yleensä valvoa edes Kymmenen uutisten loppuun. Mun suosikki-TV-ohjelma tulee sunnuntaisin klo 22:45-23:15, joten mä joudun tallentamaan sen ja more often than not se jää tallentumatta, mikä korventaa maanantai-illassa.

Mä menin poikkeuksellisesti eilen Töölön kasvustouimahalliin. Ajattelin, että kaikki on iltapäivällä marketin jonossa ja kolmesta neljään saisi pulikoida rauhassa. Ei saanut. Uimahalli on tänään kiinni, joten töölöläisten piti vesijuosta varastoon. Olen jo muutaman viikon ikävöinyt Uimastadionia intensiivisesti päivittäin, mutta kun eilen taas pääsin todistamaan ihmisten omituisimpia uimahallikäytöstapoja, kaipuu hiukan laantui. Jostain syystä radan itäpuolen uimaloissa ihmiset käyttäytyvät asiallisemmin kuin lännessä. Idässä ihmiset pystyvät pesemään hiuksensa ja käymään pissalla ilman uimapukua. Ehkä juuri maantieteellisten erojen vuoksi on Töölön uimahallissa kyltti joka asiaan. Kamalin niistä on kuva vinosti hymyilevästä viiksekkäästä baskeripäisestä miehestä suihkussa. Kyltin tekstinä on "Muista pestä joka kolo (sic) ennen altaaseen menoa, ennen saunomista ja uinnin jälkeen". Hyvä message, mutta kuva ja maininta "joka kolosta" ovat tarpeettomia ja toisaalta ei pitäisi olla uimahallin asia varmistaa, että ihmiset käyvät suihkussa poistuessaan uimahallista. Sen pitäisi olla oma asia, jos haluaa kuljettaa ison altaan kasvuston mukanaan kotiin.

Elämyskameli suosittelee

normaali käytös

Takki kantoon

Nyt eletään ensimmäisiä sellaisia päiviä, jolloin aamulla työmatkalla pitäisi melkein olla pipo päässä ja iltapäivällä pitää jo availla takkia. Me ollaan viikonloppulomalla Tukholmassa ja täällä on tietty kevät jo pikkuisen pikkuveljeä pidemmällä: puut hiirenkorvalla, pakkasasteet mennyttä ja iltapäivisin vähän toisella kymmenellä. Oikee kevät! Me ollaan yötä Lettipitkon tutkijakolossin alakerran "hotellissa" (=ihan siistejä huoneita, mutta suolainen hinta sijainti huomioiden), koska 14000 urologia on tukkineet kaikki oikeat hotellit ja keskustan Scandickin hinnoitteli 8 neliön ikkunattoman kopin 250 euroon yöltä. Tänään käveltiin keskustaan ja takaisin ja aurinko helli niin, että paitahihasillaan oli sopiva lämpötila. Naisen on toki kätevää laittaa takki laukun päälle roikkumaan, mutta miesrukat joutuvat kantamaan takkia kädessä. Tälle pitäisi Eduskunnan miesasiavaliokunnan tehdä jotain.

Mä oon viime aikoina kovasti pohtinut, mitä mieltä mä oon yksityisestä terveydenhuollosta. Olen jotenkin aina pohtinut, että voisin valmistuttuani tehdä pienimuotoista privaattityötä esim. muutaman tunnin viikossa. Nyt, kun asia on käymässä ajankohtaiseksi, mä oon kuitenkin alkanut empiä. En ole ihan varma toiminnan eettisyydestä. Sinänsä mun mielestä on ihan ok, että on yksityistä terveydenhuoltoa, mutta mun mielestä a) sille maksettavat KELA-korvaukset on jotenkin arveluttavia ja b) on vaikeaa selittää, miksi saman sairaanhoitopiirin alueella toimivat julkinen ja yksityinen eivät olisi kilpailevaa toimintaa ja mun mielestä olisi reilumpaa sitten tehdä enemmän siellä julkisen puolella. Empiminen on käynyt niin voimakkaaksi, että saattaa olla, että en yksityistä arvaa aloittaa. Handyman pitää mun perustelua ihan pähkähulluna.

Elämyskameli suosittelee

gentleman's handbag

Hörökorvat

Handymanilla oli eilen kokous Tampereella ja mä lähdin mukaan. Kokous ei mua kiinnostanut eikä ne ois mua sinne varmaan huolineetkaan, joten mä hoidin sukulaisuussuhteitani. Menin kylään biologisen tätini luo Lentävänniemeen. Siellä mä hengailin tuntikausia tädin passattavana. Katsottiin vanhoja valokuvia. Selvisi, että mun isällä on lapsena ollut kunnon hörökorvat. Ei sillä nyt sellaisia oo. Miksei hörökorvaisia aikuisia näe? Kasvaako se pää oikeasti niin paljon, että hörökorvia ei enää aikuisena huomaa?

Muutoin tässä on ollut aika hiljaista. Noro kävi kylässä, mutta sekin lähti jo seuraaviin tehtäviin. Mä oon tän kuun ollut mammografiayksikössä töissä syrjäisessä Etelä-Helsingissä ja malttamattomana jo tiistaita odottelen, jotta pääsen takaisin työkavereiden pariin. Kuukauden päästä pääsee jo Uimastadionille. Kevät on suurinta odotuksen aikaa. Uimastadionin avajaisten odottelu menee viimeisinä viikkoina niin konkreettiseksi, että on suorastaan vatsa kipeä.

Elämyskameli suosittelee

kirjoittamisen lopettaminen, kun sanoma loppuu

Heja hej!

Me on käyty pari kertaa vuodessa Tukholmassa Lettipitkoa tapaamassa. Jatkuvasti tuntuu siitä huolimatta olevan ikävä. Nyt kuitenkin tuli mainio uutinen: Lettipitko pakkaa isopäisen tenavansa, tohtorinhattunsa ja lempeän miehensä ja muuttaa takaisin Suomeen! Hurraa! Tukholma on ihan kiva, mutta Lettipitko povessa on paljon parempi. Tervetuloa!

Unohdin aiemmassa matkakertomuksessani mainita, että Wienin liikennevalosysteemi on outo. Muuten se toimii aivan kuten muuallakin, mutta jalankulkuvaloissa oleva sokeiden koputus ei muutu valojen värien vaihtuessa vaan pysyy jatkuvasti samantaajuisena. Se on mahdottoman hämäävää ja mun on vaikeaa tajuta, että miksi ne sitten koputtaa. Outo kaupunki.

Elämyskameli suosittelee

Lettipitko

Laskettelua loppuun

Erikoislääkäritenttitulosten odottelu on tuskaista, ahdistavaa ja ärsyttävää. Olin ihan varma, että ne tulisivat 4,5 viikkoa tentin jälkeen kuten viime vuonnakin ja kun eivät tulleetkaan, meni mulla pää ihan sekaisin. Kun sitten jopa suurtenkin alojen (yleislääketiede ja sisätaudit) tulokset tuli ennen meidän 11 ihmisen pääosin koneella kirjoitettujen papereiden tuloksia, mä aloin oikeasti pohtia, että tuleeko ne ollenkaan vai onko ne hukattu. Ei helpottanut yhtään, että mä näin melkein joka yö unta, jossa mä reputin sen tentin (kerran Wienissä pääsin läpi, muuten reputin joka kerta). 

Odotuksen ja ahdistuksen määrään nähden tulosten tuleminen olikin tosi koruton tapahtuma. Olin ehdollistunut päivittämään puhelimen sähköpostiohjelmaa viiden minuutin välein ja pettymään joka kerta, kun luvattu uusi viesti olikin Mediverkolta, joka pyysi mua töihin johonkin Keuruun yöpäivystykseen. Sitten viime maanantaina se uusi viesti olikin otsikoitu "Erikoistumiskuulustelun tenttitulos" ja tekstissä luki kiihkottomasti "hyväksytty". Jumpe mahtavaa! Mä olin koko päivän ihan tohkeissani. Jotenkin se innostus on laantunut yllättävän nopeasti. Olo on mukava ja helpottunut, mutta ei riemukas. Siihen vaikuttaa eniten varmaan se, että kaikki työkaverit on vuorollaan todenneet: "Kaikki tentit on nyt sit tehty, hienoa. Se on sit vaan laskettelua (erikoistumispalvelun) loppuun", mikä tuo mulle ihan kamalan fiiliksen, että puolen vuoden päästä pitäisi olla erikoislääkäri. En mä oo sellaiseen valmis! Erikoislääkärit osaa asiansa. Niiltä voi kysyä apua. Luuleeko joku erikoistuva, että multa kannattaa kysyä apua puolen vuoden päästä?

Elämyskameli suosittelee

ammattielämän kriisi

Äksönii Twitteris

Mä palasin eilen kotiin kongressireissulta Wienistä. Mun mielestä on oikeasti omituista, kuinka vieraalta Itävalta tuntuu verrattuna Saksaan. Vaikka mä olisin Saksassa jossain itselleni ihan uudessa kaupungissa, niin tunnen oloni kotoisaksi, kun taas Itävallassa tunnelma on kuin menisi vieraan ihmisen kotiin. Keskusta on niin korea, että se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Mä kaipaan jotain rumaa kaiken kauniin keskelle, jotta tunnistan olevani oikeassa kaupungissa enkä jossain maalauksessa. Joka kulmassa on jonkun taiteilijan synnyinkoti tai muu koti, krumeluurinen kirkko tai linnan näköinen rakennus. Toisen maailmansodan jälkiä ei meinaa löytyä mistään. Kongressimatkoilla ei kyllä pitäisi arvioida kaupunkeja, koska Wienkin nähtiin lähinnä illalla ja silloin mentiin ihan syvimpään ytimeen etsimään jotain ruokaa, koko päivä oli eletty sämpylällä, banaanilla, omenalla ja vedellä (päivällä ei ole aikaa mennä etsimään jotain lounaspaikkaa). Uskon, että jo tosi lähellä keskustaa on rähjäisiä lähiöitä, joissa mä viihtyisin.

Saksalaisiin verrattuna itävaltalaiset on tosi töykeitä. Pääosin kaikki palvelu on tosi huonoa ja hymytöntä. Aurinkoinen poikkeus oli meidän hotellin respassa työskennellyt nuori nainen, mutta hänkin taisi olla puolalainen, tsekki tai muu slaavi, koska oli nimeltään Katarzyna. Myös kuntosalilla (ihan vapailla markkinoilla, meidän hotellissa ei ollut salia) oli hyvä palvelu, työntekijä kierteli salilla neuvomassa tekniikoita kaikille ja ylipäänsä piti huolta siitä, että kaikki voivat hyvin. Se oli ihan huomaavaista.

Mulla on siis ollut Twitter-tili noin vuoden. Päivittäin mä oon tarkastanut feedin monta kertaa, mutta en ole uskaltanut kirjoittaa sinne mitään ennen kuin noin viikko sitten, kun mulle selvisi, että anoppikin twiittaa. Sittemmin olen kirjoittanut muutaman kongressitwiitin. Mä en kyllä oikein tajua Twitteriä. Lähinnä se vaikuttaa siltä, että kaikki ihmiset on koottu torille, jossa ne huutelee mitä mieleen tulee. Joskus joku vastaa ja joskus joku huuto on niin tarttuva, että muut alkaa toistella sitä samaa. Mä en yleensä fb-feedissä viitsi jaella linkkejä (feedissä näyttää niin tyhmältä kun on viisi kertaa sama linkki peräkkäin ja jos mä oon löytänyt jonkun kivan linkin, on aika todennäköistä, että moni muukin on sen löytänyt) eikä videot tai kuvat kiinnosta juuri lainkaan. En oo ikinä sharettanukaan mitään, joten retweettaaminen ei oo ihan mun juttu. Onhan fb:kin varsin itsekäs kanava (puhumattakaan Elämyskamelista), mutta fb:ssä jutellaan lähinnä kavereiden kanssa ja blogi on lähinnä julkinen päiväkirja. Mä en ainakaan vielä näe, millaiseen kommunikaatioon mä oikeasti Twitteriä jatkossa tarvitsen. Jatkan todennäköisesti twidlaamista. Aika on ajanut mun ohi.

Elämyskameli suosittelee
hengailu täällä vuodessa 2008

Patience

Mä oon kuunnellu koko illan repeatilla Take Thatin Patiencea. Kärsivällisyys ei lisäänny ollenkaan, kun laulun loppuessa ei malta odottaa sitä paria sekuntia, joka kestää seuraavan kerran alkuun. Mä taidan olla vähän ocd, kun innostun aina jostain biisistä niin, ettei mikään muu kelpaa.

Mulla alkaa huomenna erikoistumisen viimeiset 6 kk. Tässä vaiheessa alkaa tajuta, että monesta asiasta pitäisi jo tietää jotain. Mulla on tulossa vielä kaksi sijoituspaikkaa, missä en ole kertaakaan ollut, mikä vähän huojentaa, mutta esim. tänään lopetin sellaisessa paikassa, minne mä oon menossa syksyllä osittain oikeisiin töihin ja nyt vähän huimaa se, että näillä tiedoilla tullaan sen osaston erikoislääkäriksi. Toisaalta jatkuvaa oppimistahan työnteon pitäisi olla. Mä annan jatkuvalle oppimiselle loistavan mahdollisuuden.

Handyman on tosi auttavainen ja hyväsydäminen. Sitä on ehkä vaikeaa nähdä sen piikikkään ulkokuoren alta, mutta oikeasti Handyman on varmaan kaikista mun tuntemista ihmisistä auttavaisin. Jos on mitään, missä Handyman voi olla avuksi, se tekee kaikkensa voidakseen auttaa. Jos jollakulla kaverilla on muutto- tai remppa-avun tarvetta, jos joku haluaa lainata poraa tai tarvitsee kyytiä Kälviälle tai mihin tahansa, järjestää Handyman vaikka vapaapäivän töistä, jotta asia saadaan järjestymään. Joskus mua pelottaa, että sen auttavaisuutta käytetään hyväksi, koska Handyman voi olla ajoittain tosi väsynyt, jos urakka kestää kauan, mutta toisaalta mies on niin onnellinen saadessaan olla avuksi, että ei siihen voi puuttua mitenkään. Mä ihailen Handymanin pyyteettömyyttä ja pyrin samaan. Vuosien opettelun jälkeenkin mä oon kuitenkin vain oppipoika. Handyman on mun auttavaisuusidoli.

Elämyskameli suosittelee
Patience

Legoja!

Handyman tykkää Legoista. Meillä onkin niitä aika läjä. Eilen tuli ensi-iltaan Lego® elokuva. Sori, en mä pysty tuohon kirjoitusasuun. Siis Lego®-elokuva. Sitä on kehuttu kovasti AFOL-piireissä (adult fan of Lego) ja muutenkin internetissä, joten toki me mentiin katsomaan. Se oli ihan oikeesti hyvä! Mua nauratti monessa kohtaa ihan aidosti se leffa ja toki myös meidän takana istuneet noin 16-vuotiaat pojat, jotka oli todella innoissaan. Ne oli liikuttavia. Elokuva kertoi ihan perusrakennusukko Emmetistä, joka tulee vahingossa pelastaneeksi maailman pahan tyrannin kynsistä. Monessa kohtaa oli huumoria, vauhtia ja tosi hienoja legorakennelmia (tai no ne oli tietty animoituja), mutta mun lempparikohta oli ihan loppu. Elokuvassa oltiin myös uskollisia tuotteille - ukot kävelivät polvet suorina ja kädet olivat semmoiset tavalliset kourut. Suosittelen ihan aikuisillekin! Siis leffaa ja leikkimistä. Mun unelmana on asua joskus niin isossa asunnossa, että Handymanin legoille ja mun peleille on oma huone.

Me käytiin joukolla katsomassa Erinin keikkaa marraskuussa. Mä fanitin jo Nylon Beatia ja Erin on mun mielestä ihan mainio. Popeda on niin vakaata poppia, että se juurtuu päähän paremmin kuin Lego-elokuvan tunnussävel, Vanha sydän yksi kaikkien aikojen parhaista rakkauslauluista ja nyt seuraava suosikki on nyt selvästi joka radion power playssa oleva Älä tule hyvä tyttö. Sen mainiot sanat vie mut suoraan 80-luvun Länsimäkeen kirkkaanpunaisiin kurahousuihin ja Keihäspuiston päiväkodin lounaspöytään ihanan Kristianin viereen istumaan (mä olin viisivuotiaana ihan pihkassa Kristianiin, kun se sanoi veden olevan dieseliä ja maidon bensaa, vaikken mä niiden eroa tiennytkään).

Elämyskameli suosittelee
Lego®

Historia

BBC Entertainmentilta tulee höntti tietovisa, missä on ensin kysytty juttuja 100 ihmiseltä ja sitten yrittävät keksiä sellaisia vastauksia, joita mahdollisimman harva on vastannut. Voidaan kysyä esim. B:llä alkavia valtioiden nimiä tai Britannian kuningashuoneeseen naineiden ihmisten nimiä. Ohjelma on aika pöhkö, mutta jotenkin koukuttava. Multa meni kyllä maku, kun tänään kysyttiin 1991 itsenäistyneitä neuvostotasavaltoja eivätkä kaksi jaksossa pisimmälle päässyttä joukkuetta osannut nimetä kuin yhden (Georgia). Ehdotettiin Siperiaa, Liberiaa ja Tšetšeniaa. Jumankauta. Mä ymmärrän täysin, että ihmiset tietävät eri asioita ja tässä kilpailussa ei kannata mainita itsestäänselvyyksiä, mutta Georgiakin oli kolmanneksi yleisin. Liberia!

Tänään oli kulturelli päivystysvapaa, koska Vilunki vei mut ja mun kummipojan Kiasmaan. Siellä sai mennä sisään yhteen taideteokseen ja nyt mä tiedän, miltä tuntuu sadan nauhan kosketus iholla. Hauskaa! Tämä kummipoika on siinä täydellisen lumoavassa iässä, jossa lapsi ymmärtää selvästi ihan kaiken, mitä sanotaan, mutta ei vielä vastaa mitään muuta kuin "ö". Hyvää ruokaakin siellä oli. Ja tulee tietty todella sivistynyt olo, kun on käynyt museossa.

Elämyskameli suosittelee

yleistieto

Huipputentti!

Eilen se hartaasti odotettu kuvatentti sitten vihdoin oli. Mun kolmen viikon lukuloma on mennyt pitkälti sen ihmettelyyn, että miten helkkarissa siihen kuvatenttiin voisi valmistautua. Olen kyllä lukenut kohtuullisesti, mutta sen lisäksi nukkunut päiväunia, kuntoillut ja lomaillut. Nyt kun tentti on takana, tuli aika tyhjä olo. Tyhjyys demonstroitui konkreettisesti, kun tänään aamulla avasin iPadin Lukemista-kansiosta HS:n iPad-appin, mikä on pitkään jo aiheuttanut mulle huonon omatunnon hetkosen. Samassa kansiossa on näet myös Kindle-app, josta mä oon lukenut tenttiin. Omatunto on nalkuttanut siis siitä, että keskityn HS:n kaltaiseen hömpötykseen, kun Fundamentals of Diagnostic Radiology olisi niin lähellä. Tänään tuo samainen huono omatunto taas kolkutti, kunnes tajusin, että enää ei tarvitse. Saan lukea Hesaria niin paljon kuin haluan. Luin samoin tein sitten Nytin ja Koulutusliitteenkin, mutta hirveä tyhjyys valtasi mielen. Mikä mun elämän tarkoitus nyt on? Onneksi mä muistin, että saksanläksyt pitäisi tehdä. Se vähän lohdutti.

Se eilinen tentti oli rehellisesti sanottuna yksi hauskimmista jutuista, mitä mä oon tehnyt. Ideana oli siis se, että siinä oli kuusi potilastapausta lähetteineen ja kuvineen ja mun piti tulkita niitä kuvia ihan samalla tavalla kuin mitä mä töissä tekisin paitsi ettei saanut käyttää kirjoja ja Googlea apuna (kuten mä töissä tekisin). Tapauksista kolme oli selkeitä, yksi sellainen, jonka olisi pitänyt olla selkeä, yksi vaikea ja yksi ihan mahdottoman kummallinen. Selkeistä (vatsan tietokonetomografia, käsien röntgenkuva ja polven magneettitutkimus) yllättäen polvi osoittautui mun suursuosikiksi, koska siinä mä oikeasti opin ja tajusin uusia juttuja sen tentin aikana! Myös se vaikea oli mulle hyvinkin tyydyttävä, koska kyseessä oli mulle varsin vieras tutkimustyyppi (kaularangan magneetti) ja vierain alue (neuro). Olin jo alkanut lausua sitä, kunnes yhtäkkiä tajusin, että tuossahan on tuollainen löydös, josta mä oon lukenut ja kuullut, mutten ikinä ennen ole itse sellaista kuvasta keksinyt. Siinäkin siis opin katsomaan kuvaa ihan uudella tavalla. En mä silti tiennyt, että mikä tauti se oli, mutta jo löydöksen tunnistaminen oli mahdottoman kivaa. Se uppo-outo tapaus oli sellainen, etten tiedä yhtään, mistä oli kyse. Osasin kuitenkin kertoa, mitä näen ja miten hoitava lääkäri voisi hoitaa asiaa eteenpäin. Se tentti oli niin kiva, että salaa mä toivon, etten pääse siitä läpi, että pääsisin sinne hyvällä omatunnolla uudestaan! Valitettavasti kuitenkin musta tuntuu, että se menee kyllä läpi. Hitto!

Kyseessä oli myös mun eka tentti, jossa sai kirjoittaa vastaukset koneella. Se ilahdutti. Mun mielestä on tosi tärkeää, että peruskoulussa kokeet ja ainekirjoitus tehdään käsin, jotta kynällä kirjoittaminen ei ole mikään kummallisuus tulevaisuudenkaan ihmiselle. Kuitenkin näin työtä tekevänä aikuisena koneella kirjoittaminen helpottaa kovasti, koska ensinnäkin se on nopeaa ja toiseksi sinne on huomattavasti helpompaa lisätä väliin, että hei ei murtumia. Sivistynyt tapa hoitaa aikuisten tentti. Etusormikaan ei ole nyt kipeänä toisin kuin kaikkien aiempien aikuistenttien jälkeen.

Mä ostin joulukuussa Verkkiksestä uudet Urbanears Bagis -kuulokkeet, koska a) mä olin hukannut edelliset kuulokkeeni ja b) ne oli punaiset (väri Tomato). Ne on olleet tosi hyvät, olen erikoisesti pitänyt siitä, että korvaosissa on näppärä systeemi, jolla ne saa kiinni toisiinsa ja Handymanilta saamaani Wishboneen kiedottuna johto ei oo ikinä solmussa. Pakkasten myötä mun korvat alkoivat hilseillä ja kutista. Kortisonivoide auttoi. Löysin sattumalta hukkaamani valkoiset kuulokkeet ja käytin niitä muutaman päivän. Niissä kuului kuitenkin omituista rahinaa ja vaihdoin eilen takaisin Tomato-kuulokkeisiin. Olin jo unohtanut korvavaivani, mutta nyt ne palasivat kahta kauheampina. Korvat on ihan punaiset siitä, missä kuuloke on, kutisee ja hilseilee. Mä oon allerginen mun ihanille Tomato-kuulokkeille! Mä oon jo teinistä lähtien ollut hämärästi tietoinen siitä, että mulla on nikkeliallergia (joskus farkunnapin takapuolelle ommeltu kangas helpotti kutinaa ja sykemittarin kellon takalevyn päälle liimattu kontaktimuovipalanen paransi ranneihottuman), mutta aiemmin mulla ei oo ollut kuulokkeiden kanssa ongelmaa. Noissakin on silikonioliivit, mutta joko silikonin väri tai muu kemikaali ärsyttää tai metalli pääsee jotenkin kontaktiin silikonin viereltä tai läpi. Onpa tyhmä ongelma!

Elämyskameli suosittelee
nikkeliallergikkojen Urbanears-kuulokkeiden välttäminen

Helsinki-döner

Mä oon nyt siis toista viikkoa lukulomalla. Lukeminen on tahmeaa, koska tällä kertaa sen hyötyä on vaikeaa hahmottaa. Edellisellä kerralla se ärsytti, koska se oli niin raskasta. Nyt lukeminen on oikeastaan kevyempää, koska kirja on tuttu, mutta tuntuu mahdottomalta opetella joka ikistä löydöstä ulkoa ja jotenkin tuntuu, että käytännön työ on opettanut enemmän kuin kirja. Kirja on hyvä niissä taudeissa, joita mä en kerrassaan osaa, mutta muuten luulen pystyväni sanomaan kuvista ainakin jotain. Toivottavasti ainakin, tentti on kuitenkin jo viikon päästä.

Ainakin Facebookissa ja Nytissä kohistu Döner Harju (ennen Döner Kallio) avasi tänään. Me mentiin ihan hipstereinä tutustumaan, se kun on tuossa kivenheiton päässä. Puoli kahdeksan aikaan mentiin ja silloin meidän edellä oli varmaan parikymmentä tilausta, odoteltiin yli puoli tuntia. Toisaalta meidän jälkeen tulleet käännytettiin takaisin kotiin ja toivotettiin tervetulleeksi huomenna. Lammas oli valitettavasti loppu, joten mä otin kanakebabin leivällä ja Handyman vegerullan. Vege on tehty seitanista, joka ei oikein mulle maistu, mutta se kana oli ihan mielettömän hyvää. Suosittelen!

Mä oon miettinyt tän uusimman tuhkarokkovillityksen takia paljon rokotuksia. Mun mielestä on ikävää, että lapsia jätetään rokottamatta, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että rokotuksia ei voi tehdä pakollisiksi. Ensinnäkin pohdin, että jäisikö joku lapsi sitten viemättä neuvolaan, syntyisikö rokottamattomien "salaneuvoloita", joissa huonolla tuurilla vielä hoitohenkilökunta olisi jotain homeopatiahihhuleita. Toiseksi on vaikeaa arvioida, mikä rokottamattomuuden rangaistus olisi.

Mulla on muutama rokotevastustaja fb-kavereissa. Nämä ovat poliittiselta kannaltaan melko punavihreitä. Tällä en toki halua sanoa, että näissä on joku kausaliteetti, ei varmaankaan ole. Jotenkin on kuitenkin pistänyt silmään, että sama tyyppi on ensin kauhistellut Turun päiväkotilasten aamupalanpoistouhkauksia ja peräänkuuluttanut solidaarisuutta ja seuraavalla viikolla vouhkaa siitä, kuinka ei voisi ikinä rokottaa lapsiaan, koska ei halua heihin mitään vieraita aineita ja koska luonnollinen immuniteetti on niin luonnollinen. Kertaakaan ei tullut mieleen, että rokottaminen on nimenomaan syvän solidaarisuuden osoitus. Tottahan on, että yleensä terveet lapset ja aikuisetkin kestävät tuhkarokon ja sikotaudin ongelmitta, mutta laumaimmuniteetti on olemassa ja sillä suojellaan nimenomaan niitä, joiden immuunipuolustus ei syystä toisesta toimi. On mielikuvituksetonta vedota leukemialapsiin, mutta jopa Lettipitko voisi sanoa leukemialapsen olevan hyvä esimerkki immunosupprimoidusta ihmisestä. Jos leukemialapsi on liian kaukainen, voisi lapsensa rokottamista aprikoiva vanhempi miettiä esimerkiksi omaa isovanhempaansa, joka on todennäköisesti huonoimmuuninen (vaikkakin nykyisovanhempi on todennäköisesti tuhkarokkonsa kyllä jo sairastanut). Solidaarisuutta, siskot ja veljet!

Elämyskameli suosittelee
Döner Harju