Hörökorvat

Handymanilla oli eilen kokous Tampereella ja mä lähdin mukaan. Kokous ei mua kiinnostanut eikä ne ois mua sinne varmaan huolineetkaan, joten mä hoidin sukulaisuussuhteitani. Menin kylään biologisen tätini luo Lentävänniemeen. Siellä mä hengailin tuntikausia tädin passattavana. Katsottiin vanhoja valokuvia. Selvisi, että mun isällä on lapsena ollut kunnon hörökorvat. Ei sillä nyt sellaisia oo. Miksei hörökorvaisia aikuisia näe? Kasvaako se pää oikeasti niin paljon, että hörökorvia ei enää aikuisena huomaa?

Muutoin tässä on ollut aika hiljaista. Noro kävi kylässä, mutta sekin lähti jo seuraaviin tehtäviin. Mä oon tän kuun ollut mammografiayksikössä töissä syrjäisessä Etelä-Helsingissä ja malttamattomana jo tiistaita odottelen, jotta pääsen takaisin työkavereiden pariin. Kuukauden päästä pääsee jo Uimastadionille. Kevät on suurinta odotuksen aikaa. Uimastadionin avajaisten odottelu menee viimeisinä viikkoina niin konkreettiseksi, että on suorastaan vatsa kipeä.

Elämyskameli suosittelee

kirjoittamisen lopettaminen, kun sanoma loppuu

Heja hej!

Me on käyty pari kertaa vuodessa Tukholmassa Lettipitkoa tapaamassa. Jatkuvasti tuntuu siitä huolimatta olevan ikävä. Nyt kuitenkin tuli mainio uutinen: Lettipitko pakkaa isopäisen tenavansa, tohtorinhattunsa ja lempeän miehensä ja muuttaa takaisin Suomeen! Hurraa! Tukholma on ihan kiva, mutta Lettipitko povessa on paljon parempi. Tervetuloa!

Unohdin aiemmassa matkakertomuksessani mainita, että Wienin liikennevalosysteemi on outo. Muuten se toimii aivan kuten muuallakin, mutta jalankulkuvaloissa oleva sokeiden koputus ei muutu valojen värien vaihtuessa vaan pysyy jatkuvasti samantaajuisena. Se on mahdottoman hämäävää ja mun on vaikeaa tajuta, että miksi ne sitten koputtaa. Outo kaupunki.

Elämyskameli suosittelee

Lettipitko

Laskettelua loppuun

Erikoislääkäritenttitulosten odottelu on tuskaista, ahdistavaa ja ärsyttävää. Olin ihan varma, että ne tulisivat 4,5 viikkoa tentin jälkeen kuten viime vuonnakin ja kun eivät tulleetkaan, meni mulla pää ihan sekaisin. Kun sitten jopa suurtenkin alojen (yleislääketiede ja sisätaudit) tulokset tuli ennen meidän 11 ihmisen pääosin koneella kirjoitettujen papereiden tuloksia, mä aloin oikeasti pohtia, että tuleeko ne ollenkaan vai onko ne hukattu. Ei helpottanut yhtään, että mä näin melkein joka yö unta, jossa mä reputin sen tentin (kerran Wienissä pääsin läpi, muuten reputin joka kerta). 

Odotuksen ja ahdistuksen määrään nähden tulosten tuleminen olikin tosi koruton tapahtuma. Olin ehdollistunut päivittämään puhelimen sähköpostiohjelmaa viiden minuutin välein ja pettymään joka kerta, kun luvattu uusi viesti olikin Mediverkolta, joka pyysi mua töihin johonkin Keuruun yöpäivystykseen. Sitten viime maanantaina se uusi viesti olikin otsikoitu "Erikoistumiskuulustelun tenttitulos" ja tekstissä luki kiihkottomasti "hyväksytty". Jumpe mahtavaa! Mä olin koko päivän ihan tohkeissani. Jotenkin se innostus on laantunut yllättävän nopeasti. Olo on mukava ja helpottunut, mutta ei riemukas. Siihen vaikuttaa eniten varmaan se, että kaikki työkaverit on vuorollaan todenneet: "Kaikki tentit on nyt sit tehty, hienoa. Se on sit vaan laskettelua (erikoistumispalvelun) loppuun", mikä tuo mulle ihan kamalan fiiliksen, että puolen vuoden päästä pitäisi olla erikoislääkäri. En mä oo sellaiseen valmis! Erikoislääkärit osaa asiansa. Niiltä voi kysyä apua. Luuleeko joku erikoistuva, että multa kannattaa kysyä apua puolen vuoden päästä?

Elämyskameli suosittelee

ammattielämän kriisi

Äksönii Twitteris

Mä palasin eilen kotiin kongressireissulta Wienistä. Mun mielestä on oikeasti omituista, kuinka vieraalta Itävalta tuntuu verrattuna Saksaan. Vaikka mä olisin Saksassa jossain itselleni ihan uudessa kaupungissa, niin tunnen oloni kotoisaksi, kun taas Itävallassa tunnelma on kuin menisi vieraan ihmisen kotiin. Keskusta on niin korea, että se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Mä kaipaan jotain rumaa kaiken kauniin keskelle, jotta tunnistan olevani oikeassa kaupungissa enkä jossain maalauksessa. Joka kulmassa on jonkun taiteilijan synnyinkoti tai muu koti, krumeluurinen kirkko tai linnan näköinen rakennus. Toisen maailmansodan jälkiä ei meinaa löytyä mistään. Kongressimatkoilla ei kyllä pitäisi arvioida kaupunkeja, koska Wienkin nähtiin lähinnä illalla ja silloin mentiin ihan syvimpään ytimeen etsimään jotain ruokaa, koko päivä oli eletty sämpylällä, banaanilla, omenalla ja vedellä (päivällä ei ole aikaa mennä etsimään jotain lounaspaikkaa). Uskon, että jo tosi lähellä keskustaa on rähjäisiä lähiöitä, joissa mä viihtyisin.

Saksalaisiin verrattuna itävaltalaiset on tosi töykeitä. Pääosin kaikki palvelu on tosi huonoa ja hymytöntä. Aurinkoinen poikkeus oli meidän hotellin respassa työskennellyt nuori nainen, mutta hänkin taisi olla puolalainen, tsekki tai muu slaavi, koska oli nimeltään Katarzyna. Myös kuntosalilla (ihan vapailla markkinoilla, meidän hotellissa ei ollut salia) oli hyvä palvelu, työntekijä kierteli salilla neuvomassa tekniikoita kaikille ja ylipäänsä piti huolta siitä, että kaikki voivat hyvin. Se oli ihan huomaavaista.

Mulla on siis ollut Twitter-tili noin vuoden. Päivittäin mä oon tarkastanut feedin monta kertaa, mutta en ole uskaltanut kirjoittaa sinne mitään ennen kuin noin viikko sitten, kun mulle selvisi, että anoppikin twiittaa. Sittemmin olen kirjoittanut muutaman kongressitwiitin. Mä en kyllä oikein tajua Twitteriä. Lähinnä se vaikuttaa siltä, että kaikki ihmiset on koottu torille, jossa ne huutelee mitä mieleen tulee. Joskus joku vastaa ja joskus joku huuto on niin tarttuva, että muut alkaa toistella sitä samaa. Mä en yleensä fb-feedissä viitsi jaella linkkejä (feedissä näyttää niin tyhmältä kun on viisi kertaa sama linkki peräkkäin ja jos mä oon löytänyt jonkun kivan linkin, on aika todennäköistä, että moni muukin on sen löytänyt) eikä videot tai kuvat kiinnosta juuri lainkaan. En oo ikinä sharettanukaan mitään, joten retweettaaminen ei oo ihan mun juttu. Onhan fb:kin varsin itsekäs kanava (puhumattakaan Elämyskamelista), mutta fb:ssä jutellaan lähinnä kavereiden kanssa ja blogi on lähinnä julkinen päiväkirja. Mä en ainakaan vielä näe, millaiseen kommunikaatioon mä oikeasti Twitteriä jatkossa tarvitsen. Jatkan todennäköisesti twidlaamista. Aika on ajanut mun ohi.

Elämyskameli suosittelee
hengailu täällä vuodessa 2008

Patience

Mä oon kuunnellu koko illan repeatilla Take Thatin Patiencea. Kärsivällisyys ei lisäänny ollenkaan, kun laulun loppuessa ei malta odottaa sitä paria sekuntia, joka kestää seuraavan kerran alkuun. Mä taidan olla vähän ocd, kun innostun aina jostain biisistä niin, ettei mikään muu kelpaa.

Mulla alkaa huomenna erikoistumisen viimeiset 6 kk. Tässä vaiheessa alkaa tajuta, että monesta asiasta pitäisi jo tietää jotain. Mulla on tulossa vielä kaksi sijoituspaikkaa, missä en ole kertaakaan ollut, mikä vähän huojentaa, mutta esim. tänään lopetin sellaisessa paikassa, minne mä oon menossa syksyllä osittain oikeisiin töihin ja nyt vähän huimaa se, että näillä tiedoilla tullaan sen osaston erikoislääkäriksi. Toisaalta jatkuvaa oppimistahan työnteon pitäisi olla. Mä annan jatkuvalle oppimiselle loistavan mahdollisuuden.

Handyman on tosi auttavainen ja hyväsydäminen. Sitä on ehkä vaikeaa nähdä sen piikikkään ulkokuoren alta, mutta oikeasti Handyman on varmaan kaikista mun tuntemista ihmisistä auttavaisin. Jos on mitään, missä Handyman voi olla avuksi, se tekee kaikkensa voidakseen auttaa. Jos jollakulla kaverilla on muutto- tai remppa-avun tarvetta, jos joku haluaa lainata poraa tai tarvitsee kyytiä Kälviälle tai mihin tahansa, järjestää Handyman vaikka vapaapäivän töistä, jotta asia saadaan järjestymään. Joskus mua pelottaa, että sen auttavaisuutta käytetään hyväksi, koska Handyman voi olla ajoittain tosi väsynyt, jos urakka kestää kauan, mutta toisaalta mies on niin onnellinen saadessaan olla avuksi, että ei siihen voi puuttua mitenkään. Mä ihailen Handymanin pyyteettömyyttä ja pyrin samaan. Vuosien opettelun jälkeenkin mä oon kuitenkin vain oppipoika. Handyman on mun auttavaisuusidoli.

Elämyskameli suosittelee
Patience

Legoja!

Handyman tykkää Legoista. Meillä onkin niitä aika läjä. Eilen tuli ensi-iltaan Lego® elokuva. Sori, en mä pysty tuohon kirjoitusasuun. Siis Lego®-elokuva. Sitä on kehuttu kovasti AFOL-piireissä (adult fan of Lego) ja muutenkin internetissä, joten toki me mentiin katsomaan. Se oli ihan oikeesti hyvä! Mua nauratti monessa kohtaa ihan aidosti se leffa ja toki myös meidän takana istuneet noin 16-vuotiaat pojat, jotka oli todella innoissaan. Ne oli liikuttavia. Elokuva kertoi ihan perusrakennusukko Emmetistä, joka tulee vahingossa pelastaneeksi maailman pahan tyrannin kynsistä. Monessa kohtaa oli huumoria, vauhtia ja tosi hienoja legorakennelmia (tai no ne oli tietty animoituja), mutta mun lempparikohta oli ihan loppu. Elokuvassa oltiin myös uskollisia tuotteille - ukot kävelivät polvet suorina ja kädet olivat semmoiset tavalliset kourut. Suosittelen ihan aikuisillekin! Siis leffaa ja leikkimistä. Mun unelmana on asua joskus niin isossa asunnossa, että Handymanin legoille ja mun peleille on oma huone.

Me käytiin joukolla katsomassa Erinin keikkaa marraskuussa. Mä fanitin jo Nylon Beatia ja Erin on mun mielestä ihan mainio. Popeda on niin vakaata poppia, että se juurtuu päähän paremmin kuin Lego-elokuvan tunnussävel, Vanha sydän yksi kaikkien aikojen parhaista rakkauslauluista ja nyt seuraava suosikki on nyt selvästi joka radion power playssa oleva Älä tule hyvä tyttö. Sen mainiot sanat vie mut suoraan 80-luvun Länsimäkeen kirkkaanpunaisiin kurahousuihin ja Keihäspuiston päiväkodin lounaspöytään ihanan Kristianin viereen istumaan (mä olin viisivuotiaana ihan pihkassa Kristianiin, kun se sanoi veden olevan dieseliä ja maidon bensaa, vaikken mä niiden eroa tiennytkään).

Elämyskameli suosittelee
Lego®

Historia

BBC Entertainmentilta tulee höntti tietovisa, missä on ensin kysytty juttuja 100 ihmiseltä ja sitten yrittävät keksiä sellaisia vastauksia, joita mahdollisimman harva on vastannut. Voidaan kysyä esim. B:llä alkavia valtioiden nimiä tai Britannian kuningashuoneeseen naineiden ihmisten nimiä. Ohjelma on aika pöhkö, mutta jotenkin koukuttava. Multa meni kyllä maku, kun tänään kysyttiin 1991 itsenäistyneitä neuvostotasavaltoja eivätkä kaksi jaksossa pisimmälle päässyttä joukkuetta osannut nimetä kuin yhden (Georgia). Ehdotettiin Siperiaa, Liberiaa ja Tšetšeniaa. Jumankauta. Mä ymmärrän täysin, että ihmiset tietävät eri asioita ja tässä kilpailussa ei kannata mainita itsestäänselvyyksiä, mutta Georgiakin oli kolmanneksi yleisin. Liberia!

Tänään oli kulturelli päivystysvapaa, koska Vilunki vei mut ja mun kummipojan Kiasmaan. Siellä sai mennä sisään yhteen taideteokseen ja nyt mä tiedän, miltä tuntuu sadan nauhan kosketus iholla. Hauskaa! Tämä kummipoika on siinä täydellisen lumoavassa iässä, jossa lapsi ymmärtää selvästi ihan kaiken, mitä sanotaan, mutta ei vielä vastaa mitään muuta kuin "ö". Hyvää ruokaakin siellä oli. Ja tulee tietty todella sivistynyt olo, kun on käynyt museossa.

Elämyskameli suosittelee

yleistieto

Huipputentti!

Eilen se hartaasti odotettu kuvatentti sitten vihdoin oli. Mun kolmen viikon lukuloma on mennyt pitkälti sen ihmettelyyn, että miten helkkarissa siihen kuvatenttiin voisi valmistautua. Olen kyllä lukenut kohtuullisesti, mutta sen lisäksi nukkunut päiväunia, kuntoillut ja lomaillut. Nyt kun tentti on takana, tuli aika tyhjä olo. Tyhjyys demonstroitui konkreettisesti, kun tänään aamulla avasin iPadin Lukemista-kansiosta HS:n iPad-appin, mikä on pitkään jo aiheuttanut mulle huonon omatunnon hetkosen. Samassa kansiossa on näet myös Kindle-app, josta mä oon lukenut tenttiin. Omatunto on nalkuttanut siis siitä, että keskityn HS:n kaltaiseen hömpötykseen, kun Fundamentals of Diagnostic Radiology olisi niin lähellä. Tänään tuo samainen huono omatunto taas kolkutti, kunnes tajusin, että enää ei tarvitse. Saan lukea Hesaria niin paljon kuin haluan. Luin samoin tein sitten Nytin ja Koulutusliitteenkin, mutta hirveä tyhjyys valtasi mielen. Mikä mun elämän tarkoitus nyt on? Onneksi mä muistin, että saksanläksyt pitäisi tehdä. Se vähän lohdutti.

Se eilinen tentti oli rehellisesti sanottuna yksi hauskimmista jutuista, mitä mä oon tehnyt. Ideana oli siis se, että siinä oli kuusi potilastapausta lähetteineen ja kuvineen ja mun piti tulkita niitä kuvia ihan samalla tavalla kuin mitä mä töissä tekisin paitsi ettei saanut käyttää kirjoja ja Googlea apuna (kuten mä töissä tekisin). Tapauksista kolme oli selkeitä, yksi sellainen, jonka olisi pitänyt olla selkeä, yksi vaikea ja yksi ihan mahdottoman kummallinen. Selkeistä (vatsan tietokonetomografia, käsien röntgenkuva ja polven magneettitutkimus) yllättäen polvi osoittautui mun suursuosikiksi, koska siinä mä oikeasti opin ja tajusin uusia juttuja sen tentin aikana! Myös se vaikea oli mulle hyvinkin tyydyttävä, koska kyseessä oli mulle varsin vieras tutkimustyyppi (kaularangan magneetti) ja vierain alue (neuro). Olin jo alkanut lausua sitä, kunnes yhtäkkiä tajusin, että tuossahan on tuollainen löydös, josta mä oon lukenut ja kuullut, mutten ikinä ennen ole itse sellaista kuvasta keksinyt. Siinäkin siis opin katsomaan kuvaa ihan uudella tavalla. En mä silti tiennyt, että mikä tauti se oli, mutta jo löydöksen tunnistaminen oli mahdottoman kivaa. Se uppo-outo tapaus oli sellainen, etten tiedä yhtään, mistä oli kyse. Osasin kuitenkin kertoa, mitä näen ja miten hoitava lääkäri voisi hoitaa asiaa eteenpäin. Se tentti oli niin kiva, että salaa mä toivon, etten pääse siitä läpi, että pääsisin sinne hyvällä omatunnolla uudestaan! Valitettavasti kuitenkin musta tuntuu, että se menee kyllä läpi. Hitto!

Kyseessä oli myös mun eka tentti, jossa sai kirjoittaa vastaukset koneella. Se ilahdutti. Mun mielestä on tosi tärkeää, että peruskoulussa kokeet ja ainekirjoitus tehdään käsin, jotta kynällä kirjoittaminen ei ole mikään kummallisuus tulevaisuudenkaan ihmiselle. Kuitenkin näin työtä tekevänä aikuisena koneella kirjoittaminen helpottaa kovasti, koska ensinnäkin se on nopeaa ja toiseksi sinne on huomattavasti helpompaa lisätä väliin, että hei ei murtumia. Sivistynyt tapa hoitaa aikuisten tentti. Etusormikaan ei ole nyt kipeänä toisin kuin kaikkien aiempien aikuistenttien jälkeen.

Mä ostin joulukuussa Verkkiksestä uudet Urbanears Bagis -kuulokkeet, koska a) mä olin hukannut edelliset kuulokkeeni ja b) ne oli punaiset (väri Tomato). Ne on olleet tosi hyvät, olen erikoisesti pitänyt siitä, että korvaosissa on näppärä systeemi, jolla ne saa kiinni toisiinsa ja Handymanilta saamaani Wishboneen kiedottuna johto ei oo ikinä solmussa. Pakkasten myötä mun korvat alkoivat hilseillä ja kutista. Kortisonivoide auttoi. Löysin sattumalta hukkaamani valkoiset kuulokkeet ja käytin niitä muutaman päivän. Niissä kuului kuitenkin omituista rahinaa ja vaihdoin eilen takaisin Tomato-kuulokkeisiin. Olin jo unohtanut korvavaivani, mutta nyt ne palasivat kahta kauheampina. Korvat on ihan punaiset siitä, missä kuuloke on, kutisee ja hilseilee. Mä oon allerginen mun ihanille Tomato-kuulokkeille! Mä oon jo teinistä lähtien ollut hämärästi tietoinen siitä, että mulla on nikkeliallergia (joskus farkunnapin takapuolelle ommeltu kangas helpotti kutinaa ja sykemittarin kellon takalevyn päälle liimattu kontaktimuovipalanen paransi ranneihottuman), mutta aiemmin mulla ei oo ollut kuulokkeiden kanssa ongelmaa. Noissakin on silikonioliivit, mutta joko silikonin väri tai muu kemikaali ärsyttää tai metalli pääsee jotenkin kontaktiin silikonin viereltä tai läpi. Onpa tyhmä ongelma!

Elämyskameli suosittelee
nikkeliallergikkojen Urbanears-kuulokkeiden välttäminen

Helsinki-döner

Mä oon nyt siis toista viikkoa lukulomalla. Lukeminen on tahmeaa, koska tällä kertaa sen hyötyä on vaikeaa hahmottaa. Edellisellä kerralla se ärsytti, koska se oli niin raskasta. Nyt lukeminen on oikeastaan kevyempää, koska kirja on tuttu, mutta tuntuu mahdottomalta opetella joka ikistä löydöstä ulkoa ja jotenkin tuntuu, että käytännön työ on opettanut enemmän kuin kirja. Kirja on hyvä niissä taudeissa, joita mä en kerrassaan osaa, mutta muuten luulen pystyväni sanomaan kuvista ainakin jotain. Toivottavasti ainakin, tentti on kuitenkin jo viikon päästä.

Ainakin Facebookissa ja Nytissä kohistu Döner Harju (ennen Döner Kallio) avasi tänään. Me mentiin ihan hipstereinä tutustumaan, se kun on tuossa kivenheiton päässä. Puoli kahdeksan aikaan mentiin ja silloin meidän edellä oli varmaan parikymmentä tilausta, odoteltiin yli puoli tuntia. Toisaalta meidän jälkeen tulleet käännytettiin takaisin kotiin ja toivotettiin tervetulleeksi huomenna. Lammas oli valitettavasti loppu, joten mä otin kanakebabin leivällä ja Handyman vegerullan. Vege on tehty seitanista, joka ei oikein mulle maistu, mutta se kana oli ihan mielettömän hyvää. Suosittelen!

Mä oon miettinyt tän uusimman tuhkarokkovillityksen takia paljon rokotuksia. Mun mielestä on ikävää, että lapsia jätetään rokottamatta, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että rokotuksia ei voi tehdä pakollisiksi. Ensinnäkin pohdin, että jäisikö joku lapsi sitten viemättä neuvolaan, syntyisikö rokottamattomien "salaneuvoloita", joissa huonolla tuurilla vielä hoitohenkilökunta olisi jotain homeopatiahihhuleita. Toiseksi on vaikeaa arvioida, mikä rokottamattomuuden rangaistus olisi.

Mulla on muutama rokotevastustaja fb-kavereissa. Nämä ovat poliittiselta kannaltaan melko punavihreitä. Tällä en toki halua sanoa, että näissä on joku kausaliteetti, ei varmaankaan ole. Jotenkin on kuitenkin pistänyt silmään, että sama tyyppi on ensin kauhistellut Turun päiväkotilasten aamupalanpoistouhkauksia ja peräänkuuluttanut solidaarisuutta ja seuraavalla viikolla vouhkaa siitä, kuinka ei voisi ikinä rokottaa lapsiaan, koska ei halua heihin mitään vieraita aineita ja koska luonnollinen immuniteetti on niin luonnollinen. Kertaakaan ei tullut mieleen, että rokottaminen on nimenomaan syvän solidaarisuuden osoitus. Tottahan on, että yleensä terveet lapset ja aikuisetkin kestävät tuhkarokon ja sikotaudin ongelmitta, mutta laumaimmuniteetti on olemassa ja sillä suojellaan nimenomaan niitä, joiden immuunipuolustus ei syystä toisesta toimi. On mielikuvituksetonta vedota leukemialapsiin, mutta jopa Lettipitko voisi sanoa leukemialapsen olevan hyvä esimerkki immunosupprimoidusta ihmisestä. Jos leukemialapsi on liian kaukainen, voisi lapsensa rokottamista aprikoiva vanhempi miettiä esimerkiksi omaa isovanhempaansa, joka on todennäköisesti huonoimmuuninen (vaikkakin nykyisovanhempi on todennäköisesti tuhkarokkonsa kyllä jo sairastanut). Solidaarisuutta, siskot ja veljet!

Elämyskameli suosittelee
Döner Harju

Raskaat yöt

Työnantajaansa ei saa julkisesti solvata. En solvaa, mutta ei liene väärin todeta, että mun edelliset päivystykset on olleet poikkeuksellisen raskaita tietoteknisistä syistä. Meillä on parin viime vuoden aikana vaihdettu tärkeimmät tietokoneohjelmat ja niissä ja etenkin niiden välisissä yhteyksissä tuntuu olevan vielä pientä hiomista. Kun samaan aikaan täysin huonosta tuurista johtuen myös osa itse kuvantamislaitteista hajoaa, kulkee kaikki tahmaisesti. Ja kun yöhommissa on yksinään vastuussa siitä, että työt tulevat tehdyksi, voi alkaa ahdistaa. Mä oon sentään aika nopea konekirjoittaja, mikä on sentään siunaus. Joillain kun se kaksisormijärjestelmä tuntuu edelleen olevan sitä, että sillä aikaa kun toinen etusormi etsii sopivaa näppäintä, toinen on suussa. Mä oon kuitenkin maksanut osan opinnoistanikin kymmensormijärjestelmällä.

Mä oon sormikasihminen. Kun on maltillisesti kylmä, mä käytän sormikkaita. Mä oon taitava hukkaamaan niitä, joten ostan yleensä edullisia neulottuja sormikkaita enkä enää mene siihen lankaan, että tekisin niitä itse (niissä on valtava työ ja omatekemän sormikkaan hukkaaminen ottaa kohtuuttomasti päähän). Samasta syystä en käytä nahkasormikkaita. Nyt syksyllä ostin Tukholmasta (mä oon niin kosmopoliitti) nolot kapasitatiiviset sormikkaat, jotka on mustat lukuunottamatta peukaloiden ja etusormien kärkiä, jotka on harmaat ja joilla voi käyttää kosketusnäyttöä. Typerä ratkaisu - kai sen metallilangan olisi voinut siihen mustaankin sekoittaa, ettei tarvitsisi hävetä nörttiyttään päivittäin. Tulee Lumiaa ikävä, sehän toimi hanskatkin kädessä. 

Näin kylmillä säillä, kun sormikkaat ei riitä, laitan niiden päälle villalapaset. Nerokasta - kun tarvii käyttää puhelinta, ei tarvitse kuitenkaan ottaa käsiä paljaaksi vaan rumat kapasitatiiviset sormikkaat tulevat esille. No nyt mun lapasten molempiin peukaloihin tuli isot reiät. Lanka on jo aikapäivää loppunut, koska ne on valmistuneet 1.11.2009, joten mä en voi paikata niitä siististi. Näin kertakäyttökulttuurissa mä heitin ne kevytkenkäisesti pois ja aloin eilen neuloa uusia saksalaista elokuvaa katsellessani. Samalla muistin, miksi mä en oo pitkään aikaan neulonut, tällä kaudella vasta muutaman pienen vauvantossun. Neulominen näet sattuu kamalasti kyynärpäähän. Muuten se on ihan oireeton. Nyt kun muistelen, niin onhan se vaivannut aiemminkin, mutta en ole jotenkin pannut merkille. Pitäisi varmaan hankkia joku neulomistuki tai lopettaa se harrastus.

Elämyskameli suosittelee

itselleen: mielenkiintoisempien juttujen kirjoittaminen (ei irtoo, oon lukulomalla)

Katseluloma

Kuvatenttiin on kolme viikkoa ja mä aloitin lukuloman. Puristit voi nyt todeta, että ei kuvatenttiin voi lukea vaan riittää kun katselee kuvia tarpeeksi tarkasti. Mulle ei taida se riittää. Täytyy lukeakin. Olen suunnitellut lukupäiväni siten, että aamuisin käyn uimassa tai kuntosalilla, puolenpäivään mennessä asemoin itseni lukutilaan ja jatkan jonnekin alkuiltaan saakka. Joinain päivinä saan tavata ihmisiä. Päiväunia saa ottaa. Viikonloppuisin saa lukea, mutta ei ole pakko. Päivystykset ovat oppimistilaisuuksia ja päivystysvapaalla saa ottaa rennosti. Ois kiva päästä läpi, mutta jos ei niin sitten huhtikuussa uudestaan.

Pakkanen muuttaa jotenkin ihmisen lämmönsäätelyä. Meillä on sisälämpötila nyt noin +20° eli pari astetta viileämpää kuin mukavana syksyaikana (ja 10° viileämpää kuin helteellä), mutta mulla on kamalan kylmä, jollei mulla oo kotihousujen alla pitkiä kalsareita. Sohvalla tarvitsen vielä torkkupeiton. Eilen nukuin päiväunet villapeiton alla kahdessa paidassa, kotihousuissa ja pitkissä kalsareissa. Siltikään ei ollut lainkaan kuuma. Töissä mulla on myös pitkät jörskit työhousujen alla. Onkohan mulla normaalisti jatkuvasti kylmä kun pitkät kalsarit ei tunnu olevan yhtään liikaa vai viluttaako pakkanen sisälläkin? Mielenkiintoinen ilmiö. Onneksi mä ostin pari vuotta sitten viidet pitkät kalsarit, on siis millä edustaa.

Meillä oli toissaillan Lettipitkon kymmenkuinen lapsi hoidossa. Pitkästä aikaa tuommoinen pieni hoitolainen. Menestyksekäs ilta - lapsi oli tyytyväinen, hoitohenkilökunta oli tyytyväinen ja vanhemmat olivat tyytyväisiä. Kyseinen hoidokki asuu Ruotsissa ja on maahanmuuttajataustastaan huolimatta omaksunut ruotsalaisen iloisuuden. Hän ei vierastanut ollenkaan, vaikka otollisessa iässä onkin ja kitisikin vain bussissa, kun oli kuuma, ja illalla, kun heräsi uniltaan toteamaan, että mamma on poissa. Muuten röhki innoissaan ja osallistui mielellään jauhelihakeiton tekemiseen järsimällä kulhonnuolijaa. Lisäksi hän toi huomaavaisesti tuliaiseksi erimakuisia Loka-vesiä (mm. kesämaku lemon pie, kaikkien vissyjen kuningas) ja Ahlgrens Bilar -makuisia Polly-karkkeja, Lapsen hoitaminen oli raskasta, mutta hauskaa. Erityisen hauskaa siitä teki se, että Lettipitko pääsi pitkästä aikaa hippaamaan ja pitämään hääparille kännisen puheen. On kiva voida olla avuksi.

Elämyskameli suosittelee

Alppiharjun nisäkäshoitola (ei jyrsijöille tai merinisäkkäille)

Rienausta

Mä oon ollu tosi iloinen siitä, että lunta ei ole vielä tullut. Myös lämmin sää on ilahduttanut mua suuresti. Tästä ei toki ääneen saa iloita, sillä se on väärä mielipide. Nyt pitää olla samaa mieltä kuin Alexander Stubb: "We need snow in the south of #Finland. #light" mutku en oo. Moni työkaveri valittelee, kun ei pääse hiihtämään tai viemään lapsia pulkkamäkeen ja Facebook on täynnä mukahauskoja voivotteluja siitä, kuinka "varmaan hypättiin talven yli kun krookukset on jo kukassa". Sitten kun lunta tulee, kuuluu asiaan ottaa valtavan kauniita tarkasti rajattuja kuvia huuruisista puista ja riemuita siitä, että joku auto on jäänyt lumikasan alle. En pidä halveksunnasta, joten en kirjoita fb:iin, kuinka mä oon ollu tosi tyytyväinen talveen tähän mennessä kun en oo astmalääkkeitänikään tarvinnu eikä oo ollu yhtään liukasta. Tänään katsoin jännittyneenä ulos, kun tuli pakkasta (vihdoin!! sydänsydän), että nykkö ne liukkaat tuli, mutta kaduthan on eilisestä kuivaneet ja nyt ei oo rapaakaan. Ymmärrän, että lunta tulee vielä ja talvi jatkuu vähintään vappuun, mutta mä oon nauttinut. Kiitos, 2013-14.

Mulla alkaa uusi lukuloma viikon päästä. Monet kaverit Lettipitko etunenässä naureskelee mun tenttiahdistukselle (osittain varmaan ihan syystä), mutta sieltä se on taas tulossa. Kuvatentti tuntuu jotenkin kaikkein mahdottomimmalta, kun ei voi selittää tietään ulos. Harva kysymys teoriatentissä olisi voinut olla sellainen, etten olisi yhtään ymmärtänyt, mihin asia liittyy, mutta kuvatentissä voi todellakin olla sellaisia kuvia, joista en osaa sanoa mitään. Mun ainoa lohtu on se, että edellisessä kuvatentissä neljä tehtävää kuudesta oli tuki- ja liikuntaelimistökuvia ja se on mulle vierain alue. En usko, että nyt voidaan laittaa samanlaista luukavalkadia. Toisaalta nyt mä oon nimenomaan ollut siellä Töölössä TULE-asioita opiskelemassa ja jos koskaan, niin nyt osaisin vastata juuri niihin kysymyksiin. Sen sijaan hermosto, joka ei ole mikään mun suurin intohimo, muttei nyt inhokkikaan, on tosi heppoisella pohjalla ja siitä tulee aina kysymys tai useampi. Onneksi mulla on se lukuloma. Hermoston kuvantamista kiertoon kuuluu neljä kuukautta ja mulla on vielä kolme niistä tekemättä, joten aihe on aika vieras. Kaikki neljä Töölöä mä oon käynyt. Silti ahdistaa hirmuisesti, koska tästä on moni mua parempi reputtanut. Teoriatenttiä ei niinkään repata.

Elämyskameli suosittelee

tenttiahdistus

Paluu menneisyyteen

Yleensä syy blogin päivittymättömyyteen on se, etten mä keksi mitään kirjoitettavaa. Nyt on ollut päinvastoin niin paljon kirjoitettavaa, että ei oo jotenkin virta riittänyt kirjoittamiseen. Budapestin matkaraportitkin jäi kirjoittamatta! Törkeetä. Nyt mä otin näppäimistön kauniiseen käteen.

Budapestissä jäätiin siis siihen, että oltiin käyty G:llä alkavassa kylpylässä, joka on huonompi kuin S:llä alkava kylpylä. Se oli torstai. Perjantaina käytiin ostoksilla. Mä löysin jalkarasvaa ja Äidille seerumia (ei sellaista seerumia, joka tulee lääkärille eka mieleen). Retail therapy ei toimi mulla, kun mä kerrassaan inhoan ostoskeskuksia. Ne on jotenkin niin kauhean tylsiä ja joka paikassa ihan samanlaisia. Samat kaupat vierekkäin lasisine seinineen, rekkeineen ja hyllyineen. Huono ilma ja ärsyttävää musiikkia. Ahdistava ostamisen tunnelma. Budapestissä nyt oli sentään onneksi penkkejä ja Corvin-keskuksessa jopa maksuton wlan. Silti on synkkää. Jotenkin vielä sellaiset erilliset kaupat taivaan alla tai tavaratalot mä siedän ja Prisman, vaikka se olisikin kauppakeskuksessa, mutta Itikseen mä en kyl ihan just mee.

Lauantaina me käytiin RiverRidella, joka on amfibioturistibussi. Ensin kierreltiin Pestin nähtävyyksiä ja sitten pulahdettiin Tonavaan. Se oli ihan hauska kokemus. Sinne tuli mentyä lähinnä sen takia, että firman perustaja on mun vanhempien kaveri Gabor, jonka pihalla me ollaan Pikkusiskon kanssa joskus 90-luvun alussa poimittu kirsikoita. Sightseeing-ajelu oli tosi avartava, kun opas kertoi vuosilukuja ja mielenkiintoisia historiapalasia. Aloin pohtia, että enhän mä Helsingistäkään sellaista tiedä ja nyt aionkin kesällä vakaasti tutustua Helsingin sightseeing-skeneen. Ainakin kerran pitää mennä turistibussilla Sibelius-monumentille.

Lauantaina oli kulttuuripäivä, kun käytiin myös House of Terrorissa (Terror haza). Kyseessä on rakennus, joka on toiminut II maailmansodan aikana Unkarin natsipuolueen pääkonttorina ja kylmän sodan aikana paikallisen salaisen poliisin päämajana. Nyt siitä oli EU-rahalla tehty muistomerkki. Ulkoisilta puitteiltaan näyttely on varmasti hienoin sotamuistomerkki, missä mä oon käynyt. Visuaaliset elementit olivat erittäin vaikuttavia. Myös tekstit oli monin paikoin kirjoitettu paitsi unkariksi myös englanniksi. Kuitenkin monessa paikkaa oli jätetty englanninkieliset tekstit tarpeettomina kirjoittamatta, mikä otti päähän. Joo, kyllä mä näen, että siinä on huopatossut, mutta ois ollu kiva tietää, onko ne huopatossut jonkun vangin tekemät, jostain hylätystä kodista löydetyt vai jonkun uhrin jalasta viedyt. Lisäksi oli mun mielestä vähän tyylitöntä laittaa viimeiseen huoneeseen vainoihin syyllisten kuvia ja nimiä. Mutta siis näyttely oli sinänsä vaikuttava ja kertoi asiasta hyvin, suosittelen kaikille Budapestin kävijöille.

Lauantaina ja sunnuntaina käytiin myös mun äidin suosittelemassa Gerbeaud-kahvilassa. Siinäpä kahvila Äidin ja Handymanin makuun! Oli torttusta jos jonkinlaista, saksalaisille piparipossuja, teelajitelma joka sormelle ja jopa macaroneja alun toistakymmentä eri makua. Handyman halusi kokea olevansa luksusihminen ja tilasi macaroneja. Mäkin maistoin, mutta en tykänny, liika makeita. Handyman, herkutteleva herra.

Macaroneistakin huolimatta kyllä kaikkein vaikuttavin ruokakokemus oli rullapulla eli kürtős kalács (englanniksi chimney cake). Sokeripäällysteistä pullataikinaa kiedottiin kaulimen paksuisen puupalikan ympärille ja paistettiin avotulella. Pinnalle ripoteltiin kanelia ja/tai manteleita, pähkinöitä tms. ja syötiin kuumana. Näitä sai ostaa sieltä täältä joulumarkkinoiden kojuista ja ne oli ihan mahtavan makuisia. Sokeri sulaa pullan pinnalle kovaksi ja sisällä on pehmeää pullaa noin puolen senttimetrin paksuudelta. Kakkunen oli siis ontto ja herkullinen. Rullapulla (nimi meidän keksimä) teki Handymaniin niin suuren vaikutuksen, että se osti itselleen jopa T-paidan, jossa julistaa ikuista rakkauttaan rullapullaan. Hurraa kürtős kalács!

Muut loppuvuoden jutut laitan tähän ny tällaisina ajatuskuvina, ku en jaksa enää selittää:
-Lento Budapest-Berliini oli myöhässä ja vaikka me ehdittiin mukavasti jatkolennolle, laukut jäi Saksaan.
-Homiksen ja Katjnin jälkikasvu lukitsi itsensä meidän vessaan.
-Handyman osti kuudella eurolla Kunkkutykkejä.
-Satay-kastike on huumaavan hyvää, vaikka sen tekisi itse.
-Mä luulen, että Eton mess ja pappilan hätävara on samaa.

Elämyskameli suosittelee
Terror haza, kürtős kalács ja satay-kastike

Tonavan helmi

Nyt tulee leppoisaa reissuraporttia sitä kaivanneelle Lankomiehelle. Aattelin nimetä tän postin Pustan helmeksi, mutta googlaamalla Pustan helmi osoittautuikin Suomen sympaattisimmaksi koirapersoonaksi, joten valitsin matkatoimiston tyylittelemän Tonavan helmi -nimen. Ettei kukaan ny sit pahoittaisi mieltään.

Mä pakkasin Handymanin ja Långstrumpin mukaan ja kyäräsin ne välilaskullisella lennolla Budapestiin (joka lomalla on käytävä Berliinissä, joten välilaskun paikka oli luonnollinen). Nyt on tarkoitus katsoa kaikki ne paikat, jotka viime vuonna Långstrumpin ja Geen kanssa tehdyllä itsenäisyyspäivän matkalla jäi näkemättä ja shoppailla. Handymanille tämä on melkein uutuutta, sillä hän on käynyt Budapestissä viimeksi tammikuussa 2002, joten hänet pitää tutustuttaa kulttuuriinkin.

Jo lentokentällä oli huimaa. Laukkukarusellihuoneessa kehotettiin varomaan taxi cowboysejä ja annettiin aidon taksin tunnusmerkit. Handyman käveli ulos rakennuksesta noin viisi metriä meidän edellä ja johan se oli siellä taxin cowboyn näpeissä, kun me suoriuduttiin ulos pyöröovista. Meidän piti kokeneina Budapestin kävijöinä pelastaa mies vaarasta. Handyman on kuin orkidea, herkkä kukkanen.

Me haluttiin kerrankin asua TripAdvisorin ykköshotellissa ja sen takia ollaan Four Seasonsissa. Tää maksaa niin paljon että punastuttaa, mutta näkymä on huikea, sänky on mukava, uusi vessapaperirulla asuu omassa kangaspussissaan ja aulassa on mies, jonka työ on harjata havut kuusen alta. Ökyhotellin hintaan ei tietenkään kuulu aamiaista, joten se syödään kaupungilla, tänään Starbucksissa.

Budapestin sää on tällä hetkellä varsin samanlainen kuin Suomessa. Lämpöasteita on 5-10 ja ajoittain sataa vettä. Kuitenkin jostain syystä täällä on usein selvästi kylmempi kuin Suomessa samoissa olosuhteissa olisi. Ehkä joku pusztan tuuli meitä koettelee?

Eilen ei päästy shoppailemaan, koska kaupat oli Jeesuksen takia kiinni. Sen vuoksi me tutustuttiin paikalliseen historiaan ja kulttuuriin. Aamiaisen jälkeen me matkustettiin jonnekin kauas esikaupunkialueelle kommunistipatsaiden teemapuistoon (Memento Park). Pieneen puistoon oli tuotu kylmän sodan aikaisia patsaita ja niitä sopi katsella sekä valokuvata. Valitettavasti ensin loppui kamerasta ja sitten vielä puhelimesta patteri. Muutama kuva kuitenkin tuli. Mää tykkäsin.

Puistosta tultiin takaisin keskustaan ja nälkäisinä mentiin Tao-nimiseen kiinalaiseen ravintolaan. Se oli kummallinen paikka. Se oli vähän niinku buffetti, mutta ei sit kuitenkaan. Kaikki ruoat oli esillä ja niistä valittiin, että mikä lisuke ja mikä soosi. Tarjoilija annosteli kumpaakin lautaselle kukkuroittain ja laittoi sitten koko systeemin mikroon. Kun kuului "pim!", ruoka oli valmista. Mun chicken, bamboo and shiitake oli vähän mauton, mutta Handymanin karamellisoitu kana suorastaan herkullista.

Lounaan jälkeen ei enää ehditty amfibiobussiin, joten mentiin kylpylään. Viime vuonnahan me käytiin Szechenyi-kylpylässä, jossa oli massoittain erilaisia altaita, joissa veden väri vaihteli keltaisesta vihreään, lämpötila kylmästä kipeään ja tuoksu sammaleesta virtsaan sekä saunoja haaleasta auditoriosaunasta täyteen holokaustihuoneeseen. Olipa siellä kuitenkin myös ihanat suuret ulkoaltaat, joissa oli mukavaa katsella pakkasiltana, kuinka kuuma vesi höyryää ja kaverin hiussuortuvat jäätyy kiinni otsaan. Siellä oli myös vauhtivirta, josta pois pääsemiseen Gee tarvitsi bulgarialaisgangsterin lapion kokoisen kämmenen. Good times. Koska siellä oli jo käyty, oli perustelu tutustua toiseen, Gellért-kylpylään. Se on Gellért-hotellin yhteydessä Budan puolella heti rannan tuntumassa. Kun oltiin maksettu ja menty porttien läpi, paperi pahoitteli että "The outdoor pool is closed. We thank You for Your understanding", jota me ei kyllä yhtään osoitettu. Otettiin kopit ja meidät vietiin koppeihimme uima-allasalueen läpi kaikki takit ja hatut päällä. Kengät oli käsketty ottaa pois ja laittaa "sleepers" jalkaan, mutta eihän meillä ollut mitään tossuja mukana. Lopputulos - Långstrumpin litimärät sukat. Sit me vaihdettiin vaatteemme kopeissamme, käytiin suihkussa ja mentiin altaille. Löydettiin yksi 36-asteinen termaaliallas ja iso uima-allas, jonne ei saanut mennä ilman myssyä. No eihän meillä mitään myssyjä ollu. Jäi uima-allas kokematta. Töin ja tuskin karttaan perehtymällä me löydettiin neljä muutakin allasta (35-, 36-, 38- ja 40-asteiset). Huomattiin myös, että ulos ravaa jengiä ja kun jostain löytyi lappu "The artificial wave pool is closed", haluttiin käydä tsekkaamassa, että oisko siellä ulkona jotain muuta allasta. Ja olihan siellä! Siinä viihdyttiin aika pitkään. Gellért sijaitsee silviisiin kaupungissa, että altaalta saattoi ihailla naapuritalojen kattoja ja kauniista valaistusta Erszebet-sillastakin näki vilauksen (paitsi Handyman ei nähny, rillit kopissa). Ulkona oli myös pieni suomalainen sauna ja virkistävä kylmäallas, johon ei uskallettu mennä, koska ollaan jänishousuja. Muita saunoja ei löydetty. Gellért oli ihan ookoo, koska siellä oli sittenkin ulkoallas. Näistä kahdesta suosittelen kuitenkin ehdottomasti Szechenyitä turistille. Se on monipuolisempi (enemmän altaita ja saunoja), ulkoaltaat ovat isommat ja se on halvempikin. Eikä sekään sijaitse kovinkaan kaukana, ihan kävelymatka keskustasta jos ei oo tajuttoman kylmä. Gellértissä oli kyllä kylttejä myös englanniksi, se oli ehdoton plussa. Szechenyissä oli joka puolella ohjeita, mutta ne oli kaikki unkariksi (Urszabetiszdä!), mikä herätti hämmennystä.

Illalla me käytiin syömässä Spinoza-ravintolassa juutalaisessa korttelissa. Se oli tosi kiva ja viihtyisä ja ruoka oli todella hyvää. Palvelu oli ystävällistä ja taitavaa (esim. kun Handymanin Limonana-lasi tyhjeni, tarjoilija oli pian paikalla ehdottamassa toista). Siellä oli elävää musiikkia (pianisti), mikä oli mun mielestä kivaa. Aika kauan kesti saada annokset pöytään, mutta me ei otettu alkuruokaa. Sitä paitsi yksi tarjoilijoista oli Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen kaksoisolento! Me tullaan mun vanhempien ja Pikkusiskon sekä Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen kanssa ensi syksynä Budapestiin juhlimaan Isin synttäreitä ja mä todellakin haluan usuttaa Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen ja sen tarjoilijan samaan tilaan. Handymanin haaveissa ne halaa ja purskahtaa itkuun. Spinozasta pitää kuitenkin muistaa, että perjantaina ja lauantaina pitää paikka varata etukäteen (voi tehdä netissä) ja varmaan maksaakin etukäteen ja lauantaina vieläpä menee kiinni klo 15:30. Muina päivinä käy mikä aika tahansa eikä tarvii varata. Moinen hankaluus tietty sapatin takia. Mutta siis todellakin kannattaa mennä, ruoka oli taivaallista ja tunnelma loistava. Ihan casual-pukeutuminen ok.

Muuten, mun sormet väsyy Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen pitkään nikkiin. Tästä lähtien hänet tunnettakoon Sveitsiläisenä suklaaherkkuna.

Elämyskameli suosittelee 

Spinoza-ravintola ja Szechenyi-kylpylä

24: pelvimetria

Raamattu kertoo Jeesuksen syntyneen tallissa. En ole tarkemmin perehtynyt 1. vuosisadan synnytysopin kehittyneisyyteen, mutta tarinassa ei ainakaan mainita, että kätilö tai muu synnytyksen avustaja olisi ollut paikalla. Toivottavasti Jeesus oli päätilassa eli syntyi pää edellä, koska perätilasynnytys on vielä vaarallisempi molemmille. Toki kirjallisuudesta saamme lukea, että molemmat selvisivät synnytyksestä, joten perätila shmerätila, kyllä aiemmin synnytettiin tallissa pylly edellä tulevat lapsetkin itse, mutta nyt pitää jokainen epäilty tarjontavirhe tarkistaa pelvimetrialla. (Aah, mä rakastan kömpelöitä aasinsiltoja!)

Pelvimetria on magneettitutkimus, jolla selvitetään lantion sisämitat. Näistä synnytyslääkäri eli obstetrikko arvioi, onko sikiön tarjoutuvan osan ja synnyttäjän lantion välillä sellaista epäsuhtaa, joka estää alatiesynnytyksen. Tutkimus tehdään raskauden loppuvaiheessa usein sikiön ulkokääntöyrityksen jälkeen, jos alatiesynnytystä pidetään vielä mahdollisena vaihtoehtona.

Pelvimetria voidaan joutua tekemään päivystysaikana. Lausujalle se on helppo, mutta tutkittavalle hankala. Loppuraskauden aikana kun saattaa olla aika hankalaa maata selällään paria saati pariakymmentä minuuttia. Lisäksi magneettiputki on ahdas ja sinne mahtuminenkin voi olla ongelma.  Potilaita voi kuvata loivassa kylkiasennossakin, kunhan lantio ei ole kierossa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että potilas pyörtyy putkeen.

Radiologin homma on pelvimetriassa tosiaan vain mitata muutama yksinkertainen pituusmitta. Mä en osaa tarkemmin selittää, mitä obstetrikot niillä mitoilla tekee. Mä vaan mittaan.

Lantion keskisagittaalileike. Alhaalla oikealla valkoisena näkyvä synnyttäjän pakara ja kohdussa perätilassa oleva sikiö, jonka pylly on siis alaspäin kohdunkaulaan suuntautuen 

Aksiaalileike lonkkanivelten korkeudelta. Punaisella nuolella merkitty kohtu, sinisin nuolin reisiluiden päät

Sagittaalisarja, kaksosraskaus

Nyt jää joulukalenteri taas tauolle. Riemukasta (eilistä) festivusta ja iloista joulua koko Kamelin kuulijakunnalle! Kiitän lukijoita innokkaasta joulukalenterin seuraamisesta ja suoranaisesta palauteryöpystä. Tämän vuoden kalenteri tuntuu olleen monen lukijan suosikki. Kiva kuulla! 

Itse vietän jouluaaton 14 viimeistä ja joulupäivän 10 ensimmäistä tuntia Töölön sairaalassa, mutta joulupäivänä klo 10:00 alkaa loma ja samana päivänä jännittävä elämysmatka Budapestiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa. Eiköhän siitäkin jotain raporttia saada tulemaan.

23: kaulasuonten Doppler-ultraääni

Katsoin eilen illalla Poirot'n nauhalta ja vasta kymmenen jälkeen tajusin, että olin vähällä unohtaa tän postauksen. Jumankekka. Ja kun tähän ei tullut toivetta, piti äkkiä keksiä joku.

Aivoverenkiertohäiriöt ovat tavallisia ja tärkeä syy invaliditeettiin. Niihin on monta syytä, joista yksi leikkauksella hoidettava syy on kaulavaltimoiden ahtautuminen valtimonkovettumataudin vuoksi. Tämän vuoksi riski-iässä olevien ohimeneviksi aivoverenkiertohäiriöiksi sopivissa oireissa on kaulasuonet aiheellista tutkia ja ultraääni on ensimmäinen radiologinen menetelmä.

Doppler-ilmiö on käsitelty jossain yläasteen tai lukion fysiikassa. Idea on se, että liikkuvan materiaalin lähettämät ääniaallot muuttavat taajuuttaan liikkeen mukaan (insinöörit voi selittää paremmin). Kun ambulanssi lähestyy, piipaaääni kuulostaa muuttuvan korkeammaksi ja kun se loittonee, matalammaksi. Samoin toimivat liikkuvat verisolut suonessa. Tätä voidaan käyttää hyväksi ultraäänessä ja Dopplerin avulla pystytään mittaamaan liikkuvien verisolujen nopeutta. Ja kun tiedetään, että sama määrä nestettä liikkuu nopeammin kapeammassa kuin leveämmässä putkessa, voidaan tästä arvioida verisuonen mahdollista ahtaumaa. Epäselvää? Niin vähän mullekin.

Kaulasuonten Doppler-uä kertoo siis kaulasuonissa virtaavan veren nopeuden. Liian suuri virtausnopeus viittaa suonen ahtaumaan. Jos kaulavaltimo eli aivoihin happea kuljettava suoni on merkittävästi ahtautunut, altistuu potilas aivoverenkiertohäiriölle. Ja kun kirurgi tulee ja hoitaa suonen taas kauniiksi, vähenee aivoverenkiertohäiriöriski. Käytännössä pelkän ultraäänen perusteella ketään ei leikata vaan ahtaumaepäilyissä tehdään seuraavaksi TT, jossa nähdään verisuonen läpimitta suoraan eikä luoteta epäsuoriin merkkeihin. Ultraäänellä itse ahtaumaa ei välttämättä kunnolla näe.

Sekavasta vähemmän kaunis virsi, mutta kello on jo 23 ja mulla on työaamu.

22: defekografia

Radiologisilla tutkimuksilla voidaan tutkia paitsi elimistön rakennetta (anatomia), joissain tapauksissa myös sen toimintaa (fysiologia). Esimerkiksi aiemmin läpikäyty nielemisfunktiotutkimus kuvaa fysiologiaa eli nielun toimintaa. Lukijatoiveesta esittelen nyt toisenlaisen toimintakuvauksen.

Defekaatio tarkoittaa ulostamista, grafia kuvantamista. Defekografia on siis ulostamisen kuvaamista. Erilaisissa ulostamisvaivoissa voidaan haluta selvittää, että kuinka peräpää toimii. Oikein tyypillinen defekografiapotilas on aiemmin alateitse synnyttänyt 50-60-vuotias nainen, jonka ongelmana on ulostepidätyskyvyttömyys. Alatiesynnytyshän altistaa peräaukon sulkijalihasten heikkoudelle erityisesti, jos lantionpohjan lihakset eivät ole hyvässä kunnossa. Älkää kuitenkaan surko liikoja, alatiesynnyttäneet! Sektiosynnytys kun altistaa suolitukoksille. Äidin on kärsittävä jälkikasvunsa vuoksi niin monella tavalla.

Aiemmin defekografia tehtiin läpivalaisussa, jolloin potilaan peräsuoli täytettiin varjoainegeelillä, emättimeen laitettiin varjoaineeseen kastettu tamponi (jotta läpivalaisukuvista nähdään, missä emätin ulostaessa on), potilas istui ämpärillä ja läpivalaisulla kuvattiin, kun potilas ulosti varjoaineen ämpäriin. Varjoainepatsaan muodosta arvioitiin, kuinka peräsuolen seinämät ja limakalvot liikkuvat ulostamisen aikana. Minäkin olen näitä tutkimuksia tehnyt Jorvissa pari vuotta sitten joitakin kymmeniä. Nykyään monissa paikoissa vanha defekografia on hylätty ja tilalle on otettu magneettidefekografia. Siinä on muuten sama idea, mutta potilas kakkii peräsuoleensa laitetut varjoainegeelit selinmakuulla magneettiputkessa. Yllättäen tämä ei ole ihan niin mahdottoman vaikeaa kuin miltä se kuulostaa, sanovat potilaat. Tätä mä en sentään oo kokeillut. Magneettidefekografia on perinteistä läpivalaisudefekografiaa parempi siinä mielessä, että siinä nähdään myös kaikki peräsuolta ympäröivät rakenteet toisin kuin läpivalossa, jossa nähdään vain varjoaine ja luut. Siitä sitten arvioidaan, että kuinka se peräsuoli toimii.

Videolla ulostustapahtuma magneettikuvassa. Blogin kirjoittaja ei vastaa katsojan ajatuksista. Älä katso, jos kakkaaminen aiheuttaa pahoinvointia.

MR-defekografia, potilaalla on emättimen ja peräsuolen välisen seinämän heikkoutta, minkä vuoksi peräsuolen etuseinämä työntyy ulostaessa eteenpäin

21: lannerangan magneettikuvaus

Multa on otettu keuhkokuva ja nilkan natiiviröntgen. Mitään noista aiemmin kerrotuista hienoista tutkimuksista mulle ei oo onneksi tarvinnut tehdä. Mulle on kuitenkin tehty lannerangan magneetti syksyllä 2011, kun mulla oli kipua jaloissa ja pakaroissa ja sieltä löydettiin iso välilevytyrä, joka painoi hermojuuria. Se leikattiin jouluna 2011 ja mä olin vuoden kivuton. 19.12.2012 mulla alkoi uudestaan samantyyppinen kipu, mutta pelkurina en uskaltanut mennä uudestaan magneettiin. Jälkeenpäin se oli oikea ratkaisu, koska se parani sitten toukokuussa. Nyt on selkä oireeton (kop kop).

Lannerangan magneetti on kovin yleinen tutkimus. Se on myös kaikista paras tutkimus, jos epäillään hermojuuriongelmaa. Potilaalle se on periaatteessa helppo - siinä makaat selälläsi 20-30 min (käytännössä esim. mun selkä oli kipeä nimenomaan selinmakuulla ja ne 20 min oli tuskaa). Jos epäillään tulehdusta, kasvainta tai jos selkää on aiemmin leikattu, annetaan yleensä varjoainetta suoneen.

Muita lannerangan tutkimusmenetelmiä on ihan tavallinen röntgenkuva, josta näkee esim. nikamien asennon toisiinsa nähden. Kuvan voi ottaa myös eri asennoissa (esim. etu- ja taaksetaivutuksessa, jolloin nähdään, liikkuvatko nikamat toisiinsa nähden). TT:llä voi tutkia murtumia. Joskus, jos magneettia ei jostain syystä voida tehdä, voidaan potilaalle ruiskuttaa varjoainetta selkäydinnesteeseen ja tällä tavalla nähdä, painaako jokin prosessi (esim. välilevytyrä) hermojuuria.

Tää aihe sopii tähän hetkeen tosi hyvin, koska mä nyt just hermostuneena odottelen Töölön päivystyksessä ensimmäistä lannerangan magneettia, joka mun pitää lausua ihan ite. Jumpe sentään.

Nuoren miehen lanneranka, alimmassa nikamavälissä on pieni välilevytyrä

20: sepelvaltimoiden TT-angio

Meikkuun on tullut uusi hieno TT-laite. Mä sain luvan mennä tänään äimistelemään, kun sille kehiteltiin sydämen tutkimusohjelmia. Hurjan kiinnostavaa mun mielestä, mutta en pitkästytä lukijoita sillä.

Sepelvaltimotauti on varsin yleinen sydänsairaus. Siinä sydänlihakseen happea tuovissa valtimoissa (sepelvaltimoissa) on ahtautumia ja niihin kehittyy huonolla tuurilla sydäninfarktin aiheuttavia tukoksia. Nykyään sepelvaltimotautia voidaan hoitaa monin tavoin, joista Vilunki tietää paljon enemmän kuin minä. Yksi hoitomuoto on pallolaajennukset samaan tapaan kuin alaraajoissa sekä suonten stenttaukset eli aukipitävän putken asennus suonen sisään. Toisin kuin alaraajoissa, sepelvaltimoiden angiografiat tekee kardiologi (sisätautilääkäri) eikä radiologi. Perinteinen angiografia on kovin työläs ja kun tauti on yleinen, eivät kardiologit muuta ehtisi tehdäkään kuin angioita, jos ihan jokainen rintakipuilija pitäisi angioida. Niinpä on kehitetty muita tutkimusmenetelmiä, joista sepelvaltimoiden TT-angiografia on yksi. Ne tulee jatkossa olemaan mun perustyötä.

Sepelvaltimoiden TT-angiokuvassa ruiskutetaan varjoainetta suoneen ja kuvataan sydän TT:llä siinä vaiheessa, kun varjoaine on sepelvaltimoissa. Koska sepelvaltimo on läpimitaltaan melko pieni, olisi erittäin tärkeää saada vähän liikkuneet kuvat, liike näet hankaloittaa TT-tutkimuksen tulkintaa. Tämä on tietysti haaste, koska sydän liikkuu jatkuvasti. Tähän on joku fiksu ihminen keksinyt, että voidaan EKG:sta seurata, koska sydän olisi mahdollisimman eniten paikallaan ja kuvata juuri sillä hetkellä. Ja kun nykyiset hienot TT-laitteet saavat kuvattua sydämen 75 millisekunnissa, saadaan niillä käsittämättömän hienoa kuvaa pikkuriikkisellä sädeannoksella (sori, unohdin ottaa mallikuvia).

Sepelvaltimoiden TT-angio sopii erityisesti niille, joilla sepelvaltimotaudin riski arvioidaan vähäiseksi, koska runsaat kalkkeumat vaikeuttavat sen tulkintaa eikä siinä voida tehdä toimenpiteitä (esim. niitä pallolaajennuksia). Se sopii siis erittäin hyvin perinteisen angion pariksi, koska se on taas suositeltava etenkin niille potilaille, joiden sepelvaltimotaudin riski arvioidaan korkeaksi. Match made in heaven.

19: FAST

FAST (focused assessment with sonography for trauma) on yleensä ensimmäinen vakavasti vammautuneelle potilaalle tehtävä radiologinen tutkimus. Ambulanssimiehistö pyrkii stabiloimaan potilaan ennen kuljetusta sairaalaan. Sairaalassa hoitava traumatologi tekee ensiarvion kuultuaan ambulanssimiehistön raportin. Ensiarvion aikana hoitajat asettavat potilaalle tippoja, mittaavat verenpaineen ja happisaturaation sekä positavat potilaan vaatteet. Tämän jälkeen traumatologi pyytää FASTin. Valot sammutetaan ja radiologi on 10-20 sekunnin ajan tähti. FASTin tarkoitus ei ole tutkia elimiä vaan poissulkea suuret vuodot sydänpussista, vatsaontelosta ja keuhkopusseista. Nämä näkee nopeasti. Jos suuria nestekertymiä ei ole, voidaan potilaan tilaa vielä stabiloida ja ottaa keuhkojen ja lantion natiivikuvaukset. Tämän jälkeen potilas viedään TT:aan ja häneltä kuvataan yleensä aina pää, kaularanka ja vartalo. Jos FASTissa nähdään runsaasti nestettä eli suuri vuoto, saatetaan potilas viedä saman tien leikkaussaliin. Näin kävi kerran minun päivystyksessäni, mutta silloin tutkimuksen teki päivystyskaveri. Onneksi se on harvinaista.